Puun takaa voittajaksi

Monika Törmälä ja Hilarious Caiza (vas.) ylittävät maalilinjan täsmälleen samaan aikaan kuin Heli Perkiö omalla hevosellaan Ellenillä. Kuva: Taru Peltosaari.

Se oli Kilpailu. Loppusuoralla Monika Törmälän ohjastama Hilarious Caiza nousee täysin puskista mukaan prix-etoile finaalin voittokahinoihin. Seuraa kiihkeä kaksinkamppailu. Vieressä ratsastava Heli Perkiö ja Törmälä saapuvat maaliin rinta rinnan. Seuraa ikuisuudelta tuntuva, piinaava odotus, ja lopulta tuomareiden tuomio tulee: tasapääjuoksu.

– Luulin loppusuoralla, että taju lähtee. Ajattelin vain, että nyt kaikki peliin ja keskityin ajamaan hevosta niin lujaa kuin ikinä mahdollista. Tuomareiden päätöksen odottaminen oli todella jännittävää. Sanoin Perkiön Helille koko ajan, että taisit voittaa, ja että olen tosi tyytyväinen kakkossijaankin, Törmälä muistelee elokuun lopussa Porissa juostua montélähtöä.

Tasapääjuoksu raviurheilussa on todella harvinainen. Palkintojenjako olikin ikimuistoinen, sillä järjestäjiltä löytyi esimerkiksi vain yhdet voittoruusukkeet ja -loimet. Homma saatiin kuitenkin ratkaistua, ja pälkäneläiskaksikko odottaa omia palkintojaan nyt postin kautta saapuviksi.

Voittaja pääsi yllättämään myös lähtöä pelanneet: voittajakerroin oli huima 70 ja kaksarikerroinkin yli 500.

– Olin kyllä itsekin ihmeissäni siitä, että juoksu sujui niin hyvin. Tamma ei ole viime starteissaan tullut loppua millään tavalla. 500 metriä ennen maalia se on aina lyönyt hanskat tiskiin. Porissa se ei sen sijaan muuta tullutkaan kuin loppusuoraa. Juoksu meni kuin elokuvissa! Tällaiselle raviharrastelijalle on tosi iso juttu voittaa finaalilähtö ja mikä hienointa: oman tallin hevosella.

Vielä yllättävämmäksi voiton tekee se, että Törmälä ratsasti Porissa Hilarious Caizalla vasta toisissa kisoissaan. Kaksikon ensimmäinen kilpailuyritys Mäntän paikallisraveissa päättyi Törmälän sairaalareissuun.

– Mäntässä ei ollut lainkaan valjastuskatoksia, ja puin Kaisalle valjaita hevostrailerissa. Hevonen oli hermostuneen oloinen ja pääsi lyömään päällään minun päähäni. Ajoin kisan, mutta se meni penkin alle, kun olin tällistä hieman sekaisin. Kilpailun jälkeen päädyinkin Mäntän aluesairaalaan paikkailtavaksi, ja kaikesta jäi muistoksi musta silmä, Törmälä kertoo.

 

Asukit vaihtuivat tallissa

Monika Törmälä ja Kaisa tutustuvat toisiinsa koko ajan paremmin. – Kaisa tuntuu viihtyvän hyvin uudessa kodissaan Pälkäneellä, Törmälä sanoo.

Pälkäneläisratsastajan kilpailuhevoset ovat vaihtuneet täysin sitten viime vuoden, jolloin Törmälä kilpaili kahdella 7-vuotiaalla lämminverihevosella, Crystal Toomalla ja Bijou Bellillä. Bijou Bellillä hän saavutti kolme voittoa, yhden kakkossijan ja kaksi kolmospalkintoa. Ravurin loukkaantuminen katkaisi hyvin alkaneen tuloskehityksen, ja ravuri siirtyi siitokseen.

– Tällä hetkellä minulla on Kaisan lisäksi isäni tamma Fidelie Allover sekä Omnia Response, jonka omistan yhdessä mieheni kanssa. Nyt hevosistani lupaavimmalta tuntuu juuri uusin tulokas Kaisa, vaikka saimme myös Omnia Responsella paikallisravivoiton montéssa tänä kesänä.

5-vuotias lämminverihevonen Kaisa tuntuu viihtyvän mainiosti uudessa kodissaan Pälkäneellä. Tamma muutti uuteen kotiinsa kasvattajan luota Turusta.

– Sähikäinen se on edelleen, luonnetta löytyy. Mutta tamma on myös rehti kilpakumppani ja mukavan meneväinen, ja odotankin mielenkiinnolla tulevia startteja, Törmälä sanoo.

 

Talvikiertue tulossa

Monté on kehittynyt viime aikoina Suomessa ja lähtöjen taso on noussut. Törmälä kuitenkin toivoo, että montékursseja järjestettäisiin lajia aloitteleville entistä enemmän, sillä ravihevosten ajaminen selästä käsin on hyvin erilaista kuin kärryiltä istuen. Välit ovat ahtaita, kun hevosten välissä ei ole kärryjä.

Seuraavan kerran Törmälä kilpailee montélähdössä Helsingin Vermossa keskiviikkona 17.9. Sen jälkeen kaksikko aikoo hakea kokemusta muutamasta kärrylähdöstä.

– Suunnitelmissa on myös osallistua tulevana talvena Winter Monté Meetingiin, jossa ajetaan kaikkiaan kymmenisen montékilpailua ympäri Suomen. Kiertueen loppukilpailu huipentuu finaaliin maaliskuun alussa Helsingissä, Törmälä mainitsee.