Isoin parranpärinä tämänvuotisesta Eurovision laulukilpailusta on tätä lukiessasi luultavasti jo vaiennut. Kisan kohutuin esitys osoittautui kilvan päätteeksi myös voittajaksi, aivan kuten Lordin voitossa vuonna 2006.
Itävaltalaisen Thomas Neuwirthin luoma Conchita Wurst ei kuitenkaan lopulta ollut otsikoissa paistatellut ”parrakas nainen”, vaan parran kasvattanut ja naisten vaatteisiin pukeutunut mies. Eikä Neuwirth ollut suinkaan ensimmäinen laatuaan: esimerkiksi Tanskan DQ, Slovenian Sestre, Ukrainan Verka Serduchka ja Israelin Dana International ovat käyneet koittamassa onneaan samalla kaavalla. Ennakkosuosikkina kisaan vuonna 1998 lähtenyt Israelin Dana palasi voitokkaana ja poliittisesti kantaa ottava ukrainalaisten huumoriesitys sijoittui toiseksi, mutta muilla menestys jäi vaatimattomaksi.
Automaattisesti ei mekkoon pukeutuminen siis miehille menestystä tuo; toisaalta siitä ei suuri yleisö näytä enää rankaisevankaan.
Se, olisiko komea ”Rise Like a Phoenix” -kappale äänestetty voittoon, jos esittäjänä olisi ollut perinteisempi nais- tai miesartisti, jääkin (k)arvoitukseksi. Oman pohdiskelunsa paikka on, missä maissa Wurstin kaltainen artisti voisi ylipäätään tulla valituksi viisuedustajaksi. Itävallan omassa karsinnassa hän oli mukana nyt toista kertaa.
Kaikille itävaltalaisesityksen voitto ei merkitse samalla musiikin voittoa, vaan se pikemminkin vahvistaa heidän käsitystään Euroviisuista eräänlaisena friikkisirkuksena, jossa erikoisin kokonaisuus voittaa. ”Tänä vuonna parrakas nainen, ensi vuonna sitten nainen jolla on ’wursti’”, naureskeli eräskin tuttavani eikä pukenut silmistään paistavaa sääliä viisuinnostustani kohtaan sanoiksi.
Oman kiinnostavuutensa tämänvuotisiin Euroviisuihin toivat Venäjän ja Ukrainan kiristyneet välit. Viisuissa on välillä otettu – sääntöjä venyttäen – poliittisesti kantaa, ja usein huutelu on kohdistunut Venäjän suuntaan. Ukrainan Serduchka lauloi Helsingin viisuissa ”Russia Goodbye”, vaikka kappaleen nimi virallisesti olikin ”Lasha tumbai”. Vain viitisen vuotta sitten Georgian ja Venäjän kiristyneet välit johtivat Georgian kappaleisiin ”Peace will come” ja ”We Don’t Wanna Put In”, joista jälkimmäisen yleisradioliitto EBU jopa hyllytti.
Varsinaista protestihenkeä ei tänä keväänä ollut havaittavissa sen koommin Venäjän (seitsemäs) kuin Ukrainankaan (kuudes) menestyksessä.
Lähes poikkeuksetta kymmenen parhaan joukkoon sijoittuva Venäjä ei Euroviisuissa toisaalta useinkaan romahda, sillä totuttuun tapaan maa keräsi suurimmat pisteensä Azerbaidzhanilta, Armenialta ja Valko-Venäjältä. Näiden lisäksi vain Kreikka arvosti rakkauden levittämisestä kertovan venäläisten laulun kahden parhaan esityksen joukkoon. Ukraina muisti Venäjää jäännöspisteillä, sen sijaan Venäjä jakoi Ukrainalle seitsemän pistettä. Enemmän Venäjältä pisteitä lähti Azerbaidzhaniin, Armeniaan ja Valko-Venäjään.
Kiintoisana sattumana voi kaiketi pitää sitä, että viime keväänä äänten ostamisesta epäilty Azerbaidzhan putosi tänä vuonna usean menestysvuoden jälkeen finaalin häntäpäähän.
Politiikan ja parrakkaiden naisten ja miesten taakse monilta saattoi hautautua se fakta, että Suomi menestyi tänä vuonna Eurovision laulukilpailuissa erinomaisesti. Jos jättää huomioimatta Lordin voiton, Softengine-bändin yhdestoista sija on suomalaisittain paras sijoitus sitten vuoden 1989 – ja tuolloin mukana oli ”vain” 22 maata nyt nähdyn 37 sijaan. Omassa semifinaalissaan ”Something Better” oli jopa kolmas.
Baltian maita idempää ei pisteitä Suomelle jaettu; jo muutama piste entisistä neuvostomaista olisi kuitenkin riittänyt nostamaan Suomen yhdeksänneksi. Myös runsas pohjoismainen edustus finaalissa näkyi pistesaaliissa – niin sanotut isot pisteet jäivät Suomeen tulematta, kun jaolla olivat Ruotsin ja Tanskan lisäksi myös Norja ja Islanti.
Osviittaa menestys antoi mielestäni kuitenkin jälleen sille, millä tyylillä Suomen kannattaa jatkossakin Euroviisuihin lähteä.
Suvaitsevaisuuden puolesta laulaneen Islannin ennakko-odotuksiin nähden yllättävän menestyksen lisäksi Itävallan voitonkin takana voi nähdä näpäytyksen tiukkapipoisuudesta syytetyn idän suuntaan.
Ilmeisesti tämä on myös osunut. Venäjällä päädyttiin jo miettimään, josko Venäjälle ja sen naapurimaille luotaisiin Euroviisujen sijaan omat, ”perhearvoja edistävät laulukisat”. Euroopan yleisradioliitossa EBU:ssa luultavasti hierotaankin tämän jälkeen käsiä yhteen hämmentyneen tyytyväisinä: jo pitkään kun on etsitty ratkaisua sille, miten ”idän koplan” keskinäinen ääntenvaihto saataisiin loppumaan. Näinkö se olikin kiinni yhdestä parrasta, joka karkottaa ääntenvaihtajat omiin kisoihinsa?
Venäjän naapurimaissa tosin saatetaan jännittää, miten pitkälle Venäjä rakkauttaan haluaisi levittää eli ketkä tuohon uuteen kisaan olisivat etuoikeutettuja osallistumaan. Tämänvuotisten äänestystulosten perusteella ainakin Ukrainassa – jossa Itävalta löysi tiensä sekä tuomariston että yleisöäänestyksen kärkikolmikkoon – katse pysyy silti edelleen tiukasti Euroopassa.
