Europarlamenttiin ehdolla oleva kansanedustaja Oras Tynkkynen (vihr.) ennätti lauantaina puolen päivän aikaan viivähtää puolituntisen Pälkäneellä. Tynkkysen uutuuttaan kiiltävä vaalikiertueauto herätti ohikulkijoiden huomion seistessään konepelti ylhäällä S-Marketin parkkipaikalla.
Joku ehti ehkä ajatella, että moottori on reistaillut, mutta lähemmin tarkasteltuna konepellin alla sijaitsikin vaalitoimisto. Tavallisella moottorin paikalla oli monta pakkilaatikollista esitteitä ja muuta vaalikiertueen oheismateriaalia.
– Sähköautossa riittää tavaratilaa, sillä moottori mahtuu takapenkin alle ja akut lattiaan, Tynkkynen esitteli luontoa säästävää kulkupeliään, jossa kulkevat kätevästi niin viirit ja tangot kuin pienemmätkin tarvikkeet.
Kalifornialaisen Tesla Motorsin valmistama täyssähköauto kulkee yhdellä latauksella 300 kilometriä, joten ainakin ruuhka-Suomessa sillä voi vaivatta kiertää päivän aikana monta paikkakuntaa.
Sähköauton akun voi ladata tavallisesta pistorasiasta, joskin se on hidasta. Voimavirralla lataaminen käy nopeammin, mutta kaikkein tehokkain on sähköauton pikalatauspiste, josta saa puolessa tunnissa virtaa 200 ajokilometriä varten.
– Pikalatauspisteet ovat vielä harvinaisia, mutta jos sähköauto yleistyy, niitäkin saadaan varmasti lisää, Tynkkynen uskoi.
Ilmasto on Euroopan asia
Oras Tynkkynen kertoi haluavansa europarlamenttiin siellä tarjoutuvien laajojen vaikutusmahdollisuuksien vuoksi.
– Olen nyt ollut kymmenen vuotta kansanedustajana ja nähnyt, miten hirveän suuri osa Suomen laeista on peräisin direktiiveistä. Europarlamentissa pääsee vaikuttamaan sekä suomalaisten että puolen miljardin muun ihmisen asioihin, hän perusteli.
Toinen syy Tynkkysen ehdokkaaksi asettumiselle on tarjolla oleva Pirkanmaan oman mepin paikka. Pirkanmaata on Euroopan parlamentissa edustanut tähän asti Vihreiden Satu Hassi, joka jättää nyt europarlamentaarikon tehtävät. Vihreälle pirkanmaalaiselle on siis kysyntää.
Tynkkysen erikoisala on ilmastopolitiikka. Hän on osallistunut tähän mennessä neljääntoista YK:n ilmastokokoukseen ja tuntee teollisuusmaiden ilmastonsuojelulinjausten ongelmat.
– Myönnän, että eteneminen ilmastoasioissa on hidasta. Pohjimmiltaanhan siinä puhutaan hyvin kauaskantoisista mutta hitaasti toteutuvista asioista, energiatehokkuudesta ja uusiutuvan energian käytöstä, hän sanoi.
Hän muistutti, että kehitys etenee; esimerkiksi Suomessa cleantech-toimialan liikevaihto on jo nyt ohittanut metsäteollisuuden liikevaihdon.
Tynkkysen näkemyksen mukaan Euroopan tehokkain tapa edistää ilmastonsuojelua on solmia liittoja pienten kehitysmaaryhmien, esimerkiksi joiden Afrikan valtioiden ja pienten saarivaltioiden kanssa. Hänen mielestään Euroopalle kuuluu ilmastonsuojelussa edelläkävijän asema.
– Jos Eurooppa ei puske edellä, on turha kuvitella, että Kiina tai muut vastaavat valtiot lähtisivät mukaan, hän totesi.
EU:lla vahvimmat puolustusvoimat
Meneillään olevaan Ukrainan kriisin herättämään puolustuspoliittinen keskusteluun Oras Tynkkysellä oli selvä kanta.
– Kannatan EU:n puolustuspolitiikan tiivistämistä ja yhtenäistämistä. Euroopan Unionilla on käytössään 28 maan armeijat eli itse asiassa maailman vahvimmat puolustusvoimat, joten puolustusyhteistyölle on pohja olemassa, Tynkkynen sanoi.
Aseellista voimaa tärkeämpänä Tynkkynen piti sitä, että Eurooppa esiintyy päätöksissään yhtenäisenä.
– Venäjä kuuntelee vain suurvaltoja, joten yhteinen kanta on hyvin tärkeä. Mielestäni nyt on menetelty oikein ottamalla pakotteita vaiheittain käyttöön. Sopiminen ja neuvottelu on lopulta ainoa tie päästä ulos kriisistä, hän totesi.
Suomessa tällä hetkellä käynnissä olevan Nato-keskustelun Tynkkynen määritteli löyhäksi ja jakautuneeksi.
– Nato ei ole mörkö, mutta ei se ole Suomen pelastajakaan. Totuus lienee siinä välimaastossa, hän arvioi.
Tynkkynen ei pitänyt keskustelua Suomen Nato-jäsenyydestä ajankohtaisena. Hän näki, että Suomen tärkein turva on EU-jäsenyys ja unionin maiden yhteistyö kriisien käsittelyssä ja hallinnassa.