Esikoisemme lähti koulutielle Kangasalla tänä syksynä. En ollut lainkaan varautunut niihin henkisiin mullistuksiin, joita tästä seuraa. Etukäteen huolehdin oikeastaan vain siitä, että pystyn jättämään tytön ensimmäisenä koulupäivänä kuivin silmin kouluun. Tässä olinkin reipas, mutta uutta huolehdittavaa seurasi saman tien.
Ensinnäkin koulumatkat. Toki olin niistä tietoinen ennen koulun alkuakin, mutta todellisuus iski vasta ensimmäisellä kouluviikolla: koulutulokkaan on todella alettava pärjätä yksinään muun liikenteen keskellä. Meiltä on kouluun noin kilometrin matka ja reitin varrella monia tienylityksiä. Samalla luokalla ei ole ketään muuta meidän läheltä, joten tyttö kävelee kouluun pääsääntöisesti yksin.
Reitin opettelussa ja vilkkaassa liikenteessä selviämisessä olisi jo tarpeeksi, mutta kolmannella kouluviikolla Facebookissa kiertää viesti, jonka mukaan Tampereen puolella Vehmaisissa ajelee autollaan noin 60-vuotias mies, joka houkuttelee koululaisia kyytiinsä. Seuraa siis pakollinen ”muistathan, ettet lähde kenenkään vieraan matkaan” -keskustelu. Varoittelu on paikallaan, mutta samalla se pitäisi tehdä niin, ettei säikäytä koulutietään vasta aloittelevaa puolikuoliaaksi. Oma haasteensa sekin.
Opettajan ensimmäisessä Wilma-viestissä muistutellaan, että kännykät tulisi pitää tunnilla äänettömällä ja visusti repussa. Hankimme omallekin ekaluokkalaisellemme puhelimen, vaikka alun perin meidän ei pitänyt sitä tehdä. Tytön ensimmäinen yritys kävellä koulureitti yksinään muuttaa kuitenkin mielemme. Tarkoituksemme oli seurailla taustalta, miten tyttö selviytyy matkasta omin voimin. Ei kun tytölle parin minuutin etumatka ja tarkkailemaan – paha vaan, että tytöstä ei näy jälkeäkään sovitulla reitillä. Ei missään.
Mieheni lähtee lopulta etsimään autolla, ja minä pakkaan pikkusisarukset vaunuihin ja liityn etsimisjoukkoihin. Mieheni älyää onneksi etsiä koulun pihalta, ja siellähän tyttö leikkii iloisesti koulukavereidensa kanssa. Hän oli päättänyt mennä kouluun eri reittiä kuin oli tarkoitus.
Säikähdyksen keskellä nousi useaan kertaan mieleen, että voi kun tytöllä nyt olisi puhelin repussa. Sellainen siis hankitaan, lähinnä turvallisuuden vuoksi. Seuraavaksi sitten huolehditaan siitä, että puhelin myös pysyy repussa, tallessa ja ehjänä. Nämä ovat niitä nykytekniikan aiheuttamia murheita, joista ei tarvinnut omana kouluaikana huolehtia.
Jutellessani erään ystäväni kanssa hän toteaa, että koulun aloitus tuntuu siltä kuin esikoinen syntyisi uudelleen. Esikoisen ensimmäiset itsenäistymisen askeleet tuntuvat kieltämättä juuri tältä. On opittava löysäämään hieman ohjaksista ja luotettava siihen, että pieni koululainen pärjää.
Pälkäneellä aloitti tänä syksynä 67 uutta ekaluokkalaista, Kangasalla uusia koululaisia on noin 440. Toivotaan heille kaikille oikein turvallista koulutietä – puhelimen kanssa tai ilman.
