Aikuisten ratsastusharrastus kasvattaa nopeasti suosiotaan

Luopioisten ratsastuskeskuksen maneesissa ratsastetaan läpi talven. Marissa Henttisen mukaan ratsastajan on hyvä tutustua hevosen käyttäytymiseen eri tilanteissa.

– Olemme valmistaneet Vapaalla Pälkäneellä -messujen keppihevosradalle esteitä ja pesseet vanhoja hevosenkenkiä heittopaikalle. Lisäksi on suunniteltu ruokien tunnistuspistettä ja laminoitu kuvia Kaukkalan Ratsastajien osastolle, Marissa Henttinen kertoo.

Aitoolainen ratsastusseura panostaa messuihin, joiden yhteydessä pääsee esittelemään toimintaansa ja tavoittamaan uusia harrastajia.

Henttinen on ollut mukana edellisissä Pälkäneen ja Luopioisten näyttelyissä tallin kanssa. Nyt oman osastonsa rakentaa Kaukkalan Ratsastajat ja moni muukin ratsastusseura.

Ratsastus on yksi esimerkki viime vuosina nopeasti kasvaneista harrastuksista. Ratsastuksen nousu näkyy sekä seurojen että niiden tarjonnan lisääntymisessä.

Hieman eri tavalla profiloituneissa seuroissa ja talleissa harrastetaan hevosten kanssa monipuolisesti. Viime vuosien ilmiö on ollut aikuisharrastajien saapuminen talleille.

– Kiireinen nykyihminen haluaa irtaantua arjesta. Hevosten kanssa ei voi miettiä arkimurheita, Marissa Henttinen selittää aikuisten hevosinnostusta.

Lapset ja nuoret ovat kokeneet aina vetoa ratsastuksen pariin. Aikuisharrastajistakin osa on palaajia, jotka ovat lapsena puuhanneet talleilla.

– Olennainen osa ratsastusharrastusta on tiivis sosiaalinen verkosto. Meillä ryhmät ovat pysyneet koossa pisimmillään parikymmentä vuotta. Muista harrastajista tulee tärkeitä ystäviä, joiden kanssa voi puhua kaikesta, Marissa Henttinen sanoo.

Hänen mielestään myös teknologistuva maailma saa hakeutumaan luonnon ja eläinten pariin.

– Ihmiset kokevat kaipuuta juurilleen ja luontoon. Twittereiden ja kaiken uuden tekniikan keskellä on terveellistä havaita, että hevonen ei ole vuosituhansien aikana hirveästi muuttunut.

 

Ratsastajia tulee lähikaupungeista

Pälkäneen harrastemessuilla on mukana monta ratsastusseuraa. Kaukkalan Ratsastajat on niistä tuorein.

Luopioisten Ratsastuskeskuksessa toimiva seura helpottaa kerhojen ja ponitalutusten järjestämistä: seura voi hakea avustuksia, joita tallin taustalla toimiva yritys ei saisi.

Ratsastusopettajana pitkälle kouluttautuneella Marissa Henttisellä on jo lähes parin vuosikymmenen kokemus yrittäjänä. Osaamisensa ja koulutuksensa ansiosta hänen on helppo ohjata harrastajia sopivien lajien ja haasteiden pariin. Niitä riittää ratsastuksessa loputtomiin.

Aitoossa ratsastaa paikkakuntalaisten lisäksi paljon kaupunkilaisia Tampereelta ja Hämeenlinnasta. Etenkin kesäaikaan käy paljon mökkiläisiä ja viikonloppuisin pääkaupunkiseudulta saapuvia ryhmiä.

– Bisneksen kannalta voisi olla järkevämpää olla lähempänä kaupunkia ja harrastajia. Mutta maalla hevosilla on ihan erilaiset tarhaus- ja laidunnusmahdollisuudet. Ja kyllähän toimintamme edistää osaltaan myös maaseudun elinvoimaisuutta, Henttinen sanoo.