Taimitorilta saa kaupanpäällisinä kasvatusvinkit

Taimet vaihtoivat omistajaa vinhaan tahtiin lauantaina Aitoon Marttojen perennatorilla. Kylänraitilla parveili autoja ja ihmisiä jo puolisen tuntia ennen tapahtuman alkua. Innokkaimpia piti toppuutella kuten pohjalaisia jatkosotaan lähdettäessä.

– Annoimme viime vuodesta viisastuneina ihmisille luvan käydä taimien kimppuun vasta kellon tullessa kymmenen, koska aloitus oli sovittu tapahtuvaksi silloin. Olisihan noloa, jos oikeaan aikaan saapuville jäisi vain rippeitä jäljelle, selvitti puheenjohtaja Hanna Keino uutta, tasapuolisempaa käytäntöä.

Tori toimii vaihtoperiaatteella, jossa omia, ylimääräisiä taimia jakoon tuoneet voivat ottaa paluukuormaansa haluamiaan, toisten tuomia kasveja. Jos itsellä ei vaihdettavaa ole, voi vapaaehtoisella pikkurahalla ottaa haluamiaan taimia kotipihansa kaunistukseksi. Monet mieluisia löytöjä tehneet tipauttivatkin kassalippaan virkaa hoitaneeseen punaiseen kahvipannuun ropojaan tyytyväisinä.

Kuhina taimitorilla kesti noin tunnin. Yhteentoista mennessä taimet löysivät uudet, tyytyväiset omistajansa.

Taimia, juuripaakkuja ja pistokkaita oli kaiveltu runsaasti tarjolle, joten kaikille halukkaille piisasi vietävää. Viidettä kertaa järjestetyn vaihtopäivän suosio on vuosi vuodelta kasvanut. Tällä kertaa oli jo nähtävissä tasaantumisen merkkejä.

– Näyttäisi, että sekä taimia että ihmisiä on jokseenkin sama määrä kuin vuosi sitten, arveli Keino tyytyväisenä.

Koristekasvit olivat selkeästi tapahtuman pääosissa, joskin vihannesten ja puidenkin taimia oli tarjolla. Aurinkoinen kevätsää sai paikalle niitäkin, joita ulkoilu ja kahvion antimet kiinnostivat enemmän kuin taimet konsanaan.

Aitoolainen vapaa-ajanasukas Leena Oksanen oli tosimielellä etsimässä mökkipihaan koristusta.

– En ole ronkeli, vaan periaatteessa kaikenlaiset kasvit kelpaavat minulle. Mieluisimpia ovat kyllä kivikkokasvit, koska tonttimme on tosi kivinen. Meillä on kyllä toinenkin mökki, jonne voin sijoittaa parempaa maata vaativat kasvit, Oksanen kertoi.

Hän vakuutti tyytyväisyyttään taimitoriin myös tietolähteenä.

– Täällä saa harrastajilta tosi hyviä vinkkejä kasveista. Juuri äsken selvisi, että tämä suviruusu on juhannusruusun kaltainen lajike.

Leena Oksanen haeskeli taimia kahden pihamaan tarpeiksi.