Aimo Kokkola: 60 vuotta täyttävä laulaja julkaisee Puolitiehen vastaan -levyn

Tuplajuhlat Honkalassa

Aimo Kokkola viettää 60-vuotisjuhlia Aitoon Honkalan alalavalla.

Toukokuun jälkipuoliskolla 60 vuoden rajapyykin saavuttavalla Aimo Kokkolalla on tänä keväänä kaksikin syytä juhlaan, sillä laitikkalalaislaulaja julkaisee merkkipäivien aikaan toisen levynsä.

Kokkola varaili syntymäpäivä- ja levynjulkaisukonserttiaan varten ajoissa yhteiskoulun salin. Suunnitelmat menivät uusiksi, kun hän kääntyi Timo Ojalan puoleen. Ääni- ja valomies piti 300 henkeä vetävää salia auttamatta pienenä, vetihän Kokkolan 50-vuotispäivätkin yli tuplamäärän väkeä kirkkoon.

Juhlakonsertin juontajaksi ja säestäjäksi lupautunut Seppo Hovi oli samaa mieltä. Niinpä tilaisuus päätettiin siirtää Honkalan alalavalle.

Paikallisen muusikon Honkalan keikka kuulostaa melkein samalta kuin Cheekin stadionkeikka. Aimo Kokkolalle legendaarinen alalava ei kuitenkaan ole mikään monumentti, vaan tärkeä osa muistoja ja elämää.

– Olen käynyt 15-vuotiaasta alkaen Kirkastusjuhlilla, jotka vaimoni Erkki-isä aikanaan kehitti aivan uusiin mittoihin. Pääsin nuorena miehenä ihailemaan muun muassa Danny-showta. Ja nyt saan itse esiintyä samalla lavalla Dannyn kokoonpanossa Hammond-urkuja soittaneen Seppo Hovin kanssa, Kokkola sanoo.

Honkalan esiintymislava voi olla turhan suuri Aimo Kokkolan syntymäpäivä- ja levynjulkaisukeikan kokoonpanolle, mutta muuten miljöö on kodikas.

– Olen juontanut alalavalla monta tilaisuutta, ja tiedän että siellä syntyy koulujen voimistelusaleja lämpimämpi tunnelma.

Taina Piira (vasemmalla), Seppo Hovi, Jenna Kirjonen, Lauri Kokkola ja Jarmo Kokkola esiintyvät Aimo Kokkolan 60-vuotisjuhlakonsertissa, jonka yhteydessä julkaistaan myös uusi levy.

Tuotto syöpätutkimukselle

Sunnuntaina 25.5. kello 15 Aitoon Honkalassa esiintyvä Aimo Kokkola huipentaa Pälkäneen vilkkaan konserttikevään. Äitienpäivänä kotikylän acapellayhtye Hyvät naiset ja herrat laulaa Pälkäneen teatterilla ja seuraavana sunnuntaina Arja Koriseva tähdittää kirkkokonserttia.

Kevään kaikki konsertit ovat hyväntekeväisyystapahtumia: Hyvät naiset ja herrat kerää varoja lastensairaalalle ja Arja Korisevan konsertin tuotolla tuetaan nuorisotyötä.

Aimo Kokkolan konsertin tuotto ohjataan syöpätutkimukseen.

– Esiintyjät ovat mukana talkoilla. Maksan lipuista valo- ja äänimiehet, talon vuokran sekä tarjoilut. Loppu tuotto ohjataan syöpätutkimukselle.

Aihe on Kokkolan mielestä jokaista lähellä.

– Joka kolmas tai neljäs suomalainen sairastaa syöpää jossain elämänsä vaiheessa. Tauti koskettaa jokaista: meillä on kaikilla läheistemme tai ystäviemme joukossa joku tätä sairautta vastaan taisteleva.

Kokkolan konsertin lippuja myydään Keltaisessa talossa, Luopioisten Mikkolan Pytingissä ja Laitikkalan Kesänmaussa. 20 euron lippu pitää sisällään sekä ohjelman ja puoliaikatarjoamiset.

– Lipun ostaminen ja paikalle tuleminen riittää; muuta lahjaa ei saa tuoda – eikä puheita pitää. Ainoa puheenvuoro on varattu konsertin päätteeksi kirkkoherra Jari Kemppaiselle.

