Kukkia soi ja trööttää toukokuussa

Toukokuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna Kukkia soi Mikkolan Navetan pihapiirissä jo kolmannen kerran. Tällä kertaa tröötötellään ja nautitaan menevästä paikallisesta musiikista. Lauantaina on tiedossa piknikkonsertti navetan pihamaalla, pääesiintyjänä omaleimainen kansanmusiikkiyhtye Pukinsarven Tröötöttäjät. Luvassa on suomalais-ugrilaista musiikkiperinnettä, harvinaisia soittimia ja hulvatonta lavaesiintymistä.

Perjantai-iltana 23.5. viihdytään Navetalla Pohjalahti Boysin nuorten muusikoiden seurassa. Iltaa jatkaa paikallinen bändi BackBeat.  Ohjelmisto koostuu iloisesta 60-luvun musiikista.

Pohjalahti Boys on neljän nuoren miehen yhtye, joka soittaa laajalla skaalalla kevyestä klassisesta popmusiikkiin.  Yhtyeeseen kuuluvat Sami Perkiö, Aksel ja Patrik Kiviniemi sekä Eero Ruhanen.

Iltaa jatkaa paikallisten hieman vanhempien herrojen bändi BackBeat, jossa ovat mukana Seppo Suvanto, Ilkka Mäkelä, Ari Järvinen ja Jukka Koski. Suvanto, Mäkelä jaJärvinen kunnostautuvat laulajina ja klassikkobiisit ovat hallussa.

 

Karvaiset kaverit pukinsarvineen

Pukinsarven tröötötys on perinnelaji, eikä mikään helppo sellainen. Pukinsarven Tröötöttäjät onkin Suomen ainoa pukinsarvia pääinstrumentteina käyttävä orkesteri. Vaikka sarvi soi Suomen alueella tuhansia vuosia sekä varoitus- ja merkinantotorvena että musiikkipelinä, ei soitinta enää juurikaan tapaa. Itse tehtyjen soittimien soundi ja ryhmän karvainen yleisilme herättävät laajalti huomiota ja vievät kuulijan matkalle vuosisatojen taakse. Juuret ovat länsisuomalaisessa kansanmusiikkiperinteessä, mutta tröötöttäjät ovat uudistaneet perinnettä surutta.

Yhtyeen musiikissa yhdistyvätkin taidokkaasti suomalais-ugrilainen paimenmusiikkiperinne ja satakuntalainen kansanmusiikki sekä tunnetut ooppera-, jazz- ja bluesklassikot. Näiden sekoittuneiden tyylisuuntien lisäksi yhtye on luonut myös omaa musiikkia, johon kuuluu hilpeä murrelaulu, maanläheinen tunnelma ja omaleimaiset sävelkulut.

 

Mitä todella tapahtui kuttulassa?

Pukinsarven Tröötöttäjät esiintyy ahkerasti eri puolilla Suomea.  Ulkomaan esiintymisistä merkittävin oli syksyllä 2006 Winterthurissa Sveitsissä toteutettu kahden tunnin ulkoilmakonsertti. Tämän lisäksi yhtye on julkaissut kaksi levyä. Kappaleiden nimet saavat kuulijan odottavan mielialan valtaan: Heilani on kon kutujjuusto, Trööttöjatsi ja Rokkipukki (mitä todella kuttulassa tapahtui?) lupaavat mieleenpainuvaa konserttisessiota.

Pukinsarven Tröötöttäjät toimii tällä hetkellä seitsemän hengen kokoonpanolla. Koko yhtye soittaa sarvia, mutta useissa kappaleissa rytmiryhmän muodostavat harmonikka, banjo sekä kontrabasso. Ja mitä sarvia heillä onkaan!

On satunnais- ja erikoisloilotinsarvet, pröösarvi, pröffsarvi, aromikas pröffsarvi, täydehkö tröösarvi, truusarvi, kirree truusarvi ja onpa häränsarvikin päässyt pukinsarvien sekaan. Kokoonpano vaihtelee kappaleen ja tyylin mukaan. Tyylilajille uskollisena yhtye esiintyy karvaisissa kamppeissa.

Pelkästään karvoihin ei yhtyettä ole kuitenkaan katsominen, sillä laulujen hauskat sanoitukset ja persoonallinen lavaesiintyminen tuottavat yhdessä kerrassaan ainutlaatuisen musiikkielämyksen, johon mikään muu yhtye ei maassamme kykene. Luopioislaisilla lienee hiukan sopeutumista, sillä laulujen murre on vanhaa tyrväätä, ei aivan siis tuttua useimmille.

 

 

 

 

Kommentointi on suljettu.