Pälkäneen pääkirjasto Arkissa vietetään ensi maanantaina Elämän kaari -runoiltaa, jossa esiintyvät tutut lausujarouvat Kaisa Pesu ja Milja Jussila. Jarmo Rantanen soittaa kitaraa ja laulaa.
Kaisa ja Milja -kaksikko kuuluu paikallisen lausuntataiteen väkeviin voimiin, sen tietää jokainen heitä kuunnellut. He ovat lausuneet sekä yhdessä että erikseen jos minkälaisissa juhlissa ja tapahtumissa. Yhteistä runoiltaa on mietitty jo jonkin aikaa.
– Eläkeläisten kerhossa olemme lausuneet paljonkin. Siellä on tullut puhetta, että pidettäisiin vielä ainakin yksi tapahtuma yhdessä, ja sitten kehiteltiin tämä, Kaisa Pesu kertoo.
Elämän kaari -runoilta alkaa Arkissa maanantaina 29.9. kello 18.
Elämä naurattaa ja itkettää
Runoillan teemaksi valittiin, tai oikeastaan muodostui, elämän kaari.
– Kun me ollaan niin vanhoja jo, että meille se sopii. Tiedetään, mistä puhutaan, Milja Jussila sanoo totisena mutta pilke silmäkulmassa.
Elämän kaarta käsitellään neljässä osiossa suomalaisten kirjailijoiden tekstien kautta. Lapsuus, nuoruus, keski-ikä ja vanhuus on kuvitettu runoilla, jotka rouvat ovat poimineet omista suosikeistaan, aikaisemmista lausuntailtojen sisällöistä sekä Milja Jussilan itsensä kirjoittamista runoista. Joka osioon kuuluu myös Jarmo Rantasen musiikkiesitys.
– Rakkaus on kantava teema, se kulkee läpi koko runoillan, Kaisa Pesu kertoo.
Elämä ei ole niin vakava juttu, ei alussa, lopussa eikä keskellä, ettei se voisi naurattaa. Siksi rouvat ovat valinneet ohjelmaansa paljon hauskoja runoja, joihin sekoitetaan sitten sopivassa suhteessa vakavaa ja vähän surullistakin.
– Ilo ja suruhan ovat usein samassa runossa, lähekkäin. Riippuu kuulijasta, kumpaa enemmän kuuntelee, rouvat pohtivat.
Hyvän muistin lahja
Kaisa ja Milja -kaksikon repertuaari on tunnetusti laaja. Ulkomuistista löytyy runoja nopeammin kuin netin hakupalvelusta. Moni
on sitä ihmetellyt.
– Joskus melkein harmittaa, kun ihmiset kysyvät, että kuinka sinä muistit senkin runon heti. No, sen takiahan minä niitä lausunkin, että on hyvä muisti. Se on syntymälahja, ei koulutuksen tulos. Äidilläni oli samanlainen muisti kuin minulla, vaikka hän oli käynyt vain kolme viikkoa kiertokoulua ja rippikoulun, Kaisa Pesu sanoo.
– Minulle kirkkoherra Jaakko Uronen sanoi kerran, että hyvä muisti on lahja, käytä sitä, kertoo Milja Jussila.
– Ja minä olen käyttänyt, minkä olen taitanut.
Karjalaistyttönä Jussila tottui jo lapsuudessaan kuulemaan loruja ja loitsuja vanhempien ihmisten suusta. Suullisen kerronnan perinne eli vahvana Kivennavan Ahjärvellä, ja vaikka kotikylä jäi suljetun rajan taakse, karjalaiset toivat tarinansa ja laulunsa mukanaan Hämeeseen.
Kaisa Pesu puolestaan oli lausujatyttö kansakoulusta asti. Riitti, kun opettaja kerran kuuli tytön lukevan kirjaa ääneen. Siitä asti joulu- äitienpäivä- ja muiden juhlien näyttämöt olivat hänen.
– Olen käytännöllisesti katsoen koko ikäni harrastanut näyttelemistä ja lausuntaa. Mutta ehkä minusta Pälkäneellä on tullut vielä selvemmin lausuja kuin aikaisemmin, hän sanoo.
Väkeväsanaiset lausujarouvat miettivät, jatkavatko vielä Elämän kaaren jälkeen lausuntailtoja. Esimerkiksi toiverunoilta voisi tulla kysymykseen, jos sellaiselle joskus olisi tilausta.
– Kun Pälkäneen kirjasto täytti 150 vuotta, vielä vanhojen kirjastotilojen aikaan, olin siellä lausumassa toiverunoja. Toiveita esitettiin vasta paikan päällä, niin että luin ne kirjasta. Jotain sen tapaista saattaisimme vielä kehitellä, Kaisa Pesu pohtii.