 

Kasevakin on gospelia

Laitikkalan laulaja-juontaja juhlistaa syntymäpäiviään ja uutta levyään sunnuntaina 25.5.

Aimo Kokkola on uskonut juhla- ja levynjulkaisukonserttinsa järjestelyt ammattilaisten käsiin: Timo Ojala ja Tumppi Lehmusvirta hoitavat äänet ja valot. Aitoon VPK vastaa käytännön järjestelyistä ja Morilean Hannele Haataja puoliaikatarjoamisista VPK:n naisosaston avustuksella.

Konsertti jakautuu kahteen osaan. Avausosiossa hän esittää yhdessä oopperalaulaja Taina Piiran kanssa suomalaisen musiikin helmiä. Muistojen laulut rakentavat kaaren 1920-luvulta näihin päiviin  saakka. Mukana on muun muassa Oskar Merikannon, Georg Malmstenin, Heikki Aaltoilan, Toivo Kärjen ja Junnu Vainion sävelaarteita.

Konsertin juontajana toimii Aimo Kokkolan kesänaapuri Seppo Hovi. Musiikkihistorian kävelevä google avaa tarinoita ja tunnelmia kappaleiden ja niiden säveltäjien takaa. Lisäksi Hovi toimii säestäjänä pianon ja haitarin kanssa.

Jälkimmäisellä puoliskolla kuullaan maistiaisia Aimo Kokkolan uudelta Puolitiehen vastaan -levyltä. Lisäksi Kokkola esittää yhdessä poikiensa Lauri Kokkolan (piano) ja Jarmo Kokkolan (saksofoni) sekä Jenna Kirjosen kanssa muitakin hengellisiä lauluja.

Puolitiehen vastaan on Kokkolan toinen levy. Iskelmälevy Nyt huudan eläköön ilmestyi muutama vuosi sitten.

Uudella levyllä on viisi Kokkolan omaa kappaletta, jotka ovat syntyneet ensilevyn jälkeen. Lisäksi hän on poiminut mukaan muun muassa Jukka Salmisen ja Pekka Simojoen lauluja sekä Mikko Alatalon Suojelusenkelin.

Lainakappaleistakin suurin osa on tuoreita, eikä gospellevyillä puhki soitettuja hengellisiä hittejä. Mukana on myös yllätys, Kasevan Sä huomannut kai oot.

– Rock- ja iskelmälyriikastakin saattaa löytää hengellisen sisällön. Kirkkoherra Jaakko Uronen opetti aikanaan, että esimerkiksi Kulkuri ja joutsen- laulua voi lähestyä tästä näkökulmasta, Aimo Kokkola sanoo.

Puolitiehen vastaan -levyä voi ostaa levynjulkaisukonsertin yhteydessä. Lavalla saattaa myös vierailla joitain sen äänityksiin osallistuneista ammattimuusikoista.

– Levylle haettiin perinteistä luomusoundia. Siksi jokainen ääni on oikeiden muusikoiden oikeilla soittimilla soittama, Kokkola kertoo.

Levyn kappaleet sovitti Tapani Puranen, jonka studiossa Lempäälässä äänitykset hoidettiin.

Aimo Kokkola huomaa, että levyn ja konsertin Puolitiehen vastaan -nimi kuvaa osuvasti myös juhlapaikkaa: Kokkolaa voi pitää  puoliaitoolaisena, sillä hänen vaimonsa on kylältä kotoisin ja hän viljelee edelleen maita aivan Honkalan naapurissa. Lisäksi perheen kaikki neljä poikaa ovat käyneet Anna Tapion koulun, jossa Kokkola toimi aikanaan ensin opettajana ja myöhemmin erilaisissa luottamustehtävissä.

Aimo Kokkola julkaisee 60-vuotisjuhlien yhteydessä uuden Puolitiehen vastaan -levynsä.

Aimo Kokkola 60 vuotta

 

Juhlakonsertti Aitoon Honkalassa su 25.5. klo 15.

Konsertin yhteydessä julkaistaan Kokkolan Puolitiehen vastaan -levy

Juontajana ja säestäjänä Seppo Hovi

Muut esiintyjät Jenna Kirjonen, Jarmo Kokkola, Lauri Kokkola ja Taina Piira

Lippuja myyvät Keltainen talo, Luopioisten Mikkolan navetta ja Laitikkalan Kesänmaku

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?