Päällekkäiset palokuntajuhlat

Aitoon Kirkastusjuhlat tarjosivat kolme tasaisen hyvää iltaa. Väki ja esiintyjät viihtyivät tunnelmastaan kuuluilla juhlilla, ja järjestelyt sujuivat aitoolaisella järjestelmällisyydellä sekä leppoisuudella.

Vaikka juhlat keräsivät joka ilta reilut 2000 kävijää, jäätiin tulostavoitteista hieman. Tavoitteet oli asetettu korkealle, jotta palokunta saisi kerättyä varoja alueen kehittämiseen.

Juhlan ohjelmasta tuntui puuttuvan yleisöryntäyksen tuova vetonaula. Viime vuonna tehtävän hoiti Cheek. Tänä vuonnakin kaiken kansan suosikkiräppäri toi mukavasti väkeä ja teki yleensä hiljaisemmasta sunnuntaista tasavahvan päivän muiden kanssa.

 

Monenlaisen musiikin yleisfestarit alkavat olla ahtaalla. Niiden sijaan väki kokoontuu nykyisin oman genrensä teemajuhlille. Iskelmäkansalle on aikuiskarkelonsa. Nuoria kokoavaa kapinamusiikkia on nykyisin hevin sijaan hiphop ja räppi.

Musiikkimaku tuntuu keventyneen, ja siksi myös Kirkastus on tarkistanut linjaansa. Konemusiikki on löytänyt paikkansa juhlilta, ja lisäksi lavalla nähdään Cheekin kaltaisia koko kansan räppäreitä.

Erityisen hyvin Aitooseen on löydetty kansaan uppoavat iskeläpopparit, kuten Suvi Teräsniska ja Juha Tapio. Vielä yllättävämpää oli Kake Randelinin ja Neljänsuoran hurja suksee. Iskelmäartistit pistivät pystyyn viikonlopun parhaat bileet.

 

Palokunta-aate on kotoisin Aitoosta, ja se voi erityisen hyvin myös Onkkaalassa. On kuitenkin järjetöntä, että naapurikylien palokuntajuhlia ja kesän kohokohtia vietetään samaan aikaan.

Aitoo elää festarikalenterin tahtiin. Jos Onkkaala haluaa perinteiden vaalimisen sijaan kehittää juhlaansa ja haalia Vilpolaan lisää väkeä, ainakin tansseille pitäisi etsiä uusi ajankohta.

Vaikka vankat juuret antavat voimaa yhdistysten toimintaan, toimijoiden ei kannattaisi hukata paukkujaan pelkkiin perinteisiin.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?