Muutama päivä sitten täytin 92 vuotta. Vasta nyt tajuan, että syksy on tullut elämääni. Nuoruusvuodet ovat taakse jääneet, eikä niitä takaisin saa. Vuodet vaan ne vierii verkalleen ja vanhuus hiipii hiljalleen.
Kiitän Luojaa, että olen saanut elää näinkin pitkän elämän.
Kiitän omaisiani, jotka ovat pitäneet minusta hyvää huolta, niin että liikunta on pysynyt kohtalaisen hyvänä pieniä kävelylenkkejä tehden. Sen sijaan juoksemisesta ei tulee enää mitään, paitsi jos karhu ajaa takaa, kyllä silloin on pakko juosta.
Kiitän tuttaviani, jotka elämäni aikana ovat minua aina jollakin tavalla koskettaneet ja näin ollen tuoneet rikkautta elämääni.
Kun me täältä sitten joskus lähdemme, niin toivon että meistä kaikista jäisi jotain, vakka pientäkin muistoa jälkipolville. Ei taida paljon jäädä.
Kerrotaan isoisän tarinasta jäi muistoksi vain olkihattu. Niinpä niin, elämä jatkuu vielä täällä pohjantähden alla.
Martti J.
