Vanhakirkko: Pälkäneen Lions Club ryhtyi kattamaan asehuonetta talkoilla

Katto paikoilleen vaikka pala kerralla

Näin tehdään uraa. Edessä Rauno Koskinen ja Arvi Tunkelo, taempana Markku Ruokonen ja Yrjö Tanila.

Vanhan kirkon pihassa tuoksuu lauantaiaamuna tuore sahanpuru, ja pitkiä lautoja siirtyy neljän miehen voimin yhdestä pinosta toiseen. Arvi Tunkelo, Rauno Koskinen, Yrjö Tanila ja Markku Ruokonen urittavat niitä nopeaan tahtiin.

Samaan aikaan kaksi miestä naulaa lautoja paikoilleen asehuoneen seinämuurin harjalla. Korkea kattotuolirakennelma alkaa peittyä lauta kerrallaan.

Pälkäneen Pyhän Mikaelin kirkkoa rakennettiin aikanaan 1400-luvun lopulla hitaasti, pala palalta, niin kuin suuria rakennuksia oli keskiaikaisin menetelmin pakko rakentaa.

Kirkon tämänhetkinen korjaaminen etenee sekin pala palalta, ja missä vain mahdollista, kyläläisten omin voimin. Viime lauantaina asehuoneen katon rakennusurakassa harpattiin viimeiseen vaiheeseen eli itse kattamiseen.

Aluslaudoitukseen tulee kuusta, pintaan haapaa. Yhteensä 13 kuutiota puutavaraa on odottanut varastoituna jo vuosia, ja odottaisi edelleenkin, ellei Pälkäneen Lions Club olisi lähtenyt avuksi.

– Talkoilla näitä on ennenkin tehty, tuumivat Olli Pöllänen ja Risto Lindholm.

Lindholm ja Asko Valkama rakensivat telineet jo aikaisemmin valmiiksi kirkon pihaan, jotta työ pääsi nopeasti alkuun.

Osaavia miehiä on paikalla niin paljon, että lautoihin saadaan tehdyksi vesiurat ja osa ehdittiin naulata paikoilleenkin samana päivänä.

– Kyllä se talveksi saadaan valmiiksi, Risto Lindholm uskoo.

Talkoissa selvitään vähemmällä väellä sitten, kun kaikki laudat on uritettu.

 

Raha katoaa, työ pysyy

– Onneksi meillä on hyviä ystäviä, jotka auttavat kirkon kunnostustöissä, toteaa Asko Valkama Pälkäneen Vanhankirkon suojeluyhdistyksen puolesta

Katontekijät pohtivat, että ilman talkootyötä Suomen maaseutu olisi tuhansia viime vuosisadan alkupuolella nousseita nuorisoseurantaloja, työväentaloja ja palokunnantaloja vajaa. Nyt eletään taas sellaista aikaa, että omin käsin on tehtävä, jos jotain haluaa.

– Minä en tiedä, mihin raha maailmasta katoaa, kun sitä ei riitä enää mihinkään asiaan, Pälkäneen Vanhankirkon suojeluyhdistyksen puheenjohtaja Asko Valkama huokaa.

Kunnalla ja seurakunnalla on kireät budjetit eikä niiltä tahoilta liikene varoja kirkkoraunion kunnostamiseen.

Museovirasto on lupaillut myöntää tulevaisuudessa avustusta länsipäädyn kunnostamiseen, mikä on niin mittava urakka, että se jakautuu useammalle kesälle. Kirkon muista osista on pidettävä huolta samaan aikaan, joten yhdistyksen työsarka ei ainakaan kapene tulevina vuosina.

– Onneksi meillä on hyviä ystäviä, niin että apua löytyy. Emme me tämän kanssa muuten mihinkään pääsisi, Valkama toteaa.

Hämeen rakennuskone Oy antoi jälleen työkoneet käyttöön ilmaiseksi. Henkilönostin on välttämätön, kun lautoja naulataan korkealle kattoon, mutta koneiden vuokra olisi yhdistyksen varoista suuri lohko.

Risto Lindholm puolestaan on sitä mieltä, että ilman rakennusmestaria projekti ei etenisi.

– Tuo Asko on niin mahtava ihminen, joka paikassa auttaa itselleen mitään pyytämättä, hän kehuu.

Uudet rakenteet mahdollistavat kirkkorauniolle sellaista käyttöä, josta ei muutama vuosi sitten osattu uneksiakaan. Ensi kesäksi katettuun ja molemmin puolin ovella suljettuun asehuoneeseen suunnitellaan muun muassa suojeluyhdistyksen valokuvanäyttelyä.