-Kun toinen täytti 50 vuotta viime vuoden lokakuussa ja toinen täyttää ensi vuoden tammikuussa, on ihan luonnollista, että molempia juhlitaan tänä vuonna.
Tähän tyyliin tuumailivat aitoolaiset Ari Järvinen (se vanhempi) ja Outi Helminen-Järvinen tasavuosistaan, ja niinpä helteisen heinäkuun päivän kauniina iltana laivailtiin Pyhäjärvellä ”Vuosisadan Risteilyllä”. Tunnelma oli lämmin muutenkin kuin helteen ansiosta ja lähestulkoon oman väen voimin esitetystä risteilyohjelmasta kuvastui perheen tiivis yhteishenki ja harrastukset.
Pääkaupunkiseudulta Aitoon Savistenjärvellä mökkeillyt 15-vuotias Outi ja Luopioisten kirkonkylällä asunut lukion ykkösluokkalainen Ari tapasivat Honkalassa. Tarkka päiväkin on muistissa.
-Se oli 19. syyskuuta vuonna 1980. Perjantain bändi-ilta, olisikohan soittamassa ollut Paul Oxley´s Unit, Outi muistelee lähes 35 vuoden takaista kohtaamista.
Työurat löytyivät tekstiileistä
Etäseurusteluna alkanut yhdessäolo tiivistyi parin vuoden päästä, kun Helmiset muuttivat Aitooseen, kunnes Ari vuorostaan lähti Santahaminaan kadettikouluun. Outi ryhtyi lukion jälkeen tekstiilialan yrittäjäksi vanhempiensa jälkiä seuraten, eikä poikaystäväkään lopulta jäänyt tarjolla olleeseen upseerinvirkaan, vaan tuli töihin Outin isän Kalevi Helmisen johtamaan Helmipainoon.
Tekstiilialalle molemmat myös jäivät. Yhdessä Outin veljien Tommi ja Jarkko Helmisen sekä näiden parempien puoliskojen kanssa he luotsaavat perheyhtiö Printscorpiota, joka on yhtenä harvoista yrityksistä selvinnyt alaa ravistelleista myrskyistä.
-Tekstiilialalla pitäisi olla aina ajan hermolla, mieluiten vähän muita edellä, muttei silti vain yhden kortin varassa. Hyvä esimerkki on meidän uudet luonnonkuitutuotteet. Yrityksen menestys vaatii kolmea asiaa: työtä, oikeaa ajoitusta ja hyvää tuuria. Kahdellakin voi pärjätä, mutta yhdellä ei, Ari filosofoi.
Perhe aina etusijalla
Häitä vietettiin kesällä -87 ja perheen esikoinen Eetu näki ensi kerran päivänvalon seuraavana vuonna. Lapsen syntymä kohtuullisti nuorten yrittäjien työaikoja.
-Siihen asti rytmi oli ollut se, että aamukuudelta töihin ja iltakahdeksalta kotiin. Eetun tultua siirryttiin ”vuorotyöhön”, jolloin toinen sai olla pojan kanssa kotona aamupäivät ja toinen illat, Ari muistelee.
Lapsista toinen, Elina syntyi viisi vuotta Eetun jälkeen ja nuorimmainen Erkki vuonna 2000. Molempien vanhempien yrittäjyys ja aktiivisuus luottamus- ja järjestötoiminnassa on ottanut aikansa, mutta perhe on pyritty asettamaan kiireessäkin etusijalle.
-Aina kun on pystytty, on oltu kotona. Ei ole ollut tarvetta lähteä baariin tai saunailtoihin, vaan on touhuttu lasten kanssa kotona tai mukana heidän harrastuksissaan. Vedin esimerkiksi aikoinaan Eetun kiekkojoukkueen harjoituksia Sahalahdella ja sählykerhoa, Ari kertoo.
Outi puolestaan on vetänyt kuvataidekerhoa ja molemmat ovat osallistuneet koulun vanhempaintoimintaan. Välillä taas lapset ovat olleet mukana vanhempien töissä ja harrasteissa, kuten kokouksissa tai reserviläisten jotoksilla rinkassa istuen.
Lähtekää mukaan!
Kumpikin suosittelee lämpimästi osallistumista yhteisiin hankkeisiin.
