Tampereen kansainvälisen koulun Nou Hätä! -kisajoukkue, tamperelaiset Aino Vilén ja Hope Orimoloye sekä pälkäneläinen Annika Pajari
seisovat Honkalan nurkalla kolmistaan ja aika jännittyneinä.
He odottavat pääsyä pelastustaitokilpailun toiselle tehtävärastille. Tehtävän laadusta ei ole etukäteen mitään tietoa. Äkkiä Pelastusliiton kouluttaja Hannu Kangastie kutsuu heidät yhdelle sivuovelle. Kuuluu hälytyssireenin ääni – mikä se on?
– Yleinen vaara, tytöt tietävät.
Se on oikea vastaus, mutta miten toimitaan, kun se kuuluu? Äkkiä sisätiloihin! Aino, Hope ja Annika tietävät, että ovet, ikkunat ja ilmanvaihto pitää sulkea. Mitä sitten? Pöydällä on tarjolla erilaisia tarvikkeita: radio, kännykkä, joditablettipurkki, muovipussi, teippiä.
Radio auki, äkkiä. Sieltä tulevia ohjeita pitää seurata.
– Ei saa soittaa, linjat voivat ruuhkautua, Annika huomaa.
Kangastie nyökkää tyytyväisenä. Tehtävä meni hienosti, joukkue saa täydet 8 pistettä.
– Teitte oikein, kun hylkäsitte puhelimen ja avasitte heti radion. Oli myös oikea ratkaisu jättää joditabletit koskematta. Ne otetaan vain erikseen annettavien ohjeiden mukaan, hän kehuu.
Kisa sopii Honkalaan
Nou Hätä! on yläluokkien valtakunnallinen pelastustaitokampanja, joka on suunnattu erityisesti 8. luokkien oppilaille. Kampanjaan liittyvää
opetusta annetaan kouluissa mukaan ilmoittautuneissa kouluissa, ja siihen liittyy vapaaehtoinen kilpailu, jossa parhaat joukkueet etenevät valtakunnantasolle asti.
Nou Hätä! -aluekilpailussa Honkalassa etsittiin Pirkanmaan, Päijät-Hämeen ja Kanta-Hämeen parasta joukkuetta 33 koulun keskinäisessä mittelössä. Pirkanmaalta kisaan osallistui 19 koulua, Päijät-Hämeestä 8 ja Kanta-Hämeestä 6.
– Osallistujien määrä on suunnilleen sama kuin viime vuonna. Tämä paikka on erittäin sopiva. On tilaa isolle joukolle ja myös hyvät tilat käytännön tehtävien tekemiseen siten, että joukkueet eivät näe toistensa suorituksia, kertoi Hämeen Pelastusliiton koulutuspäällikkö Eeva-Liisa Heikkinen.
Kisa aloitettiin aamupäivällä teoriakokeella, ja sen jälkeen oli vuorossa neljän rastin tehtävärata. Jokaisella rastilla joukkuetta vastassa oli jokin vaaratilanne, jossa piti osata reagoida ja toimia oikein. Pelastusliiton kouluttajat valvoivat tehtävää ja antoivat siitä pisteet.
Helppo teoria, vaativat rastit
33 joukkueen kierrättäminen tehtävärasteilla vei melkoisesti aikaa, joten ensimmäisinä matkaan päässeet joutuivat odottelemaan aikansa lopputulosta.
Pikkolan koulun edustajat Ella Huokuniemi, Lotta Takalo ja Jaakko Järviniemi saivat huokaista helpotuksesta heti puolen päivän jälkeen, kun oma osuus kisaan oli selvitetty.
– Täällä on ollut kivaa. Oli hienoa päästä edustamaan omaa koulua, he kertoivat.
– Virkistävää, kun on jotain muuta kuin tavallista koulua, Ella huomautti.
Pikkolassa paremmuus ratkottiin ensin teoriakokeella luokkien itse valitsemien joukkueiden kesken. Neljä parhaiten selvinnyttä joukkuetta mitteli sen jälkeen käytännön taidoissa, jotta saatiin selville lopullinen voittaja.
Teoriakoe oli Ellan, Lotan ja Jaakon mielestä helppo, sen sijaan rasteilla oli edessä vaikeita tehtäviä. Niissä piti muistaa yhtä aikaa monta yksityiskohtaa ja samalla hallita kokonaistilannetta. Onneksi oli valmistauduttu kisaan.
– Kävimme harjoittelemassa Tampereen pelastuslaitoksella viime viikolla. Muuten ei olisi osattukaan tehdä sammutustehtävää oikein. Auttoi paljon, kun tiesi periaatteen, he kertoivat.
Nuoret uskoivat Nou Hätä! -kampanjan aikana oppineet mielestään aika paljon uutta, sellaista, mistä on oikeassa elämässä hyötyä.
– Ei noita juttuja joudu miettimään joka päivä. Silloin vain, kun jotain sattuu, ja silloin pitää osata jo toimia, he pohtivat.
Kun tuli tarttuu vaatteisiin
Kolmannella rastilla on jännittävä alku. Tampereen kansainvälisen koulun joukkue, Hope, Aino ja Annika kutsutaan kapeasta ovesta sisään Honkalan pohjakerroksen uumeniin. Käytävän päässä on pieni odotushuone, jossa on sohva ja hyllyjä.
– Odottakaa, kestää viisi, kuusi minuuttia, sanoo tehtävää johtava Simo Eriksson ja viittaa tytöt istumaan.
Ovi suljetaan tiukasti. Toisen oven toinen ryhmä ratkaisee parhaillaan tehtävää, sieltä ei saa kuulua mitään. Joukkuetta jännittää, mutta ei yhtä paljon kuin äsken. Nyt uskaltaa jo hymyillä – hienosti suoritettu toinen rasti antaa itseluottamusta.
Sitten tulee komennus toiseen pieneen huoneeseen. Siellä on tehtävän rekvisiitta: peltitynnyrillinen roskia, vaahtosammutin, sammutuspeite ja mies ulkoilupuvussa.
Simo Eriksson kuvailee tilanteen nopeasti. Mies on polttamassa roskia, kun tuli tarttuu hänen vaatteisiinsa.
Koska tulta ei tosiasiassa ole, kilpailijoiden on aluksi hankala kuvitella, mitä kaikkea on tapahtumassa. Sitten Aino sieppaa sammutuspeitteen seinältä ja heittää sen miehen päälle. Kaikille on selvää, että onnettomuuden uhria autetaan ensin.
Eriksson ohjaa vihjeillä: Uhri on saatava pitkäkseen maahan, sammutus on aloitettava päästä ja edettävä kohti jalkoja, peite on painettava tiukkaan, jotta sen alle ei jää ilmaa.
Uhria esittävä Jouni Eriksson yskii ja valittaa. Roskatynnyriä ei heti huomata sammuttaa, koska se ei oikeasti pala, mutta avun hälyttämisen tytöt keksivät nopeasti. Annika muistaa, että jonkun täytyy opastaa hälytysajoneuvoja.
Kaikki on ohi parissa minuutissa. Joukkueen jäsenet vilkuilevat kuumissaan toisiinsa. Olisiko uhri pelastunut?
