Tänä kesänä on taas alkanut pelottaa nuo ukonilmat, joita on riittänyt. Välillä jo melkein luuli, ettei nykyisen tekniikan aikana tarvitse paljon välittää, jytisi tai ei. Kun eivät tule sähköjohdot tolpasta seinään, eikä pistorasioista suihki tulta niin kuin meidän nuoruudessa. Ei esiinny edes isommin sähkökatkoja näillä main.
Tänä kesänä ovat olleet vaarassa erityisesti golfinpelaajat. Kun ovat isoja aukeita ne kentät.
Kymmenet vuodet golfia harrastanut lankomies kertoi, että kentällä soi heti hälytys ukkosen uhatessa, jotta tiedetään lähteä turvaan. Vaan entä, jos iskeekin ”kuin salama kirkkaalta taivaalta”, kuten nyt kävi?
Tyhmää mummoa mietityttää se, kuinka suuressa vaarassa on pelastusmiehistö rientäessään paikalle, kun salamanisku on tehnyt tuhoa, ja riehuu vaikkapa tulipalo.
Kun me olimme nuoria, niin silloin pelkäsi kovasti, jos oli ukkosta ilmassa ja piti mennä lypsylle aukealle laitumelle. Tai kun pantiin heiniä seipäälle ja yritettiin saada luoko pelastetuksi, ennen kuin rankkasade alkaa.
Nykyään tuskin lehmiä lypsetään ulkona, eikä kukaan kohta muista, mikä se sellainen heinäseiväs on. Valkoisia paalirivejä on pelloilla nähty.
Monesti myös kotieläimet ovat joutuneet kärsimään ukkosista. Muistuu mieleen tapaus noin neljänkymmenen vuoden takaa. Silloin salama surmasi kolme laitumella olevaa lehmää. Tämä tapahtui Rautajärven suunnalla, Äikkäänselän tienoilla.
Joskus viisikymmenluvun lopulla oli rankka ukkoskesä. Siihen alkoi tottua niin, ettei juuri pelännyt, vaikka kerrankin oltiin lauantaitansseissa lavalla ja ukkosrytinä päällä. Sähkötkin temppuilivat. Vaan siitä viis, tärkeintä oli päästä unelmien sankarin käsivarsille tangon pyörteisiin. Saatille sankari ei pyrkinyt, joten yksin sai pyöräillä viimeisen valssin jälkeen kotiin. Onneksi ilma oli tyyntynyt.
Mutta maanantaiaamuna pelotti, kun piti polkupyörällä kirkolle töihin, ja ukkonen riehui ihan päällä. Yhtäkkiä viereisellä pellolla iski salama heinäseipääseen, joka syttyi palamaan. Kohta paloi jo toinen ja kolmaskin.
Läheltä piti. Ei olisi mummo tässä murisemassa, jos olisi kohdalle osunut. No olihan tietysti vähän heinäseivästä matalampi, polkupyörällä ajaessaankin.
Samaisella mummon kotikylällä oli kolmekymmentäluvulla kolme nuorta miestä kuollut salamaniskuun. Olivat heinäpellolla, kun ukkonen ja rankkasade alkoivat. Menivät suojaan latoon, ja latoon iski salama. Muutakin väkeä oli heinänteossa, mutta he eivät ehtineet suojaan, ja pelastuivat. Asiasta puhuttiin vielä seuraavillakin vuosikymmenillä, vaikka siinä välissä oli monta muuta nuorta miestä menehtynyt sodassa.
Tuskin kaikki kesätapahtumat ovat nykyäänkään aivan vaarattomia, jos raju ukkonen osuu kohdalle. Kukkia triathlon-kisassa alkoi jyristä vasta loppuvaiheessa, jolloin ainakin uintiosuudet oli suoritettu. Kirkastusjuhlat taisivat sujua ihan ukkositta.
Ei ole aina helppoa kesäteattereissakaan, kun ukkonen osuu kohdalle. Mikä on Sappeessa ollut ukkostiheys tänä kesänä? Ehkä on vaikka mitä ukkosenjohdattimia asennettu katsomoitten suojaksi. Vaan näyttelijöitä käy sääliksi.
Mummo haeskeli tietoa ukkosen vaarallisuudesta ja jotakin löysi: ”Salama iskee aukealla paikalla olevaan taloon keskimäärin kerran viidessäsadassa vuodessa.”
Ehkä todennäköisyys kuolla salamaniskuun on pienempi kuin autokolarin uhriksi joutuminen. Niin että jos lopettaisi turhan suremisen. Runsaspuustoisessa taajamassa. Ja tällä ikää!
Mymmeli
