Pikkuisella pässipojalla on iso ikävä. Manuksi ristitty karitsa kipittää edestakaisin lampolan ja tarhan väliä, hakee turhaan edelliseen kotiin jäänyttä emoaan ja määkii kaipuuta pienellä äänellä.
Uuden lauman uuhet tarjoavat huonosti lohtua vasta päivän verran joukkoon kuuluneelle pikkupässille. Tervetulotoivotuksiin kuuluu, että vierasta nuuskimisen lisäksi myös puskeskellaan.
– Enemmänkin muodon vuoksi. Uuhet näyttävät tulokkaalle sen paikan, Kurkiniemen lammastilan emäntä Jatta Lähdesmäki-Loueranta näkee tylyltäkin vaikuttavan kohtelun taakse.
Uuhillakin, lammasrouvilla on aihetta kaipuuseen. Keväällä maailmaan pyöräytettyjä karitsoita haetaan pois yksi toisensa jälkeen. Aika kuitenkin tekee pian tehtävänsä, huutelu vaimenee ja etsintä hiipuu.
Erojen tuskaa
Lammastilan emäntä tekee voitavansa valmistellessaan karitsoistaan erotettavia uuhia. Hän näyttää lammasrouville, että pikkuiset viedään ja antaa viemisen jälkeen tyhjät kätensä nuuskittaviksi.
Lampaiden lähteminen tekee kipeää myös niiden hoitajalle. Tunteet nousevat pintaan, säälittää, vaikka emäntä tietääkin kokemuksensa perusteella keinot, joilla lievittää eron tuskaa.
– Hoidan karitsoita totta kai hyvin, ruokin ja juotan, mutta en turhaan lepertele niille, enkä anna nimiä. On hullua paijata, kun tietää, että ne ovat lähdössä.
Kaikkia kevään mittaan syntyneitä karitsoita ei myydä uusiin lampoloihin. Muutama pikkuinen jätetään kasvamaan kotiin Kurkiniemeen syksyyn saakka, minkä jälkeen painoa saaneet eläimet teurastetaan.
– Ne tekevät mutkan Pälkäneelle ja palaavat laatikoissa takaisin.
– Saamme lihaa pakkaseen. Sukulaiset ja ystävät ostavat sen, mitä emme itse tarvitse. Kaikki menee. Syksyllä myymme eioota, koska tilaukset pitää tehdä jo edellisenä vuonna.
Maiseman hoitajia
Ensimmäiset pässit tulivat Kurkiniemen pientilalle Sahalahdelle kuusi vuotta sitten lemmikeiksi ja maisemanhoitajiksi. Vanhan navetan ympäristö kun kasvoi kaiken peittävää parimetristä rytöä, jonka eläinraivaajat suorivat pian niin, että maaston muodot ja kivet ovat nyt kauniisti näkyvissä.
Tilallisten into ja lampaiden pääluku kasvoivat samassa tahdissa niin, että jonkun vuoden kuluttua lauman koko vakiintui nykyiseen, parinkymmenen aikuisen eläimen vahvuuteen. Määrä on samalla maksimikoko.
– Enempään ei ole tilaa, emäntä huomauttaa.
Syksystä pitkälle kevääseen lampaat asustavat vanhassa navetassa, josta ne saavat niin halutessaan lähteä ulos aitaukseen. Talvipakkasissakin suomenlampaat, kainuunharmakset ja jaalanlampaat pärjäävät hyvin, vaikka hoitaja todella kylmillä keleillä epäilee niiden selviytymistä.
– Jos on parikymmentä astetta pakkasta, pidän lampolan oven suljettuna, enkä päästä eläimiä ulos.
Lampolassa on pässeille oma osastonsa ja uuhille karitsoineen omansa. Samassa rakennuksessa majaa pitävät myös vuohet: kutut Irmeli ja Valpuri seuranaan kilit Martta, Mute ja Morrison, joista kaksi viimeksi mainittua on uroksia. Arvokas Luukas-pukki, kuttujen sulhanen, hallitsee navetassa omaa pihattoasumustaan.
Koira paimentaa
Kevään tullen, kun paksua turkkia ei enää tarvita ilmojen lämmettyä, emäntä keritsee lampaat. Työ onnistuu yksinkin, koska eläin pysyy hyvin paikoillaan kerintätelineessä.
– Koneella sitten hurruuttelen villat pois. Nuoremmat lampaat ovat vähän pihalla siitä touhusta, mutta vanhemmat jo tietävät, mikä on homman nimi.
Nakuiksi ajeltuja lampaita jo polttelee halu päästä peltolaitumelle uutta ruohoa jäystämään. Ne ovat levottomia, kiertävät laumana aitausta ja etsivät paikkoja, joista mennä läpi. Villattomien eläinten takia laidunkausi on avattava vasta sitten, kun aurinko jo paistaa riittävästi.
– Lampaat ovat pellolla säiden armoilla, tuulessa ja sateessa. Niille tulee helposti kylmä siinä vaiheessa, kun villat on keritty pois.
Peltoaitaukseen pääsevät uuhet ja karitsat. Miehet, pässit Ville, Veeti, Aatu, Ami ja Juuso, jatkavat maisemanhoitajina metsähommia raivaamalla läheisen lammen rannan ympäristöä.
