Ohjatessaan 1990-luvun alussa kirjoituskurssia saamelaisen runoilijan Rauni Magga Lukkarin kanssa kirjailija Päivi Alasalmi tajusi, ettei hän tiedä saamelaisuudesta hölkäsen pöläystä.
– Kuunnellessani Raunin tarinoita minuun iski syvä häpeä meidän suomalaisten puolesta. Tuntui kamalalta, että Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Venäjällä saamelaiset olivat ajautuneet lähes sukupuuttoon.
Alasalmi muun muassa mietiskeli, miltä oli mahtanut tuntua sotien jälkeisen suomalaistamiskauden läpikäyneistä saamelaisista.
– Ei ollut harvinaista, että lapsi vietiin puoleksi vuodeksi pois kotoaan oppimaan suomea. Ja jos vahingossa sanoit saamenkielisen sanan, sait heti rangaistuksen.
1989–1990 televisiosta tuli sketsisarja Pulttibois, joka teki tutuksi juopot, harvahampaiset saamelaishahmot.
– Ohjelmaa katsoessani minua alkoi hävettää entistä enemmän. Ei riittänyt, että saamelaisilta riistettiin kieli, uskonto ja elinkeinot, vaan kaiken päälle piti vielä irvailla, Alasalmi huokaisee.
Kolme tarinaa saamelaisista
Viime vuonna ilmestynyttä saamelaisuudesta kertovaa Joenjoen laulua Alasalmi kuvailee ”suomalaisten anteeksipyynnöksi saamelaisille”.
– Valtiovalta ei ole suostunut esittämään saamelaisille virallista anteeksipyyntöä. Niinpä minä sitten ajattelin, että tekisin sen itse suomalaisen apurahakirjailijan roolissa.
Alasalmi alkoi suunnitella Joenjoen laulua viisi vuotta sitten. Kaksi vuotta urakasta meni taustateosten lukemiseen ja muistiinpanojen kirjoittamiseen.
Joenjoen laulu etenee kolmessa aikatasossa. Ensimmäinen osa sijoittuu 1500-luvulle. Siinä saamelaistyttö Soruia löytää haavoittuneen vihollisen, pirkkalaisen ”Kaukomielen”.
Toinen osa kertoo1800-luvulla eläneestä Lars Levi Laestadiuksesta. Laestadiuksen hahmossa Alasalmea kiinnosti eniten hänen ”puoliverisyytensä”, sillä Laestadiuksen äiti oli saamelainen.
– On mielenkiintoista, kuinka Laestadius kiersi Pohjois-Ruotsissa käännyttämässä saamelaisia kristinuskoon, mutta keräsi samalla talteen tietoa saamelaisten omasta uskonnosta. Kahtalainen oli myös hänen persoonansa: hänessä oli niin saamelaista kansanmiestä kuin ruotsalaista sivistyneistön edustajaa.
Kolmas osa sijoittuu nykyaikaan, ja kertoo Etelä-Suomessa asuneesta Sami Uddaksesta, joka muuttaa takaisin sukunsa maille Inariin. Siellä hän rakastuu kaukaiseen sukualaiseensa Ingaan, joka taistelee inarinsaamen kielen puolesta.
– Inarinsaamea puhu suomessa 300–400 henkilöä. Oma missioni oli teoksen kautta opettaa lukijalle muutama inarinsaamen sana, Alasalmi hymyilee.
Ennustamista rekisterikilvistä
Kirjoittaessaan Joenjoen laulua Alasalmi halusi pitäytyä faktoissa niin tarkkaan kuin mahdollista.
Aina se ei kuitenkaan onnistunut. Kirjailijan luovuutta Alasalmi joutui hyödyntämään esimerkiksi pohtiessaan, millainen saattaisi olla saamelaisten 1500-luvulla langettama kuolemantuomio.
Saamelaiset ovat rauhaa rakastavaa kansaa, eikä Alasalmi löytynyt tuolta ajalta tietoa yhdestäkään murhayrityksestä.
– Kirjassa murhayritys kuitenkin tapahtuu, joten loin itse kuolemantuomion. Siinä rikoksentekijä eristetään sosiaalisesti puolen vuoden ajaksi muusta yhteisöstä. Tuona aikana häneen päin ei saanut katsoakaan.
Kehittelipä Alasalmi myös jäkälästä ja marjoista kuukautissuojan, kun ei löytänyt niistä tietoa. Sami Uddaksesta hän puolestaan teki enteisiin uskovan miehen, joka ennustaa autojen rekisterinumeroista tulevaa.
– Itse asiassa Samin piirre on minun piirteeni. Minulla on tapanani bongailla autojen rekisterikilpiä, ja ennustaa niiden perusteella, millainen päivä minulle on tulossa. Huono päivä tulee, jos kilvessä lukee EIH, NEJ tai NOU. JOO, JEP ja JES puolestaan lupaavat hyvää päivää, Alasalmi nauraa.
Sopusoinnussa luonnon kanssa
Lähdeaineisto ei ollut Alasalmen ainoa reitti tutustua saamelaisuuteen.
Vuosituhannen vaihteessa hän törmäsi Etelä-Suomessa saamelaismieheen, johon hän rakastui ja jonka kanssa hän sai myöhemmin kaksi lasta.
– Mieheni kautta pääsin tutustumaan kasvotusten moniin saamelaisiin. Kunnioitukseni heitä kohtaan kasvoi entisestään, kun kuulin tarinoita siitä, kuinka perinteisillä elinkeinoilla, kalastuksella ja poronhoidolla on elätetty suuriakin perheitä.
– Arvostan suuresti, kuinka saamelaiset ovat aina eläneet luonnon kanssa sopusoinnussa.
