Kukkaloisto, Alppiruusupuisto, Bremen, Keukenhofin tulppaanipuisto, juustola ja puukengät, siinä sanoja joilla matkalaisia houkuteltiin osallistumaan Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistyksen väkeä keväiselle linja-auto retkelle… Kaikki mainitut sanat saivat syvän merkityksen ja täyttymyksen ihmeen 8.–16. huhtikuuta tehdyn matkan aikana.
Matkaa tehtiin kuopiolaisen matkatoimiston laatuisalla bussilla, jota ohjasi varsin lupsakka savolaisen sananrieskan taituri, Pertti. Sanavalmis Riitta-opas oli kuljettajan kanssa samaa heimoa. Sitä hersyvvee, kiäntämistä ja viäntämistä piti ja sai, oikein luvan kanssa makustella ja nauraa.
Uskonpa kaikkien viidenkymmenen mukana olleen kokeneen, että pisimmätkin päivämatkat tuntuivat ilokilometreiltä, varsinkin kun määränpäät olivat enemmän kuin mielenkiintoisia.
Maailmankuva laajeni monessa suhteessa tämän kokemusrikkaan matkan aikana. Kuvien sanotaan kertovan enemmän kuin tuhat sanaa, jotta annetaanpa kuvien puhua omaa pettämätöntä kieltään.
Sinikka Koskinen
Malmön ja Kööpenhaminan välissä olevan Juutinrauman sillan tunnelista pujahdimme Tanskanmaalle. Sillan pituus tunneliosuuksineen on kuusitoista kilometriä.
Kööpenhaminassa, Amalienborgin aukiolla kuvasimme kunnon turistien tapaan. Navakka merituuli piti joukkueen virkeänä.
Monen matkaajan unelma oli nähdä Edvard Eriksenin taiteilema Pieni merenneito -patsas, joka istui kivellään kuvaajia odottaen.
Bremenin Alppiruusupuisto rhododendroneineen ja monine erikoisine kukkalajeineen, sai joukkueen varauksettoman suosion.
Iloiset matkalaiset ennen Keukenhofin tulppaanipuistoon jalkautumista. Näillä hymynaamoilla matkattiin koko kevätmatka, todistaa kameran takana häärännyt Koskisen Sinikka.
Oli tulppaaneita tulvillaan värikäs Keukenhof – ja niin kuin kuvasta näkyy, eivät hyasintit ole ainoastaan joulukukkia!
Supliikki savolainen Pertti-kuljettaja autonsa edessä. Bussi nimikilpailun tuloksena ristittiin Veijariksi, tosin kuplajuomapulloa ei kolautettu Veijarin kylkeen.
Yli kolmekymmentä kilometriä pitkä Patotie Amsterdamin pohjoispuolella oli ainutlaatuisen mieleen jäävä. Molemmista päistä oli tietä tehty ja yhtäkaikki osuttu tismalleen samaan. Pohjoispään muistomerkki kuvasi viimeisen kiven laskijaa, kun taas eteläisen puolen patsaaksi oli ikuistettu silloinen vesiministeri.
Amsterdamin opas Piri, syntyjään suomalainen, näytti kaupungin moni-ilmeisyyden kiitettävästi. Olympiastadion, joka oli vuoden 1928 olympialaisten näyttämö, oli saanut uuden roolin eri tapahtumien pitopaikkana. Arkkitehtuuri puhutteli erilaisuudellaan: Vanhan Etelän kaupunginosa, Amstel-joen ympäristö tuulimyllyineen, yliopistojen kaupunginosa, kaikki upeita nähtävyyksiä. Ihme olivat myös vinssit kerrostaloissa, jotka mahdollistavat huonekalujen siirtämisen asuntoihin – kas porraskäytävät on rakennettu hyvin kapeiksi.
Amsterdamin kanavaristeily oli kiehtova kokemus. Asuntolaivat, siltojen sadat polkupyörät, rakennusten iätön kauneus… Kaupungin iloisuus jäi eritoten mieliin.
Tukholmasta matkasimme Vättern-järven rannalla sijaitsemaan Grännaan, jonka opas kertoi olevan Ruotsin makeimman kaupungin. Karamellileipomoita on kaupungissa useita.
Käytämme evästeitä parantaaksemme sivuston käyttökokemusta. Klikkaamalla “Hyväksyn”, hyväksyt kaikkien evästeiden käytön. Voit muokata valintojasi klikkamalla "Evästeasetukset". Evästeasetuksista saat tarkempaa tietoa käyttämistämme evästeistä. Voit tutustua tietosuojaselosteeseen täällä.
Välttämättömät
Aina aktiivinen
Välttämättömät evästeet ovat ehdottoman välttämättömiä verkkosivuston moitteettoman toiminnan kannalta. Nämä evästeet varmistavat verkkosivuston perustoiminnot ja suojausominaisuudet anonyymisti.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Analytiikka
Analyyttiikkaevästeitä käytetään selvittämään ja ymmärtämään, kuinka kävijät ovat vuorovaikutuksessa verkkosivuston kanssa. Nämä evästeet auttavat tarjoamaan tietoa kävijämäärästä, poistumisprosentista, liikenteen lähteestä jne.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Mainonta
Mainosevästeitä käytetään tarjoamaan vierailijoille relevantteja mainoksia ja markkinointikampanjoita. Nämä evästeet seuraavat kävijöitä eri verkkosivustoilla ja keräävät tietoja räätälöityjen mainosten näyttämiseksi.