Osuuspankin kerhotila tuntui liian pieneltä paikalta kaikille niille kiitoksille, joita pitkäaikainen pankkitoimihenkilö Liisa Keskinen sai eläkkeellelähtöpäivänään.
Hänellä on takanaan 40 vuotta pankkialalla. Hänen aloitellessaan uraansa Osuuspankin Onkkaalan konttori sijaitsi vielä vanhassa rakennuksessa, ja siellä oli lasinen koppi, jossa istui kassatoimihenkilö ja jakoi rahat. Virkailijat kirjoittivat lappuja tiskin takana. Sen jälkeen koko pankista on tullut kuin toinen maailma.
– En vielä oikein ymmärrä sitä, että minun ei tarvitse tulla huomenna töihin. Eikä sen jälkeenkään, Keskinen kertoi.
Monen muunkin on vaikea ymmärtää, ettei tuttu Liisa enää palvele tiskin takana. On monia, jotka ovat olleet hänen asiakkaitaan kaikki neljä vuosikymmentä.
– Mitä tästä nyt tulee, ilman Liisaa? Pitääkö vaihtaa konttoria? Kuka meidän asioita nyt hoitaa? läksiäiskahville Osuuspankkiin poikenneet ihmiset ihmettelivät puoliksi vakavissaan.
Tosiasiassa ei tarvitse murehtia, että asiakaspalvelu heikkenisi, sillä Osuuspankki palkkaa Keskisen tilalle uuden toimihenkilön. Se ei ole itsestäänselvyys aikana, jolloin lähes joka taholla vähennetään työntekijöitä, ja luonnollinen poistuma on yksi helpoimmista tavoista vähentää.
Mutta tuttu on aina tuttu. Pälkäneen Osuuspankissa on useita pitkäaikaisia työntekijöitä, joiden koko olemukseen luottamus on kasvanut kiinni. Sellaisesta on vaikea luopua.
– Kyllä minullekin tulee ikävä asiakkaita, Liisa Keskinen myönsi.
Työpaikka yhdellä puhelinsoitolla
Liisa Keskinen tuli aikanaan vakituiseen työpaikkaan ilman työhaastattelua, ilman cv:tä, ilman kilpailua. Hän oli päässyt kesällä 1974 suoraan lukiosta Salmentaan konttoriin Lea Itkosen kesälomasijaiseksi. Tämä tiesi, että seuraavan vuoden alusta Onkkaalassa vapautuisi paikka.
– Soitin Alpo Näsille, silloiselle pankinjohtajalle, ja hän sanoi, että tule töihin 2. päivänä tammikuuta. Se oli sitten siinä, Keskinen kertoo.
Osuuspankkitoiminta alkoi Pälkäneellä 100 vuotta sitten Salmentakaa, jonne perustettiin paikkakunnan ensimmäinen osuuskassa.
– Tähän asti pankissa on koko ajan palvellut joku salmentakalainen – ensin Koiviston suku, sitten minä, Liisa Keksinen huomauttaa.
Aivan niin yksinkertaisesti hänestä ei sentään tullut pankkialan ammattilaista. Pankki järjesti koulutuksen työn ohessa, välillä käytiin Helsingissä opiskelemassa ja välillä oltiin konttorissa. Opiskelua jatkuikin sitten koko työuran ajan, sillä pankin koko toiminta alkoi muuttua nopeasti heti 1980-luvulla.
Tietotekniikka kaikkine järjestelmineen oli hivuttautumassa myös pankin tiskille, vaikka kukaan ei olisi osannut kuvitella, että 30 vuoden päästä kaikki makselevat laskuja kotipäätteillään kotisohvalla istuskellen.
Tekniikan murroksen ohella tapahtui mullistus rahoitusmarkkinoilla, tuli kasinotalouden aika, pankkikriisi ja lama.
– Osuuspankit eivät lähteneet mukaan kaikkeen siihen, me katselimme niitä murroksia vähän sivusta. En muista, että siinä vaiheessa olisi tarvinnut pelätä, mitä meille tai pankille tapahtuu, Liisa Keksinen kertoo.
Aseen piipun edessä
Uransa pelottavimmat hetket Liisa Keskinen muistaa aivan muusta kuin pankkien romahdusvaiheesta.
Perjantaina 15. toukokuuta 1992 hän oli parhaillaan laskemassa asiakkaan rahoja, kun konttorin ovesta törmäsi sisään aseistettuja huppumiehiä. He komensivat virkailijat ja asiakkaan seinää vasten ja loikkasivat suoraan tiskin yli holviin.
– Muistan se hetken edelleen selvästi. Minun olisi tarvinnut ottaa yksi askel, niin olisin yltänyt hälytysnappulaan, mutta kun liikahdin, se mies heilautti pyssyään, että pysy likka siinä vaan, Liisa Keskinen kertoo.
Ryöstäjä otti hänen pöydältään koko kassalippaan, koska ei saanut sen kantta auki. Sitä hän ei huomannut, että pöydällä oli paperin alla iso pino seteleitä, joita Keskinen oli parhaillaan käsitellyt.
Miehet pääsivät pakoon saaliineen, alkoi kova ajojahti, ja pankissa yritettiin toipua, minkä osattiin.
– Oli se semmoinen kokemus, että ei varmasti unohdu ikinä. Paljon me puhuttiin ja käytiin niitä tapahtumia läpi, ja nythän konttorien turvallisuutta on paljon parannettukin. Mutta silti, huh! Onneksi ei tapahtunut toiste, Keskinen huokaa.
350 possua odottaa
Liisa Keskinen tuntee juurtuneensa lujasti sekä pankkiin että kotipaikkakunnan asioihin yleensä. Hän on toiminut kunnanvaltuutettuna ja useissa lautakunnissa 1990-luvulla, jolloin hän asui perheineen Onkkaalassa. Ja kun on kaksi kolmannesta elämästään hoitanut ihmisten ja yhteisöjen raha-asioita, paikkakunnasta ymmärtää melkoisen paljon.
– Kun on mukana päättämässä asioista, täytyy olla niiden arvoinen, jotka siihen tehtävään ovat valinneet. Pidin sitä ohjeenani, kun olin mukana päätöksenteossa, Keskinen kertoo.
Hän olisi varmasti haluttua työvoimaa kolmannelle sektorille, sillä järjestöt ja yhdistykset odottavat innokkaina nuoria osaavia eläkeläisiä riveihinsä. Liisa Keskinen on kuitenkin päättänyt, ettei ainakaan heti.
– Mietin rauhassa, en ainakaan tässä alussa sitoudu mihinkään, hän sanoo.
Eläkepäivillään hän aikoo tehdä sivuammatistaan päätoimen, mikä tarkoittaa, että hän ryhtyy kokopäiväisesti emännöimään kotitilaansa Salmentakana. Hän jatkaa sikalan pitoa: 350 possua saapui taloon juuri ennen eläkkeellelähtöjuhlia.
– Mies kysyi, että vieläkö minä otan niitä. Minä sanoin, että kai minä nyt niitä otan, jos koska, että riittää jotain tekemistä. Tähän asti olen hoitanut sekä pankkityön että possut, hän nauraa.
Hän ennakoi eläkepäiviään jo alkusyksystä virittämällä uudelleen pitkäaikaisen posliininmaalausharrastuksensa.
– Maalasin jo nuorena 1970-luvulla, mutta välillä se hukkui kaikkeen muuhun työhön. Nyt kun on enemmän aikaa ja rauhaa, voin taas keskittyä maalaamiseen, ja se tuntuu hirveän kivalta, hän kertoo.
