Vuoden 1964 Vehkajärven mansikkajuhlilla Esko Lahtinen, nuori opettajan alku, nousee ensimmäisen kerran Touhulan lavalle yleisön eteen ja vetää roolinsa Agapetuksen näytelmässä Viisi vekkulia.
– Minut houkuteltiin mukaan, Lahtinen muistaa tuosta ensiesiintymisestään.
Debyytin jälkeen tulee uusia rooleja, uusia esityksiä Touhulassa, ei kuitenkaan niin, että mies voisi sanoa olleensa joka kesä mukana 50 vuoden ajan. Maaltamuutto ja nuorten lähtö kyliltä johtavat siihen, ettei 1960-luvun Vehkajärvellä pystytä aina omin voimin valmistamaan näytelmää mansikkajuhlille.
Hilmanpäivissä vietetään osuuskaupanhoitajan rouvan nimipäiviä, joille on kokoontunut paikkakunnan silmäätekeviä ihmisiä. Nimipäivien vieton katkaisee palohälytys, jonka seurauksena koko joukko lähtee sammuttamaan tulipaloa.
– Kun meitä näyttelijöitä on pitkälti toistakymmentä, niin pienelle näyttämölle tulee aika paljon vipinää, Lahtinen, vanhan tuomarin osan saanut, tietää kokemuksensa perusteella.
Kertojana
leikatulla polvella
Kesä 2014 on merkkivuosi niin Esko Lahtiselle kuin Vehkajärven näytelmäpiirille, jolle tulee kuluneeksi 35 harrastusvuotta kansalaisopiston suojissa.
– Kun Pälkäneen seudun kansalaisopisto alkoi toimia, niin se puhalsi henkeä näytelmien valmistamiseen. Saimme yhteiskunnan tukeman ohjaajan, Lahtinen muistelee vuotta 1979.
Vehkajärveläisharrastaja on siitä lähtien pysynyt mukana ryhmän yhtenä lenkkinä vuosi toisensa perästä. Varsinaisesta roolijaosta hän on jäänyt sivuun tuona aikana vain yhden kerran, neljä vuotta sitten, jolloin hän kertojana vei tarinaa eteenpäin.
– Olin ollut juuri ennen Don Quijoten esityksiä polvileikkauksessa, enkä sen tähden pystynyt paljon liikkumaan lavalla.
Haudatut osat
unohtuvat
Viime kesän Arsenikkia ja vanhoja pitsejä -näytelmässä Esko Lahtinen oli newyorkilainen konstaapeli, toissavuonna Rautatien Matti. Ihmisten puheissa kesällä 2011 hän näytteli keinottelevaa kiinteistönvälittäjää.
Kaksoisroolitus leskimies Hyvärisenä ja tuomarina liittää hänet vuonna 2009 Touhulassa esitettyyn Tulitikkuja lainaamassa näytelmään.
– Ovat olleet mieluisia rooleja, kaikista olen tykännyt. Viime kesän kappaleesta pidimme koko porukka.
Joskus nuorempana Esko Lahtinen opetteli vuorosanojaan niin, että luki niitä nauhalle. Sittemmin tuo tapa jäi pois käytöstä.
– Pänttääminen ei kauheasti innosta. Täytyy vaan olla terävänä harjoituksissa, olla niissä mukana. Jos pääsee sisäistämään roolinsa, niin se on jo puoli voittoa.
Siitä ei ole vaaraa, että edellisiin näytelmiin opitut vuorosanat jäisivät kummittelemaan päässä. Takavuosien näytelmien roolit unohtuvat, vielä tehokkaammin hautajaisten ansiosta, jotka näytelmäryhmä on ottanut tavakseen järjestää kesän kappaleelle viimeisen esityksen jälkeen.
Yhteisöllisyys
vetää mukaan
Vehkajärven vakituisista asukkaista ei enää saada kasattua riittävää määrää väkeä näytelmäpiiriin. Vahvistusta, ja nykyään jopa enemmistö, tulee kesäasukkaista, naapurikuntalaisista ja myös Sahalahdelta.
Ryhmässä vuosikymmenet viihtyneelle Esko Lahtiselle harrastus tarjoaa mieluisaa menoa ja osallistumista melkein koko vuoden kierrolle. Kun Arsenikkia ja vanhaa pitsiä –näytelmä haudattiin syksyllä, niin Hilmanpäiviä varten kokoonnuttiin ensimmäisen kerran jo ennen joulua. Maaliskuulta ryhmä alkoi kokoontua viikoittain ohjaaja Sirkku Veilahden johdolla.
Harrastaja kokee saavansa paljon ryhmän tarjoamasta yhteisöllisyydestä.
– Se on hyvin tärkeä asia. Olemme yhdessä ryhmänä harjoituksissa ja esityksissä.
Viime kesänä näytelmäpiiri teki ryhmänä uuden aluevaltauksen, kun se näytelmän innoittamana kävi Rauman pitsiviikoilla.
Näytteleminen vastaa yhteisöllisyyden kaipuuseen ja myös ihmisen perusluonteen mukaiseen kaipuuseen vastaanottaa tekemisistään myönteistä palautetta.
– Näyttelijä voi jossakin vaiheessa saada tunnustusta, palkinnon tehdystä työstä, Esko Lahtinen tietää.
