Pälkäneeltä kotoisin olevan Seppo Alanissin grafiikasta tulee mieleen sellaisia adjektiiveja kuin rujo, rähjäinen, mystinen ja ruumiillinen. Niiden tunnelmaa on vaikea selittää. Onneksi ne pääsee näkemään itse kukin Pälkäneen pääkirjasto Arkin näyttelytilassa tämän kuun ajan.
Alanissi työskentelee pääasiassa metalligrafiikan parissa. Pälkäneen näyttely kokoaa Alanissin opintojen aikana syntyneitä teoksia. Teosten teemat vaihtelevat, mutta yhdistävänä tekijänä säilyy henkinen kokemus ja sen olemuksen pohdiskelu. Teoksissa on myös paljon tummasävyistä huumoria.
Seppo Alanissi, miten tuo mainittu ”henkinen kokemus” tulee esille teoksissasi?
– Henkisten kokemusten pohdiskelussa on useimmiten taustalla oma kokemus, joka johtaa monesti asian laajempaan pohdiskeluun. Ehkä kysymys on vain itsensä terapoimisesta taiteen avulla.
Käytän töissäni paljon eri kulttuurien mytologioita. Ne näkyvät töissäni esimerkiksi animorfisina ihmisinä, symboleina.
Joskus myös jokin idea saattaa tulla sellaisenaan työhöni. Nykyään ehkä kysymys on enemmän arkkityyppisistä kuvista, sekä myyteille yhteisistä, ihmisen psyykeä ja maailman rakennetta kuvaavista elementeistä.
Tätä on yllättävän vaikea selittää. Aiemmin lainasin suoremmin, mutta nyttemmin tuntuu, että koko ikäni jatkunut kiinnostus kyseisiin asioihin on muokannut ajatteluni ja käyttämäni kuvakielen tietynlaiseksi. Realismi ei minua varsinaisesti ole koskaan kiinnostanut; ei ainakaan oman tekemisen kannalta.
Miten valikoit Arkin teokset?
Arkin näyttelyyn valikoitui töitä muutamilta viime vuosilta ihan vain omien mieltymysten mukaan. Töissä ei ole mitään erityistä yhdistävää teemaa.
Miten haluat katsojan kokevan teoksesi?
Katsojan kokemukseen en halua liikaa puuttua. Tämän vuoksi jätän teokset usein myös nimeämättä, ellei nimi synny luontevasti. Esimerkiksi Got one -nimisessä valasteoksessa on toki selkeästi ympäristöteema, mutta samalla se on kuin huono vitsi. Viime kädessä kokemus on katsojan vastuulla. Vaikka löytyy minulta suoraan yhteiskunnallisiakin töitä, kuten vaikkapa näyttelyssä oleva ”Vallanvaihtopenkki”.
Miten luot teosten tunnelman
Teosten tunnelma syntyy melko puhtaasti intuitiolla. Yksi tekijä saattaa olla eniten suosimani tekniikka, viivasyövytys. Tekniikalla on pitkä perinne ja viivan käyttö elävöittää kuvaa. Asiaan vaikuttaa osaltaan varmasti myös se, että usein työskentelyn taustalla soi jonkin sortin mörköoopperaJ
Miksi valitsit metalligrafiikan?
Metalligrafiikassa kiinnostaa sen perinteikkyys. Perinteen yhdistäminen uusiin ideoihin ja lähestymistapoihin on myös miellyttävää. Enkä saa varmasti ikinä tarpeekseni viivojen piirtämisestä. Teen toki muillakin tekniikoilla, mutta metalligrafiikka on ylivoimainen suosikkini.
Mukana tullut kuva on tehty viime keväänä kun olin vaihdossa Bulgariassa. Idea syntyi sattumalta luonnoskirjaa sotkiessa, niin kuin usein käy. Kuva tuntui miellyttävältä, kauniilta ja herkältä, mutta samalla jotenkin klaustrofobiselta.
Juuri tuo ristiriita teki siitä itselle mielenkiintoisen. Pyörittelin luonnosta melko pitkään ennen kuin sain aikaiseksi tehdä itse laatan ja painaa sen.
Millainen on taustasi Pälkäneellä?
Muutin Pälkäneelle -95 ja kävin siellä lukion. Pois Pälkäneeltä muutin 2000, mutta vanhempani asuvat siellä edelleen.
Sittemmin olen ehtinyt asustella ympäri Suomea ja työskennellä lasten ja nuorten parissa kymmenisen vuotta. Olen aina lukenut melko paljon ja pidän kirjoista esineinä, joten kirjastonäyttelyt tuntuvat luontevilta, ne saavuttavat myös hieman erilaisen yleisön. Pidän myös ajatuksesta, että taidetta voi tuoda isojen kaupunkien ja taidekeskusten ulkopuolellekin.
Millaista palautetta saat töistäsi?
Saan yleensä positiivista palautetta juuri piirrosjäljestäni. Myös tietyt työt, esimerkiksi valasaiheinen ”Got one”, vetoavat moniin.
Jostakin syystä omat suosikit jäävät yleensä vähemmälle huomiolle. Töitäni sanotaan usein synkiksi. En kuitenkaan itse koe niitä synkiksi, vaan usein enemmänkin lohdullisiksi. Hyvin usein mukana on varsin tummasävyistä huumoria, sellaista konsepteille naureskelua.
Mutta löytyy niitä kauniita ja ”kivojakin” teoksia. Vaikka ei teoksiani juuri ihmisten olohuoneissa näyJ Toisaalta en ole kovin montaa näyttelyä pitänytkään. Tällaisen estetiikan yleisö löytänee varmaan vielä kirjastoakin paremmin jostakin muualta, katsotaan sitten tulevaisuudessa…