-Kannattaa lähteä mukaan asioihin, mitkä koskettavat jotenkin omaa arkea. Niissä tutustuu mukaviin ihmisiin samalla kun saadaan pidettyä seutua vireänä. Kaikkien meidän lasten aikana kylän koululla on ollut tosi aktiivista hommaa, talkoita ja muuta, missä lapsetkin ovat mukana ja oppivat työntekoa siinä samalla, Outi innostaa vanhempia osallistumaan.
-Yrittäjänä sokaistuu helposti ja omat kiireet saavat kohtuuttomat mittasuhteet, jos ei tee välillä muuta. Työhommista pitää päästä välillä irti, toteaa Ari.
Jälkikasvun varttuessa on tehty edelleen asioita yhdessä, ei tuppautumalla vaan tukemalla. Kun lähtee ensimmäistä kertaa suosikkibändin keikalle, voi vanhempi olla paitsi autokuskina, myös henkisenä tukena. Yhteiset mielenkiinnon kohteet, kuten musiikki, lähentävät sukupolvia.
-Vaikeinta vanhemmuudessa onkin se, koska antaa vapauden tehdä ja mennä, Ari tuumii.
Luottamushommia himmaillaan
Kunnallispolitiikkaan molemmat lähtivät mukaan Luopioisten kunnan loppuaikoina. Ari istui valtuustossa kolme kautta sitoutumattoman Elävä Luopioinen -ryhmän edustajana. Kunnanhallituskin ehti tulemaan tutuksi, samoin sosiaalilautakunnan puheenjohtajan nuija. Outi oli Luopioisten aikaan sivistyslautakunnan jäsenenä ja pari vuotta puheenjohtajana vielä kuntaliitoksen jälkeen. Ryhmä ei lähtenyt enää yhdistyneen kunnan vaalitaistoon ja molemmat jättivät aktiivipolitiikan.
Kaikkien aktiviteettien luetteluun ei palstatila riittäisi. Vielä on kuitenkin mainittava Arin osalta kyläyhdistys Aika ry:n puheenjohtajuus, josta mies on juuri luopunut, Outin jäsenyys Luopioisten Osuuspankin ja Aitoon Emäntäkoulun hallituksissa sekä molempien tekemiset seurakunnassa: Ari Luopioisten kirkkokuoroyhdistyksen puheenjohtajana ja Outi sekä kirkkovaltuuston että -neuvoston jäsenenä.
Vähitellen kumpikin on vetäytymässä enimmistä tehtävistä sivuun. Tahdin hidastaminen liittyy tulossa olevaan suurempaan elämänmuutokseen.
-Ei tässä piiloon olla menossa, mutta siirrytään sivummalle, kun on yli 30 vuotta touhuttu monella taholla, Ari vakuuttaa.
Tampereelle lasten perässä
Tuo suurempi elämänmuutos tarkoittaa ainakin osittaista muuttoa Tampereelle. Kaupunkiasuntokin on jo hommattuna.
-Odotan ihan innolla muuttoa keskelle kaupunkielämää. Se tarjoaa vaihtelua maaseudun talviselle pimeydelle ja Aitoossa oleminen taas päinvastoin rauhaa ja hiljaisuutta, Outi hehkuttaa.
Aitoon talosta ei siis aiota luopua, vaan kaupunkiasunnosta suunnitellaan, ainakin aluksi, vanhempien ”mummonmökkiä” ja nuorimmaisen, Erkin opiskelijakämppää.
Erkillä on vuoden päästä edessä peruskoulun jälkeisen opiskelupaikan haku. Suunta on mahdollisesti juuri Tampereelle, missä vanhemmat sisaruksetkin jo asuvat.
Uusia harrastuksia on jo mietittynä Tampereen varalle. Outi aikoo suunnata aikuisbalettiin ja Ari kohti konservatoriota. Synttärilahjaksi saatu kontrabasso on tarkoitus ottaa haltuun.
Yhteistä matkaa on takana kohta 35 vuotta. Työpaikkakin on ollut sama jo ties kuinka kauan. Mikä on pitkän liiton salaisuus?
-Kai se on se, että emme ole yrittäneet muuttaa toisamme ja on annettu toisillemme tilaa.
-Eikä kannata liikaa miettiä – ei tulevia eikä menneitä.