Lampaiden hoidossa apuna häärii lapinkoira Joiku. Se paimentaa, katsoo, että lampaat kulkevat oikeaan suuntaan ja auttaa karkureiden ajamisessa takaisin aitaukseen.
– Joikusta olisi enemmänkin apua, jos olisin osannut neuvoa ja opastaa sitä paremmin.
Kaikilla nimet
Kurkiniemen tilan emäntä tunnistaa ja tuntee nimeltä kaikki parikymmenpäisen katraan aikuiset lampaat. Eläimet reagoivat, kun niitä kutsutaan omalla nimellä.
Aivan erityinen asema lampolassa on Veetillä ja Villellä, ainoilla lampailla, jotka ovat vielä jäljellä alkuperäisestä pikkulaumasta.
– Ne ovat lemmikeiksi tarkoitettuja, kuohittuja eläimiä. Niitä ei myydä pois.
Veljeksistä Ville on musta, Veeti valkoinen. Hyvää villaa tuottavat lampaat ovat saaneet asua Kurkiniemessä paitsi lemmikkeinä niin myös jo siksikin, että samanvärisiä lankoja ei muista lampaista saa.
Ami-pässi pääse välillä näkemään, miltä meno näyttää kotitilan ulkopuolella. Säyseän luonteensa ansiosta se osallistuu kädentaitajien tapahtumiin, joissa sen tehtävänä on olla ihmisten ihmeteltävänä ja rapsutusten vastaanottajana.
– Lapset ja vanhukset tykkäävät siitä. Ami kuulee ikäihmisiltä paljon tarinoita siitä, millaisia lampaita he ovat itse aikoinaan hoitaneet, Jatta Lähdesmäki-Loueranta sanoo.
Kallis harrastus
Emäntä lähettää kerittyjä villoja pienkehräämöön Kuruun. Hän osaa kehrätä myös itse.
– Edellisestä kodista otettiin rukki mukaan, vaikkei ollut edes tietoa, että alamme pitää lampaita.
– Netissä sain kehräämisohjeita muilta samanhenkisiltä ihmisiltä, ei kukaan kotona käynyt opettamassa. Sopivasti myös Valkeakoskella järjestettiin kurssi, jolle osallistuin.
Yrityksen ja erehdyksen kautta hän oppi myös kehräämään omista kaneista saatavaa angora-villaa.
Kurkiniemen tilalta myydään pienimuotoisesti lankoja, karstattua lampaanvillaa ja villa- ja huovutustuotteita. Myyntiin tulee myös teuraiksi lähtevien lampaiden taljoja.
Alkujaan Jatta Lähdesmäki-Loueranta ajatteli, että lampaiden pidosta olisi sopivaksi sivuelinkeinoksi. Todellisuudessa se osoittautui kalliiksi harrastukseksi.
– Plusmiinusnolla-tilanne tai ehkä jopa vähän miinuksella, emäntä havainnollistaa.
Kulujen puolella painavat laidunvuokrat, rehulaskut ja siitoseläinten hankkimismaksut. Lampaat puolestaan antavat talon väelle paitsi lihaa ja villaa myös seuraa ja lemmikkieläinmäistä kiintymystä.
– Kun on ollut stressipäivä töissä, niin näiden märehtijöiden seurassa kummasti rauhoittuu, emäntä mainitsee.
Kalkkunat tulevat
Kolmihenkisen perheen pakastinta täyttää lampaanlihan lisäksi omalla tilalla kasvaneiden kanien ja kanojen liha. Kukkopoikia ja kanien poikasia myydään, mutta ne, mitkä eivät mene kaupaksi, päätyvät oman kodin pakkaseen.
Teurastajan virkaa hoitaa Jatta Lähdesmäki-Louerannan serkkupoika. Emäntä yritti alkuunsa olla toimituksissa apulaisena.
– Minulle sanottiin, että siihen kiinni pitämiseen tottuu. Olin neljän kukkopojan teurastuksessa mukana, mutta ei se lähtenyt, en tottunut.
Tulevana syksynä pakkaseen saadaan myös kalkkunan lihaa kesän aikana pulskistuneista kolmesta linnusta. Emäntää innostaa se tieto, että tavallisellakin ruokinnalla kalkkunasta voi saada nokkaa kohden kymmenen kiloa lihaa.
Omavaraistaloutta vahvistaa myös vuohenmaito, jota kurkiniemeläiset ovat kokeilleet jalostaa myös piimäksi ja juustoksi. Keväällä emäntä joutuu harmikseen kantamaan kaupasta maitotölkkejä, kun kaikki kutunmaito menee kileille. Muutoin yhden lypsyssä olevan vuohen maito riittää perheen päivittäisiin tarpeisiin.
Maatiaiskanojen voimakas hautomisvietti merkitsee käytännössä sitä, että kotitarvekanalan omistajilla ei riitä aina myyntiin saati omiksi tarpeiksi kananmunia. Hautomisen seurauksena emojen helmoissa vilistää usein pieniä tipuja.
Lampaiden ja vuohien, kanojen ja kanien jatkeeksi, koiraa ja kolmea kissaa unohtamatta, voi hyvinkin ilmaantua uusia eläimiä Kurkiniemen pihapiiriin.
– Hevonen on ollut haaveena. Aasikin olisi ihana, ja ankat.
