Ikääntynyt mummo kokee usein olevansa jo melko turha kalu. Aika on ajanut ohitse, kehitys kehittyy. Omat lapset ovat kaikessa parempia: koulutuksessa, kielitaidossa ja tekniikan hallinnassa. Jopa lastenlapset ovat välkympiä, surffailevat netissä ja pelaavat kännykkäpelejä, jo ennen kuin ovat luopuneet tuttipullosta.
Joskus mummolle löytyy pientä hyötykäyttöä. Silloin tällöin hän voi toimia lapsenvahtina. Joskus tarvitaan peräänkatsojaa murkkuikäisille, kun vanhemmat ovat matkoilla. Kenties mummo osaa valmistaa jotakin epämuodikasta ruokaakin, kuten lihapullia ja mummon muusia.
Mutta on yksi asia, jossa mummot ja vaaritkin ovat aivan ylivoimaisia. He kelpaavat uusille sukupolville esimerkiksi. Siis varoittavaksi esimerkiksi. Otetaan nyt vaikka tällainen tilanne: Naispuolinen lapsenlapsi, pikku koululainen, on perso liharuoille, ja makeakin maistuu. Äitinsä pelkää lihavuusongelman saapumista muuten niin mallikelpoiseen perheeseen. Yrittää syöttää rehuja ja pienentää annoksia. Isä usuttaa liikkumaan: lenkille patistaa, pallopelejä järjestää. Mutta tyttö tykkää vain istua tuntikausia tietokonepelien seurassa. Kalorit eivät kulu.
No sitten sattumalta isoäiti on viikonloppuvierailulla, ja tyttö osuu mummon kanssa kahdestaan saunaan.
– Mummilla on kamalan paksu maha ja ihan vetelät läskit joka paikassa, huudahtaa pikku kullanmuru.
Isoäiti pahoittaa ensin mielensä eikä saa sanaa suustaan, itku pyrkii esiin. Hetken nieleskeltyään hän keksii, miten tilanteen voi kääntää myönteiseksi.
– Mummi on ollut niin laiska, vuosiin en ole käynyt juoksulenkillä. Vatsalihasliikkeet ovat jääneet tekemättä, hän sanoo katuvalla äänellä.
– Juoksetko sinä, lapsukaiseni? Jumppaatko joka päivä?
– En mä paljon, mutta pitäisi kai juosta ja muutenkin treenata, en minä halua tulla tuollaiseksi kuin sinä, havahtuu tyttö.
Myöhemmin mummo saa ilokseen kuulla, että hänen ruhonsa on pelästyttänyt pikku prinsessan, jonka mielikuva naisvartalosta on peräisin barbi-nukeilta. On kuulemma alkanut tyttö harrastaa naruhyppelyä ja käydä lenkillä. Entinen lempiruoka, nakkimakkara, on jäänyt vähemmälle. Karkkipäivän annos on pienentynyt sadasta grammasta viiteenkymmeneen.
Myös isoisä voi tehdä osuutensa, hänkin voi toimia varoittavana esimerkkinä, etenkin poikalapselle. Oletetaan, että hänellä on elinikäisen tupakoinnin ruskistamat hampaat, vielä ne omat, luomut. Käypä kerran niin, että vaari vahingossa nauraa kunnolla, suu auki siis. Poika järkyttyy ja huudahtaa, että onpa ällöttävät hampaat. Vaari sulkee nolona suunsa, nauru kuolee ja raivo nostaa päätään.
– Sopii ottaa oppia ja olla polttamatta tupakkaa, hän ärähtää.
Mutta sitten hän menee aivan mykäksi, kun poika sanoo, että jee, toisella isoisällä on valkoiset hampaat, mutta se ei olekaan koskaan kessutellut.
– No niin, ota opiksesi, hänestä saat hyvän mallin, murahtaa ikämies.
Ja juuri ja juuri saa olluksi sanomatta, että eipä poika tiedä, miksi kilpailevalla isoisällä on hohtava purukalusto. Sehän sai tuliterät tekohampaat juuri tämän pojan ristiäisten aikoihin.
Mymmeli
