Ramppi-teatterin näytäntökausi Kangasalan kesäteatterissa alkoi eilisestä ensi-illasta ja jatkuu heinäkuun puoliväliin asti. Aulis Aarnion kirjoittamassa ja Ahti Jokisen ohjaamassa näytelmässä Aavan meren tuolla puolen pääosassa on 1960-luku, jonka kuvausta tehostaa monipuolinen ajankohdan musiikki. Vastaan tulevat niin haikeat tangot kuin radikaalit työväenlaulut, Lapualaisoopperakin, vaikka näytelmä on kaukana tavanomaisesta musiikkikavalkadista.
Näytelmän musiikkidramaturgian on tehnyt muusikko Eero Pekkonen, joka näyttelee kylän omaa muusikkoa ja kätevää yleismiestä Reiskaa.
Erityisen kiitoksen ansaitsee myös puvustaja ja rekvisiittavastaava Markku Forstén. Ramppi-teatterin ansioihin kuuluu tavallisesti huolellinen lavastus ja puvustus, eikä odotuksissa tarvitse nytkään pettyä. Kuusikymmenlukulainen kylämiljöö on hurmaava mainoskyltteineen ja polkupyörineen.
Kesyä kuohuntaa Kangasalla
1960-luku kuohut ovat näytelmän maalaisympäristössä kesyjä pikku laineita. Uudet asiat eivät televisiota lukuun ottamatta juuri heilauta kyläläisten elämää.
Pahimmat paikalliset myrskyt synnyttävät keskioluen myynnin vapauttaminen ja kirjailija Hannu Salaman (Marko Tuupainen) puhujavierailu.
Kauppiaan (Jarmo Salo) kanssa jutustellaan mukavia, ja Henriikka Heiskasen esittämä mainio kyläoriginelli Alma mennä hessuttaa kumisaappaanrohjakkeissaan omaa menoaan. Persoonalliset hahmot riemastuttavat, koska juuri heidän kaltaisensa värittivät ennen kylänraitteja – ja vähän vielä nykyäänkin.
Elämä on turvallista, ehkä paikoitellen liiankin tasaista arkea, jossa istutaan kotona, juodaan kahvia, katsotaan televisiota ja puhutaan maailman tapahtumista. Siitä esimerkiksi, kuka voittaa vuoden 1966 vaalit, miten Tsekkoslovakian miehitys muuttaa käsitystä sosialismista, miten ihminen lentää kuuhun.
Tanssilavan ja kaupan, kylän ilmeisten sosiaalisten keskusten liepeillä orastaa erilaisia lemmentarinoita, mutta ne jäävät katseiden tasolle tai huipentuvat parin pientareelta poimitun kukan ojentamiseen ihastuksen kohteelle. Tansseissa tanssivat eniten vakiintuneet avioparit keskenään ja vaihtavat välillä paria naapurin kanssa. Siinä on kyllä jotain hyvin suomalaista ja erityisesti hämäläistä.
Vasta näytelmän lopussa, kun Ruotsista Suomeen kesää viettämään tullut Jouko Juusela (Mikko Nikkanen) on lähdössä, paljastuu, että todelliset tunteet ovat sittenkin eläneet. Samalla tajuaa, miksi Tino Leinosen mainiosti tulkitseman ujon maalaispojan Martin lähentymisyritykset eivät ole tehonneet suloiseen ja viattomaan Arja Autioon (Laura Parviainen).
Idyllin rikkoutumat
Maalaisidyllin rikkovat ensisijassa nuoret. He tekevät omat maailmanvalloituksensa, ja erityisesti Aution perheen lapset Antti (Mika Eerola) ja Arja joutuvat etsimään poliittista identiteettiään; etsimään ja pettymään.
Pankinjohtaja Erkki Harjulan (Pekka Koskela) ja hänen vaimonsa Evan (Heidi Martikainen) perheessä sen sijaan uskotaan perinteisiin tapoihin ja vuosisadan vaihteen tyylikalusteisiin. Eletään seksuaalisen vapautumisen vuosikymmentä, mutta syrjähypyt kätketään tässä perheessä yhtä huolellisesti kuin ennen sotia.
Ei siis ihmetytä, että heidän Erika-tyttärensä (Elina Järvinen) radikalisoituu jyrkemmin kuin kukaan toinen koko kylässä. Hänestä tulee vasemmistoradikaali rauhanpuolustaja, intiaanihapsuihin pukeutuva kuusikymmenluvun taistelija, jolle tarjoutuu samalla sopiva sauma äitikapinaan ja varakkaan kotielämän halveksuntaan.
Näytelmän rajuin ja odottamattomin poliittinen veto ei silti tule uutta ihannoivien nuorten vaan vanhaa kaipaavan ikämiehen kautta.
Räätäli Arvo Aution (Jussi Saari) uneen nouseva muistuma suomalaisen työväenliikkeen syntyajoilta on näytelmän vaikuttavin kohta, kun keskelle kehittyvää hyvinvointi-Suomea ilmestyy vuosisadan alun paljasjalkainen niittokansa ilman itsemääräämisoikeutta, ilman omaisuutta ja ilman puolestapuhujaa.
Mille perustalle alun perin siis rakennettiinkaan ja mihin tarpeisiin pyrittiin vastaamaan?
Sylvi Lehtisen ristiriita
Näytelmän värikkäin tarina on hieman yllättävästi kahden perheen, kangasalalaisten Lehtisten ja maalle kesää viettämään tulevien tamperelaisten Keskitalojen
kohtaaminen. Rouva Keskitalo on Kuinka löytäisin sen laulun ja Muistat sie Monrepos´n? -näytelmien karjalainen Mirjami, joka saapui aikanaan kylään evakkona.
Mirjamin (Johanna Heiskanen) ja Sylvi Lehtisen (Pirjo Turunen) välille syntyy näytelmän kovin tunnelataus. Kahden erilaisen perheenäidin tavatessa toisensa pitkästä aikaa sydämellinen ystävyys alkaa kamppailla etusijasta katkeran kateuden kanssa. Elämä on asettanut Mirjamin ja Sylvin aivan erilaisiin olosuhteisiin, joten yhteentörmäyksiä on vaikea välttää. Siinä missä nuorten orastavat rakkaudet jäävät haaleiksi aavistuksiksi taustalle, kahden temperamenttisen naisen kohtaaminen herättää katsojankin tunteet.
Seitsemän vuoden tauon jälkeen Ramppi-teatterin riveihin palannut Pirjo Turunen tekee komean roolin katkeroituvana Sylvi Lehtisenä. Kuusikymmenluvun uusi aika paljastaa Sylville, että toiset, huonommista lähtökohdista aloittaneet ajavat ohi elintasossa ja myös tyytyväisyydessä elämään.
Evakkoaikanaan Mirjami oli riippuvainen Sylvin avusta, mutta nyt hän on päässyt insinöörin rouvaksi ja muuttanut kaupunkiin. Sylvin elämä on jäänyt junnaamaan kotikylään, paitsi että hänen miehestään on tullut kunnanvaltuuston puheenjohtaja.
Mirjamin ja Sylvin tarina kuvaa osuvasti koko yhteiskuntaa: 1960-luvulla oli jo saavutettu hyvinvoinnin perustaso ja elämänlaatua alettiin mitata entistä enemmän menestyksen ja aseman kautta.
