Kostian koulun esi- ja alkuopetuksen oppilaat harjoittelivat viime viikolla Kulttuuripolulla asteluta. Työpajatunnilla päästiin omin käsin kokeilemaan ikivanhoja suomalaisia taitoja.
Seppo Ilmarinen, Kalevalan seppä on esikoululaisillekin tuttu tyyppi, mutta minkälaista se takominen oikeasti mahtoi olla? Teknisen työn opettaja Aki Leveelahti neuvoo Kostian koulun pajassa, miten rauta ja teräs saadaan tottelemaan.
Ensin raudan pitää olla kuumaa – niin kuumaa, että se vaihtaa väriä. Kuulijoiden silmät pyöristyvät, kun he yrittävät kuvitella monen sadan tai yli tuhannen asteen kuumuutta. Pajassa on muutenkin jännittävää: annetaan jopa kuulosuojaimet siltä varalta, että takomisen kalke ottaisi liikaa korviin.
Tobias Rauhamäki saa uuden tilanteen nopeasti haltuun. Hän uskaltautuu ensimmäisenä pujottamaan kätensä isoihin rukkasiin ja tarttumaan vasaraan, eikä häntä hirvitä edes ahjosta nostetun terästangon hehkuvanpunainen pää.
– Tuntui kivalta, kun sain sen litteäksi. Ei, ei jännittänyt yhtään, vaikka en ikinä ennen ole edes kuullut tämmöisestä, Tobias vakuuttaa reippaasti luovutettuaan paikkansa alasimen ääressä seuraavalle.
Pupunkorvat mansikkaan
Samaan aikaan kun pajassa taotaan, toinen ryhmä esikoululaisia harjoittelee viisikielisen kanteleen soittoa luokanopettaja Aila Niemistön johdolla.
– Laita pupunkorvat mansikkaan! kuuluu ohje.
Mansikat ja mustikat tarkoittavat soittimen kieliä, pupunkorvat sormia. Mutta mikä kieli nyt olikaan minkä värinen marja? Vierekkäin istuvat
soittavat vuorotellen, ja toinen neuvoo, jos tarvitaan.
Aila Niemistö kertoo, että Väinämöisen soitin sopii erityisen hyvin pienten oppilaiden käsiin.
– Olen käyttänyt paljon kannelta musiikinopetuksessa, koska lapsi saa helposti tuntuman siihen. Tuntuu siltä, että heti osaa soittaa, hän selittää.
Etupulpetissa istuvat Saga Pajula ja Netta Kallioinen tuumivat, että kanteleen soittaminen ei ole yhtään vaikeaa, ja saman tien Popsi popsi porkkanaa lähtee helisemään. Esikoulussa kanteleita on soitettu ennenkin, mutta muualla he eivät ole ikivanhaa suomalaista soitinta kokeilleet.
– On tosi kivaa soittaa! tytöt ovat yksimielisiä asiasta.
Paju on ihmepensas
Kolmas työpajan piste on Helena Tiililän ohjaama pajupaja. Se sopii hyvin, sillä kevättalvella pajunoksat ovat kauneimmillaan. Ei vain kissojen vuoksi, vaan siksi, että erilaisten pajupensaiden omat värit ovat juuri nyt kirkkaita ja voimakkaita. Jokainen saa kokeilla, miten paju taipuu sormissa, ja materiaaliksi tarjotaan punaista, sinertävää, keltaista ja vihreää pajua.
Esikoululaisten apuna ovat monet aikuisten kädet, sillä nyt jokaisen pitää saada pikapikaa syntymään rinkula, jossa on varsi.
Ai miksikö? Siksi, että kun varrelliset kranssit ovat valmiita, seuraa koko työpajan hauskin vaihe. Nämä pajutyökalut ovat nimittäin saippuakuplien puhaltamista varten.
Pihalle nostetaan monta muovisankoa täynnä astianpesuaineella ja glyseriinillä vahvistettua vettä. Jättikuplat tehdään niin kuin saippuakuplat aina, kastetaan rinkula veteen, kunnes siihen syntyy kalvo, ja sitten puhalletaan. Tällä kertaa vain puhalluksesta huolehtii ilmavirta. Ja sitten:
– Ooo-iiih! kuuluu monesta suusta yhtä aikaa.
Kevätauringon lämmittämällä pihalla leijuu äkkiä parvittain kuplia, jotka ovat halkaisijaltaan puolimetrisiä tai vieläkin isompia. Viimeistään nyt jokainen tietää, millainen ihmepensas paju on.
- Luokanopettaja Aila Niemistö tutustuttaa esikoululaisia viisikieliseen kanteleeseen.
- Pekka Vuorinen neuvoo tyttöjä pajurinkulan taivuttelussa.
