Rautajärveläinen Asko Rantanen on siitä erikoinen kalamies, että hänen puheistaan ei erota kateuden häivääkään. Kademieltä kun on aina pidetty kalastajien perusominaisuutena.
Rantanen päinvastoin harmittelee, että kalamiehet uhkaavat kuolla sukupuuttoon.
—Kyllä seisovilla pyydyksillä, verkoilla ja katiskoilla, kalastavat käyvät vähiin. Viimeisten kymmenen vuoden aikana on tässä Ämmätsänjärvellä kalastaneistakin moni muuttanut manan majoille, eikä nuoria juuri tule tilalle, hän huokailee.
Työnnämme veneen vesille Rantasten mökkirannasta sunnuntaisena iltapäivänä. Tontti on aikoinaan lohkaistu Sylvi-vaimon kotopaikan maista. Tuulisella järvellä ei näy sen paremmin muita liikkujia kuin pyydyksiään. Soutelemme kohti edellispäivänä laskettuja verkkoja.
—Nyt on tilaa laskea verkot mihin lystää. Ennen monella oli varattuna vakituiset verkonpaikat, joihin ei muilla ollut menemistä, vaikkei varaajalla olisi ollut omat pyydykset edes järvessä, myhäilee Rantanen vanhojen kalamiesten kateellisuudelle.
Määrällisesti järvi ei ole tänään anteliaimmillaan. Kolmesta verkosta nousee yksi ahven, särki, lahnanlappunen ja hauki. Muut eivät herätä kummempaa ihastusta, mutta ahven on mahdoton kyrmyniska. Arvioimme sen lähes kilon painoiseksi.
Verkkojen lähellä Rantasella on pohjaan ankkuroituna kalarisu eli turo, joka houkuttelee pikkukaloja suojiinsa ja isompia niitä vaanimaan. Risun kupeesta koemme vielä Veke-katiskan, jossa on pienen mateen ja pikkuahvenien lisäksi vielä toinen komea ahven. Ei verkosta saadun veroinen, mutta noin puolikiloinen sekin.
—Ei sattunut tulemaan yhtään kuhaa, vaikka sen pitäisi vielä tähän aikaan liikkua ennen syvänteisiin painumistaan. Tässä on aika hyvin kuhaa, olen saanut useitakin yli viisikiloisia, Rantanen kertoo.
Bye bye -kala karkasi Omaninlahteen
Ämmätsänjärvi on Rantaselle pääasiallinen kalajärvi. Kesämökki on hyvä tukikohta lähteä verkoille ja kesäaikaan kalarisulle ongelle. Keväinen kutuaika houkuttelee Kukkian Rautajärvenlahdelle lahnan ja hauen pyyntiin. Lahdelta nousee myös komeita toutaimia.
Kolmas vakipaikka on Ihanaistenjärvi lähellä Rantasen lapsuuskotia. Sieltä nousee komeita siikoja, joita Rantanen pyytää välillä talviverkoillakin. Ihanaisista on noussut miehen suurin saaliskala, 11,4-kiloinen hauki.
Kalakaverina on mukana usein Joni Laurinmaa, toinen Rautajärven mies, joka on tunnettu talvisin Kukkian jäälle taiteilemistaan jääveistoksista. Sisarensa pojan, Tauno Ilomäen kanssa Rantanen on käynyt kaukaisemmillakin kalavesillä.
—Joka kesä 25 vuoden ajan on käyty Taunon kanssa Lapissa tunturipuroilla ja -järvillä. Harreja tulee mukavasti, välillä taimeniakin. Norjan Pykeijassa käytiin katsomassa kuningasrapujen pyytäjiä. Isojen rapujen merratkin olivat kuin heinähäkkejä.
Ilomäen ollessa työkomennuksella Dubaissa, kävi Rantanen katsastamassa Omaninlahden kalavesiä. Kalaa tulikin, mutta suurin vonkale karkasi takaisin Tyyneen mereen. Karkulaisen lajiksi määriteltiin välittömästi bye bye -kala.
Kalamies perkaa kalansa
Kun palaamme Rantasen kotipihaan, hän perkaa isot ahvenet välittömästi. Muutamalla puukonliikkeellä fileet irtoavat kalojen kyljistä. Kauaa ei nokka tuhise, kun nahattomat ja ruodottomat ahvenfileet ovat valmiita pannulle vietäviksi.
Talon ruokapöydässä on viikoittain tuoretta kalaa. Se saa emännänkin suhtautumaan suopeasti isännän harrastukseen.
—Ei se suuremmin haittaa, vaikka mies kalassa juokseekin, kunhan perkaa itse kalansa. Minä olen sanonut, että en perkaa muikkua isompaa kalaa, Sylvi Rantanen naureskelee.
—Semmoiset 55 vuotta olen kotitarpeiksi kalastellut, ja kun kalaan on tottunut, niin sitä pitää ostaa, jos ei tule itse kalastettua, toteaa pientä vaille seitsemänkymppinen kalamies itse.
Rantasen savustamaa kalaa on usein riittänyt naapureillekin maisteltavaksi. Viime vuosina lahnoja on tullut kovin nihkeästi.
—Viimeiset viisi vuotta on ollut huonoa aikaa lahnoille. Niitä vaivaa ilmeisesti loinen, joka estää kaloja lihomasta isoiksi. Viisikiloinen lahna ei ollut ennen harvinainen, mutta nyt ei tahdo saada edes kaksikiloisia.
Rantasen mielestä kalastuksessa on parasta sen arvaamattomuus. Kalaa voi tulla paljon tai sitten ei yhtään.
-Ja kyllä se mukavalta tuntuu, kun verkkoa nostaessa tuntee, että siellä kala jytkäyttelee.
Ihan uskomattomia kalajuttuja ei Rantanen innostu kertomaan. Jotain sentään irtoaa.
—Yhtenä kesäaamuna mentiin Ilomäen Taunon kanssa Kurkijärvelle ongelle. Laskin ongen järveen aamuviideltä, kun Tauno vielä laitteli matoa koukkuun. Ensimmäinen ahven iski saman tien ja samoilta jalan sijoilta nostin suolammen rannalle 16 puolikiloista körmyä. Sanoin Taunolle, että kyllä nämä jo riittää ja minun puolestani voidaan lähteä kotio.
