Heikot jäät siirsivät SM-pilkit

Laitikkalan edustalle Hauhon Ilmoilanselälle odotettiin tulevaksi viikonlopuksi noin 3000 pilkkijää. Heikkojen jäiden vuoksi SM-pilkit siirrettiin kuitenkin pari viikkoa eteenpäin ja vajaat 300 kilometriä pohjoisemmaksi.

SM-pilkit peruuntuivat ensimmäistä kertaa kisojen historiassa. Ratkaisu tehtiin 23. helmikuuta Ilmoilanselällä järjestettyjen SM-esikisojen jälkeen.

– Päätös oli ihan oikea. Ei kenenkään henki ole sen arvoinen, että se kannattaa panna peliin tällaisen asian vuoksi, Lautsian johtaja Jorma Masalin sanoo.

Lahdentien varressa sijaitsevan lomakeskuksen piti toimia SM-pilkkien kilpailukeskuksena.

– Olimme valmistautuneet huolella ja kaikki oli valmista. Organisaatiota testattiin esikisoissa, ja kaikki toimi tosi hyvin, Masalin sanoo.

Hän pitää selvänä, että tulevan vuoden SM-kisoja haetaan Hauholle, jotta organisaatio pääsee hyödyntämään jo hankittua osaamistaan.

 

Jää haurastunut alhaalta päin

– Olosuhteet ovat tänä vuonna todella poikkeukselliset. Tammikuussa Ilmoilanselkä lainehti vielä sulana. Kun järvi alkoi jäätyä, kaikki näytti hyvältä: vahvaa teräsjäätä kertyi vauhdilla. Mutta jäätä ei muodostunut tasaisesti, kun jää tuli lämpimän veden päälle, Jorma Masalin sanoo.

Lautsian väki mittasi jään vahvistumista kolmesti viikossa. Lämpimät rantavedet jäätyivät hitaammin kuin selät.

– Yritimme jopa pumpata vettä jäälle ja vahvistaa lähtöaluetta. Mutta vesi oli niin lämmintä, että se söi jäätä.

Sama ilmiö on havaittu jään alla: lämmin vesi on heikentänyt jäätä alta päin myös sellaisissa kohdissa, joissa ei ole virtausta.

– Pinta saattaa tuntua vahvalta teräsjäältä, mutta alla onkin haurastunutta puikkojäätä.

Helmikuun lopulla SM-esikisojen aikaan Ilmoilanselältä löytyi paikkoja, joissa jää oli vain 15 senttimetrin vahvuinen.

– Siihen saakka ajateltiin, että vaaralliset paikat voitaisiin merkitä SM-kisaa varten. Mutta tehtävä olisi ollut täysin mahdoton, koska ohentuneita paikkoja on siellä täällä, Masalin sanoo.

Kun luvassa ei ollut jäitä vahvistavia pakkasia, vaan pikemminkin tilannetta entisestään heikentäviä vesisateita, ainoaksi ratkaisuksi jäi kisan siirtäminen pohjoisemmaksi.

 

SM-kisa Viitasaarella kahdesti peräkkäin

Lautsia toimi kisakeskuksena SM-pilkkien esikisassa, joka keräsi 477 osanottajaa. Viime vuonna Viitasaaren SM-kisassa oli reilut 2000 pilkkijää. Etelässä harrastajia on enemmän, ja siksi Hauhon varsinaiseen SM-kisaan odotettiin jopa 3000 osanottajaa.

Kilpailijat olivat varanneet majapaikkoja laajalta alueelta Hauhon ympäristöstä.

– Lautsia on vain yksi kärsijä muiden joukossa. Melkoinen määrä majoitusta, ruokaa ja kahvia jää nyt myymättä laajalla alueella, Jorma Masalin sanoo.

Kisa siirrettiin Viitasaarelle, joka isännöi viimevuotista tapahtumaa. Niinpä paikkakunnalta löytyi valmis 100–150 hengen organisaatio, joka saatiin polkaistua nopeasti liikkeelle.

SM-kisan ennakkoilmoittautumisaikaa on jatkettu. Hauholle jo ilmoittautuneitten pitää ilmoittautua uudelleen Viitasaarelle, mutta uutta osanottomaksua ei peritä. Pois jättäytyvät saavat rahansa takaisin.