Ohikulkijat eivät löydä Nuijalle

Vanhankirkon naapurista Nuijalle muuttanut Keltainen Talo lähti kesään suurin odotuksin. Odotuksena oli, että tunnelmallinen kahvilakauppa toisi mukanaan vanhat asiakkaansa ja houkuttelisi keskustassa sijaitsevan perinteikkääseen juhlataloon myös uusia asiakkaita.

– Kesäkuun loppuun saakka tilanne olikin kohtuullinen edellisvuosiin verrattuna. Mutta heinäkuussa tapahtui romahdus. Tulos ei täyttänyt odotuksia, Heli Rapatti sanoo.

Väkeä eivät vieneet helteet, vaan valtatien varresta puuttuneet opasteet.

– ELY-keskuksen mielestä teiden varsilla on liikaa opasteita, ja ne aiheuttavat vaaraa. Maaseudun matkailukohteet saavat helpommin luvat opasteille syrjäiselle alueille kuin taajamiin, Rapatti sanoo.

Puuttuvien opasteiden vaikutus ei näkynyt vielä alkukesästä, kun liikkeellä oli lähinnä paikallisia, jotka tiesivät Keltaisen Talon muutosta. Heinäkuun lomakaudella sen sijaan havaittiin, etteivät ohikulkijat löytäneet Nuijalle. Asiakkaat pyörivät vanhan paikan pihassa ja harmittelivat muissa matkailukohteissa, kun Keltaista Taloa ei enää ole.

– Toisaalta ne jotka ovat perille löytäneet, ovat olleet positiivisen yllättyneitä uudesta paikasta. Monet ovat palanneet kesän aikana useampaan kertaan.

Keltainen Talo on vilkastuttanut Pälkäneen keskustan kesää uusilla tapahtumilla. Lottapäivä keräsi sekä väkeä että kiitosta, ja Nuijanmäen toreilla muun muassa käsityöläiset ovat tehneet hyvin kauppaa. Kesän viimeinen tori järjestetään sunnuntaina 17.8. kello 12–16. Sunnuntaina vietetään myös ravintolapäivää, joten luvassa voi olla myös poikkeuksellisia makunautintoja.

Keltainen Talo on auki vuodenvaihteeseen saakka. Lomakauden päätyttyä siirryttiin syysaukioloaikoihin: talo on suljettu maanantaisin ja tiistaisin, mutta auki muina päivinä, myös lauantaisin, jos tilaa ei ole varattu yksityisjuhliin.

Maantien varressa matkailu kohteet voivat pystyttää opasteet omalle maalleen, vaikkei ELY-keskukselta heltiäisi lupaa. Keskustaan opastaminen on vaikeampaa.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?