Monet elintasosairaudet johtuvat siitä, ettei ihmisen biologinen tarve säilöä kehoonsa energiaa ole muuttunut aikojen saatossa.
– Esi-isämme, jotka juoksivat aikoinaan savanneilla sapelihammastiikereitä pakoon, tarvitsivat taipumusta ylimääräisen energian taltiointiin. Biologiamme ei juuri ole muuttunut noista ajoista, vaikka elinympäristömme onkin. Meissä ei ole sisäänrakennettuna tarvetta kuluttaa ylimääräisiä energioita, vaan mieluummin syömme liikaa ja sitten vain passiivisesti oleilemme, diabeteslääkäri Atte Vaden sanoo.
Passiivisuudesta ja ylimääräisen energian säilömistaipumuksestamme seuraa luonnollisesti lihomista. Lihavuus puolestaan on ”Iso paha”, jonka seurauksia kansanterveydelle ja -taloudelle vatvotaan medioissakin yhä enenevissä määrin.
– Eritoten diabeetikoiden kohdalla korostetaan hoikkana olemisen ja laihtumisen merkitystä. Aina laihduttaminen ei kuitenkaan ole se paras vaihtoehto, Vaden toteaa.
Älä hukkaa lihasmassaa
Miten niin? Siis tulisiko diabeetikon olla mieluummin pullea kuin laiha? Atte Vaden sanoo, ettei kysymykseen ole yhtä oikeaa vastausta, vaan aina tulee ottaa huomioon yksilö ja hänen tilanteensa.
– Laihduttaminen on kuitenkin harvoin hyvä vaihtoehto ikäihmisen kohdalla. Ensinnäkin iäkkään ihmisen hormonitasapaino voi mennä sekaisin. Toisekseen laihtuessa katoaa lihasmassaa, jolla on tärkeä merkitys esimerkiksi tasapainossa ja yleisessä jaksamisessa.
Liikkumista ei kuitenkaan kannata lopettaa, koska sillä on todettu olevan lääkkeitäkin suurempi merkitys terveyden edistämisessä.
– Liikkuminen lisää aineenvaihduntaa, minkä myötä kuona-aineet poistuvat paremmin kehosta. Lisäksi liikkuminen parantaa tasapainoa, vähentää masennusta ja nivelrikkokipuja.
Höllää sairauden hoitoa
Väestö ikääntyy, ja pidemmän eliniänodotteen myötä riski sairastua diabetekseenkin kasvaa.
– Jos diabetes on hyvässä hoidossa, se ei kuitenkaan juuri lyhennä elinikää, Vaden toteaa.
Vadenin mukaan mitä vanhempana ihminen diabetekseen sairastuu, sitä höllemmin sairautta voi hoitaa.
– Huonolla tolalla olevat verensokerit alkavat vaikuttaa kehoon vasta 10–15 vuoden kuluttua sairastumisesta. Lisäsairaudetkin kehittyvät hitaasti, joten hirveän tiukalla kurilla esimerkiksi 90-vuotiaana sairastunutta ihmistä ei yleensä aleta hoitamaan.
Oireet toki tulee hoitaa.
– Turhaa huonoa oloa ei tietenkään kenenkään tule kestää.
Ajan myötä diabeetikoiden määrä tulee kasvamaan. Vadenin mukaan asia on otettava paremmin huomioon hoitokodeissa.
– Yleisesti ottaen hoitokotien diabetesta koskevat ohjeistukset ja seurannat ovat varsin sekavia. Virtasta hoidetaan samalla lailla kuin Niemistä, vaikka heidän sairaudenkuvansa ja oireensa olisivat kuinka erilaiset. Tulevaisuudessa näihin asioihin on saatava parannusta, Vaden sanoo.
Atte Vaden luennoi ikäihmisen diabeteksesta Sahalahden Sariolan koululla lokakuussa. Tilaisuuden järjesti Tampereen Diabetesyhdistys.
