Let´s pelataan!

Playstation 3, Marvel Superheroes, Disney Infinity ja Donkey Kong. Vielä muutama vuosi sitten tämänkaltainen litania olisi ollut minulle lähes hepreaa, mutta nykyisin ratkaisen koodin vaivatta. Haa – kyse on konsolipeleistä ja niiden hahmoista.

Poikalasten myötä olen oppinut, kuinka mukaansatempaava erilaisten tietokone- ja konsolipelien maailma voikaan olla. Tytön kanssa keskusteluja sopivasta peliajasta ei ole koskaan tarvinnut käydä, kun taas pojan kanssa peleihin on vedettävä tiukat rajat. Pojat tuntuvat viihtyvän pelien kanssa juuri niin kauan kuin heidän annetaan niiden parissa olla.

Keskustelu peleistä ja käytöksestä peleissä tai niihin liittyvissä verkkoympäristöissä ei ole ollut pelaajien vanhemmille luontevaa. Viime vuonna tehdyn selvityksen mukaan lähes neljännes eli noin 23 prosenttia vanhemmista ei koskaan keskustele lapsensa kanssa pelaamisesta. Tämä on harmillista, sillä vanhempi tai muu kasvattaja voi auttaa nuorta kohtaamaan mediasisältöjä nimenomaan keskustelemalla ja opettamalla arvioimaan kriittisesti median välittämiä viestejä. Kyky ymmärtää ja tulkita pelien sisältöjä kehittyy iän myötä. Useimmissa maissa peleissä onkin suositusikärajat, jotka auttavat hahmottamaan, mikä peli sopii minkäkin ikäiselle lapselle tai nuorelle.

Parhaimmillaan pelit opettavat monia hyödyllisiä taitoja. Pelaajan on osattava käsitellä ja arvioida suurta määrää informaatiota nopeassa tahdissa. Pelit opettavat myös kolmiulotteista hahmottamista, käden ja silmän välistä yhteistyötä ja englannin kieltä – ovathan monien pelien valikot ja äännähdykset edelleen yksinomaan englanniksi. Viisivuotiaamme on ainakin oppinut sujuvasti surffailemaan englanninkielisissä valikoissa ja tietää, että ”excellent” on suomeksi ”loistavaa”.

Parhaimmillaan pelissä on myös sosiaalinen ulottuvuus. Pelataan yhdessä kavereiden tai perheen kanssa tai rakennellaan yhdessä pelikaverin kanssa vaikkapa digitaalista kaupunkia.

Varsin usein peleihin liitetään kuitenkin ainakin jossain määrin negatiivinen leima. Huolta herättävät etenkin pelien haitalliset sisällöt sekä mahdollinen riippuvuuspotentiaali. Osalle pelaajista pelit saattavat myös aiheuttaa eritasoisia haittoja kuten päänsärkyä, niska- ja hartiavaivoja, univaikeuksia, arjen hallinnan heikentymistä ja pelimaailman ulkopuolisen elämän kaventumista.

Ongelmallisesta pelaamisesta puhuttaessa keskustellaan usein ajasta ja sen käytöstä. Usein jonkinlaisena riskirajana pidetään säännöllistä ja jatkuvaa neljän tunnin pelaamista päivässä. Tarkkoja rajoja ongelmalliselle pelaamiselle on kuitenkin lähes mahdotonta antaa. Vanhempien kontolle jääkin määritellä juuri omalle lapselle sopivat rajat.

 

Lauantaina 15.11. vietetään Kansallista pelipäivää.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?