Historia kertoo meille kaikkina vuosisatoina esiintyneen jonkinlaisia globalisaation esiasteita. Näillä tarkoitan erilaisia suurvaltapyrkimyksiä joita on aina ollut. Alueeltaan laajimmiksi ovat yltäneet Brittiläinen imperiumi, Venäjän keisarikunta aikajaksolla 1721-1917 sekä mongolit 1200-1300-lukujen taitteessa. Merkittäviä ovat tietysti olleet myös Rooman valtakunta, muinainen Persia, Ottomaanien valtakunta ja koko joukko pienempiä. Kiinan keisarikuntaan tai nyky-Kiinaa ei niitäkään sovi unohtaa, vaikka ne eivät ole yltäneet globaaleihin mittoihin pinta-aloja ajatellen.
Suurten sotajoukkojen kokoamiseen ja imperiumien mahdollistamiseen on vaikuttanut kolme tekijää: voimapolitiikka (sotilaallinen mahti), geopolitiikkaa (maantiedettä ei voi muuttaa) ja reaalipolitiikka (tosiasioiden tunnustaminen). 2000-luku on tuonut mukaan neljännen ulottuvuuden: globalisaation eli maailmanlaajuisen verkottumisen sanan monimuotoisissa merkityksissä. Siihen sisältyvät sekä rajaton viestintä somen erilaisin versioin sekä rahan liki rajoittamaton liikkuminen ja salamannopea siirtyminen maasta ja maanosasta toiseen.
Maailma on nyt hiukan sekaisin, kun ei oikein tiedetä, missä mennään, kuka määrää. EU on kai havitellut jonkinlaista pysyvän rauhan ja hyvinvoinnin Eurooppaa, mutta ei näytä onnistuvan tässä tavoitteessaan. Kun mahtava Neuvostoliitto romahti, sen tilalle syntynyt Venäjä ikään kuin luhistui kasaan menettäessään suuren joukon valtioita vaikutuspiiristään. 1990-luvulta lähtien Venäjä on alkanut muistella entistä valta-asemaansa ja ryhtynyt tavoittelemaan selkeää vaikutusvaltaa maailmapolitiikassa. Tämä prosessi on vielä pahasti kesken ja lopputulosta voi vain arvailla.
Eräs seikka puhuu kuitenkin sitä vastaan, että presidentti Putin onnistuisi tavoitteessaan palauttaa suurvalta-asema Venäjälle. Tämä seikka on globalisaatio ja sen mukanaan leviävä liberaali ajattelutapa ja kansalaisten vapaudenkaipuu. Mitä tiukemmin kansaa ja mediaa valvotaan, sitä hanakammin ihmiset kaipaavat oikeutta tehdä omia valintojaan, elää haluamallaan tavalla ilman valtiovallan tiukkaa kontrollia.
Taidamme olla tilanteessa, jossa joko Venäjä romahtaa tai EU hajoaa, mikä Ukrainan kriisiä ei saada aivan lähiaikoina loppumaan. Jos tilanne itä-Ukrainassa “jäädytetään”, se toimii ajan mittaan vain Venäjän hyväksi. EU:lla on nyt eräänlainen etsikkoaika, sen on toimittava päättäväisesti ja nopeasti. Muutoin globalisaation ohjakset siirtyvät entistä tiukemmin USA:n ja Kiinan käsiin. Nyt kun EU:n parlamentti aloittaa työnsä, sen ratkaisuista riippuu, säilyykö EU jonkinlaisena tekijänä valtapolitiikassa vai painuuko se globalisaation pohjalle muiden surkimusten kanssa.
Paul Tiililä
seniori
