131-vuotisjuhlaansa viettävä Onkkaalan VPK toi sunnuntaina kylänraitille tutut marssintahdit, jotka rytmittävät kyläläisten ja kesäasukkaiden keskikesää ja tuovat tienvarsille sankan katsojamuurin.
Päivä hymyili vuosijuhlalle, vaikka palokunta sai sännätä hälytykseen vain muutama tunti ennen juhlaa. Sääkin oli niin täydellinen, ettei edes juontaja Aimo Kokkolan tarvinnut mainita siitä kummempaa. Alkukesän sääilmiöiden perusteella olisi voinut varautua aivan johonkin muuhun.
Kello kolmeen mennessä kaikki olivat valmiina marssiin, myös autot, joiden kärjessä kulki VPK:n veteraaniosaston uusin jäsen: kunnostettu ja museorekisteriin siirretty Ford-merkkinen tikasauto.
Veteraanipaloauto on ensimmäinen Onkkaalan VPK:n uutena hankkima auto, ja se palveli hälytystehtävissä vuodesta 1970 vuoteen 1996. Nyt sen kovassa työssä aikojen mittaan saamat kuhmut ja naarmut on siistitty, ja juhlassa sillä oli oma ohjelmanumero veteraaniosaston miesten avustuksella.
Juhlamusiikista huolehtivat Tampereen VPK:n soittokunta Matti Prepulan johdolla sekä juontaja. Palokunnan nuoret ja hälytysosasto opettivat näytöksessään kodin paloturvallisuustaitoja: miten toimitaan, jos rasvakattila tai televisio syttyy palamaan. Päivän vieraileva esiintyjä oli stand-up koomikko Mikko Vaismaa.
Ikävä kalareissu ja muita tehtäviä
– Meidän pitää olla valmiina aina. Teemme juhlatalkoita hyvissä ajoin, niin että ei synny paniikkia, vaikka tulee hälytys samana päivänä, VPK:n hallituksen
puheenjohtaja Markku Ruokonen kuittasi lyhyesti palokunnan tavallista kiireisemmän juhlapäivän.
Juhlapuheessaan hän kiitteli sekä palosotilaitten että heidän lähipiirinsä ahkeruutta ja sitoutumista vapaaehtoistyöhön. Mistään harrastelusta ei voida puhua, sillä sopimuspalokunnat vastaavat lähes puolen Suomen kansan turvallisuudesta.
– Suomen pelastusalan keskusjärjestön laskelmien mukaan sopimuspalokuntajärjestelmä hoitaa 60 prosenttia vuotuisista pelastustoimen hälytyksistä. Suomen pinta-alasta se tarkoittaa 90 prosenttia, jolla asuu 46 prosenttia suomalaisista, Ruokonen muistutti.
Onkkaalan VPK:lla on ollut kuluneen vuoden aikana 132 erilaista tehtävää, joista useimmat eli 51 kappaletta ovat olleet ensivastetehtävät. Seuraavaksi eniten ovat työllistäneet vahingontorjunta- tai tarkistustehtävät, liikenneonnettomuudet ja neljäntenä tulipalot.
Yksi tehtävä oli kuitenkin uusi ja ennen kokematon.
– 131-vuotiaaksi piti palokuntamme tulla ennen kuin pääsimme yhdessä kalaan, Ruokonen totesi viitaten Tykölänjärven kalakuoleman uhrien siivoamiseen vedestä.
60 vuotta toi plakettikilven
Palkitseminen kuuluu palokunnanjuhlien huippukohtiin.
Vuoden palokuntalaiseksi ja Arttonmaljan saajaksi valittiin tänä vuonna Esa Tikka. Arttonmalja on pienoismalli hopeamaljasta, jonka Pekka ja Anja Artto ovat
lahjoittaneet palokunnalle kiitokseksi huvilansa sammutustyöstä, ja VPK palkitsee sillä vuosittain yhden ansioituneen palomiehen.
Erityisen painavista syistä tai ansioista myönnettävällä VPK:n vaakunalla varustetulla plakettikilvellä palkittiin Kari Porvali, jolla on takanaan peräti kuusikymmentä vuotta Onkkaalan VPK:n riveissä. Porvali on palopoika mallia 1954 ja miehistön jäsen vuodesta 1962 alkaen. Myöhemmin hän on toiminut koulutuspäällikkönä ja pitkiä jaksoja VPK:n hallituksessa. Nykyään hän ahkeroi veteraaniosastossa kaluston kunnostajana sekä vedenajojen hoitajana.
Jussi Strengellin muistorahastosta jaettavat stipendit aktiivisille ja palokuntahenkisille nuoriso-osastolaisille saivat tänä vuonna Samu Järvinen ja Teemu Munukka.
”Sen takia tullaan, kun kaikki on tuttua”
Uskolliset palokuntaveteraanit Sinikka Mesimäki ja Markku Vuorinen seurasivat ohjelmaa Vilpolan männikön varjossa. Kummallakin on takanaan useita kymmeniä vuosia aktiivista palokuntatyötä ja vielä enemmän palokunnan juhlia.
– Pitää edes kannattaa, kun ei enää muuta jaksa, Vuorinen nyökytteli.
Sinikka Mesimäki oli samaa mieltä. Hänelle palokunnanjuhla on muistojen hetki, joka ei saa muuttua liikaa.
– Sen takia pitää päästä tänne, kun kaikki tuntuu aina yhtä juhlalliselta, vaikka se on niin tuttua. Ihan pienestä tytöstä asti olen käynyt palokunnanjuhlissa näiden samojen mäntyjen alla, hän pohti.
Risto Koskivuori, palokuntaveteraani Kangasalta, yhtyi pälkäneläisten näkemykseen. Hän käy mielellään naapuripalokunnan juhlissa muistelemassa vanhoja aikoja.
– Ainakin viimeiset kymmenen vuotta olen käynyt joka kerta. Täällä näkee paljon tuttuja, ja ohjelma on mukavaa. Kun itse olen viisikymmentä vuotta tehnyt vapaapalokuntatyötä, se on ikään kuin verissä, hän selitti.
