Sibeliuksen helmet sykähdyttivät Vilpeilässä

– Että tällaista saatiin meidän pienelle kyläkoulullemme, Ulla Heikkilä huokaa ihastuneena Vilpeilän keskiviikkoaamussa.

Ympäri maailmaa konsertoivan sellisti Jussi Makkosen jousi on hiljennyt, pianisti Nazig Azezianin sormet laskeutuneet koskettimille. Yleisö on saanut kuulla musiikkituokion päätteeksi syvästi suomalaisia tuntoja syleilevän Jean Sibeliuksen Finlandian. Taputuksille ei ole tulla loppua.

Heikkilälle koulukonsertin komea loppuosio nostatti liikutuksen kyyneleet silmiin.

– Alkoi ihan itkettää, hän vahvistaa ja saa samalla tuolirivillä istuneen Maija Höysniemen nyökkäämän samoja tunteita kokeneena.

– Kyllä elin esityksissä mukana. Melodiat kuvaavat hienosti luontoa, Reima Ojala viittaa Sibeliusta innoittaneisiin Karjalan maisemiin, samoihin, joissa sahalahtelainen musiikkimies on itsekin kulkenut.

 

Elämä tutuksi

Sellisti Jussi Makkonen kertoi värikkäästi ja mielenkiintoisesti säveltäjä Jean Sibeliuksen elämästä. Sibeliuksen musiikki soi sykähdyttävästi Makkosen ja pianisti Nazig Azezianin esittämänä.

Vilpeilässä pidetty koulukonsertti valmisti kuulijoitaan juhlavuoteen 2015, jolloin suomalaisen säveltäjämestari Jean Sibeliuksen syntymästä tulee kuluneeksi 150 vuotta. Oppitunnin mittaisessa tuokiossa vuorottelivat musiikkiesitykset ja sellisti Jussi Makkosen kertomukset Sibeliuksen elämän vaiheista.

– Tämä oli yliveto. Olisi saanut olla isompikin joukko kuulemassa, Helka Mikkola hehkutti mielenkiintoisten kertomusten ja loistavan musiikin kokonaisuutta, joka vangitsi niin lasten kuin aikuistenkin huomion.

Komean Finlandian lisäksi Vilpeilässä kajahtivat muiden muassa pianolle ja sellolle sovitettu Karelia-sarjan ensimmäinen osa ja Impromptu op. 5/5, jotka Sibelius sävelsi Pieliselle ja Karjalaan suuntautuneen häämatkansa jälkeen. Kullervo-teoksesta kuultiin sen kolmannen osan päättävä valitus.

 

Raikun paikkaus

Sibelius-koulukonsertin tulo Vilpeilään varmistui hyvin lyhyellä varoitusajalla.

– Meille soitettiin vappuaattona. Konsertin pitäminen Raikun koulussa peruuntui, soittajien ohjelmaan jäi aukko keskiviikkoaamulle ja he kysyivät mahdollisuutta tulla Vilpeilään, opettaja Tuula Arra selitti.

Tieto harvinaisesta kulttuuritilaisuudesta levisi kuitenkin sen verran hyvin, että siitä nauttimaan tiesi tulla myös runsaasti aikuisia. Konserttikahvit herkullisten leivonnaisten kera täydensivät hienosti klassisen musiikin kattauksen.

Kuulijoille ilmaisen konsertin kustansivat opetusministeriö ja Vilpeilän Valpas.