Kesäillan valssi soi Kuhmalahdella

 

Veikko Ahvenainen ja Carina Nordlund.

Harmonikkalegenda Veikko Ahvenainen ja monet huippuhanuristit konsertoivat torstaina 10.7. kello 19.00 Kuhmalahden Suojalla. Tilaisuus liittyy Ahvenaisen 85-juhlavuoden kiertueeseen, joka huipentuu syyskuun 20. päivänä pidettävään juhla-konserttiin Finlandia-talossa.

Kuhmalahden konsertissa esiintyvät lisäksi harmonikkataituri Carina Nordlund sekä Tammer Hanurit solistinaan Tuula Mäkinen.

Veikko Ahvenainen aloitti uransa Kuopiossa 9-vuotiaana II-rivisellä pelillä kuopiolaisen muikkukauppiaan opastuksella. Pari vuotta myöhemmin hän hankki viisirivisen harmonikan osto- ja myyntiliikkeestä tekemällään pankkivekselillä.

Varsinainen taiteilijaura alkoi vuonna 1947. Tuolloin 18-vuotias Veikko Ahvenainen alkoi esiintyä Yleisradiossa omilla ohjelmillaan ja aloitti samalla kiertueet eri puolille Suomea. Uransa huippuna hän pitää soolokonserttia Moskovan legendaarisessa Tsaikovski-salissa vuonna 1978. Tasavallan Presidentti Tarja Halonen palkitsi hänet vuonna 2010 Pro Finlandia mitalilla.

Veikko Ahvenainen on pitänyt lähes 5000 soolokonserttia. Yhteensä hän on konsertoinut 40 maassa. Hän on Suomen eniten levyttänyt artisti.

Tulevassa konsertissa kuullaan Tammer hanureiden ja Tuula Mäkisen esittämänä monia Dallapé-ajan hittejä. Veikko Ahvenainen on kunnostautunut myös kirjailijana. Juuri  ilmestynyt elämäkerta Hanurini muistoja on saatavana konsertissa.