Älytön tienvarsileikki

Valtateiden varsilla käydään päivittäin näkymätöntä taistelua. Monet maaseudun kohteet yrittävät pysäyttää ohikulkijat, ELY-keskus puolestaan tekee kaikkensa, että autot ajaisivat ohi.

Virkavaltainen ja -intoinen liikenneosasto tuhoaa tehokkaasti elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskuksen muiden osastojen saavutukset. Alueiden sekä työ- ja yrityselämän kehittäminen ja EU-rahoitus eivät tuota toivottua tulosta, koska liikenneosasto ohjaa asiakkaat tuettavien yrittäjien ohi.

Kyse on asiakasvirtoja ohjailevista opastauluista.

Liikenneturvallisuuteen vetoava ELY-keskus ei anna lupia opasteille. Niinpä maaseudun yrittäjät verhoavat teiden varret epävirallisilla kylteillä ja lapuilla, joiden poistamiseen ELY-keskus tuntuu siirtäneen kaikki voimat teiden kunnossapidosta. Parhaimmillaan kyltit viedään aamulla ja poistetaan päivällä.

Eikä kyse ole pelkästään kylätien kirpputorikyltistä, vaan myös Ideapark joutui ELY-keskuksen tienvarsisensuurin uhriksi. Nyt pelätään, koska äkkijarrutukset ja U-käännökset alkavat niittää uhreja, kun moottoritiellä kiitävät asiakkaat huomaavat vasta viime tipassa, mistä liikennekaupunkiin piti kääntyä.

 

Muun muassa Syrjysen strutsitilalla on vieraillut tänä vuonna paljon kävijöitä, jotka ovat harmitelleet, kun Keltaista Taloa ei enää olekaan. Ihmiset eivät ole löytäneet Nuijalle, johon tunnelmallinen kahvilakauppa keväällä muutti. Lahdentien varteen ei enää saatu opasteita, koska Keltainen Talo muutti valtatien toiselle puolelle keskustaan.

Maallikosta opasteet olisivat olleet entistä perustellummat, heräsihän Pälkäneen perinteikkäin rakennus henkiin Keltaisen Talon ansiosta. Nyt Nuijalla toimii kunnan matkailuneuvonta, ja talolla ja sen ympärillä järjestetään kesäaikaan vähintäänkin viikoittain isoja tapahtumia.

Nuijantalo on Pälkäneen sydän ja matkailun solmukohta. Sen pihalle ohikulkijat on opastettava.

 

Valtateiden varsilla sijaitsevien matkailukohteiden on helpompi hoitaa opastus kuin keskustakohteiden. Makukylän kohteet Rönnvik, Suttisen marjatila ja Kesänmaku voivat pystyttää vaikka talon kokoiset kyltit omalle maalle, jos valtatien varteen ei saa virallisia opasteita.

Keskustan kohdalla rapistuneet kyltit opastavat Kostianvirran rannan työmaalle, jonka laidassa on muistokivi ja parikymmentä metriä entisöityä taisteluhautaa. Ohikulkijoita ehkä kiinnostaisi enemmän Niitty-Seppälän suoramyyntitila, kotieläinpiha, leikkipuisto ja polkuautorata sekä Keltaisen Talon tunnelmallinen puoti.

Opastauluista eivät puhu kovin lämpimästi nekään yrittäjät, joiden pihaan opasteet ohjaavat. Esimerkiksi strutsitila maksoi kylteistä markka-aikaan toistakymmentä tuhatta. Nyt odotetaan kauhulla, millainen lasku seuraa, kun taulut pitää vaihtaa uusiin ruskeavalkoisiin EU-normien mukaisiin kyltteihin.