60 vuotta sitten: Suomen lastenkotihistorian tuhoisin tulipalo vaati Kangasalla yhdeksän 1–6 -vuotiasta uhria

Kukaan ei voinut heitä pelastaa

Haudan pohjaan painetut yhdeksän valkoista puuristiä jäivät paikoilleen, kunnes muistomerkki valmistui.
Kuva Finlandia-katsaus 252/Elonet

Sunnuntaina 5. joulukuuta 1954 koko Kangasala oli suruliputettu. Puolen päivän aikaan kolean kohmeisessa säässä Kangasalan kirkon pihaan virtasi ennen näkemätön ihmisjoukko. Sinne ryhmittyi mustapukuisia, seppeleitä kantavia ihmisiä, lähetystöjä, lapsikuoro ja sotilassoittokunta, kaikkiaan toista tuhatta ihmistä.

Ihmismassan keskelle jäi kuusenhavuilla reunustettu yhteishauta, jonka pohjalle oli laskettu valmiiksi yhdeksän pientä arkkua.

 

 

 Noin viikkoa aikaisemmin, 26. marraskuuta Kangasalla eletään kiireistä perjantaita.

Seurakunnassa valmistaudutaan alkavaan adventtiaikaan. Sekä palokunta että Säästöpankin hallitus pitävät illalla kokoukset, ja kunnassa on palkkapäivä. Sosiaalilautakunnan puheenjohtaja Yrjö Mäkinen viettää iltapäivän kunnalliskodissa ja sen vieressä sijaitsevassa lastenkodissa maksamassa henkilökunnan palkkoja.

Kun hän puoli kuuden aikoihin lähtee, on pimeä tuulinen ilta, mutta lastenkodin ikkunoista loistava rauhallinen ja kodikas valo kiinnittää hänen huomiotaan. Samalla hän muistaa päivällä pihalla leikkineet lapset; kaikki 17 lastenkodin asukasta olivat tuttuja nimeltään ja kasvoiltaankin.

Lapset näyttivät iloisilta.

Mäkisen mielessä vilahtaa kuusivuotiaan Anneli Haapalan ujo hymy, jolla tyttö tapaa häntä tervehtiä. Ehkä hän muistaa samalla, että seuraavana päivänä yhtä lapsista tullaan hakemaan kotiin. Kaksi on luvattu kotiuttaa jouluksi, ja kahdella muulla on hyviä toiveita päästä lähiaikoina muuttamaan omaan kotiinsa.

Aika moni lastenkodin lapsista on sijoitettu lyhytaikaisesti, osa ehkä puhtaasti kodin taloudellisten vaikeuksien vuoksi. Sodan päättymisestä on kulunut vasta kymmenen vuotta, ja pitkän ja kireän pula-ajan jäljet painavat vielä koko yhteiskuntaa. Surullisia perhetarinoita on paljon.

Yrjö Mäkinen voi kuitenkin olla tyytyväinen Kangasalan kunnan toimiin. Lastenkodin rakennus, vaikka onkin vanha, on muutama vuosi sitten peruskorjattu, ja sinne on rakennettu keskuslämmitys. Vakuutukset ovat kunnossa, henkilökunta osaavaa ja pidettyä. Ja ennen kaikkea: ne riemuissaan pihalla telmivät lapset!

 

 

Lastenkodin naapurissa kappalainen Emil Ponsimaan kotona valmistellaan samaan aikaan suurta syntymäpäiväjuhlaa.

Perheen kasvattipoika Juhani on pari päivää aikaisemmin täyttänyt viisi vuotta, ja pyhänä koko lastenkodin väki on tulossa hänen juhlaansa.

Juhani itse on ollut aikaisemmin lastenkodin asukas, ja hänellä on siellä paljon leikkitovereita. Sunnuntai on odotettu päivä senkin vuoksi, että silloin on ensimmäinen adventti, ja kynttilät syttyvät pappilan pikkujoulukuuseen. Ja siihen on enää kaksi yötä…

 

 

Sosiaalisihteeri Eeva Närväinen poikkeaa lastenkodissa illalla kuuden tienoissa.

Talo on hänelle läpikotaisin tuttu, sillä hän on itse asunut siellä pari vuotta. Kaikki näyttää olevan hyvin ja juuri niin rauhallista ja järjestyksessä kuin 17 lapsen kodissa on mahdollista. Yhdeksää nuorinta lasta ruvetaan jo pian valmistelemaan yöpuulle.

Närväinen jatkaa matkaa tuttuun kyläpaikkaan puutarhuri Aholle noin puolen kilometrin päähän lastenkodista ja viipyy siellä pari tuntia. Kun hän viittä yli kahdeksan astuu ulos talosta, hän näkee ensimmäiseksi, että lastenkoti palaa.

Hän lähtee juoksemaan palopaikalle, ja tapaa matkalla kunnalliskodin talonmiehen, joka kertoo, että palokunta on hälytetty. Kun Eeva Närväinen ehtii lastenkodin pihaan, portaikon kohta on valtoimenaan tulessa ja molempien lastenhuoneiden ikkunoista nousee musta savu.

Seuraavien kymmenien minuutin aikana hän näkee todennäköisesti saman, kuin paikalle kiirehtivä palopäällikkö Ilmari Heinonen: yläkerrasta näkyy kaksi voimakasta leiskahdusta, kuin räjähdystä. Kaksiosaisen rakennuksen toinen siipi on muutamassa minuutissa pelkkänä tulimerenä, ja lieskat iskevät jo läpi toisenkin siiven katosta.

Palokunta, joka on ollut koolla kokoustaan pitämässä vähän ennen hälytyksen tuloa, pääsee poikkeuksellisen nopeasti liikkeelle.

Palo on havaittu kello 20 aikoihin, ja neljännestunnin kuluttua siitä palokunta on paikalla. Kahtakymmentä vaille yhdeksän, kun lehden toimittaja ehtii lastenkodille, kaikki kolme moottoripaloruiskua ovat käyttövalmiudessa.

Mutta rakennusta ei voi enää pelastaa mikään.

Yläkertaan, pikkulasten huoneeseen, on jäänyt tulen vangiksi yhdeksän lastenkodin nuorinta asukasta.

 

 

 Tulen loimut valaisivat aivan kirkkaiksi Pappilan kylän vainiot ja paikalle Suinulaan johtavan aukean. Vesijärven ylikin loimot valaisivat takarannan metsiköt, toimittaja kuvailee seuraavan päivän Kangasalan Sanomissa.

Tilanne paikalla on kaoottinen, varsinkin kun tiedetään jo, että liekkeihin on jäänyt ihmisiä. Lastenkodin johtajatar itkee hysteerisesti ja toistelee:

– Minun lapseni, minun lapseni!

Puhutaan viidestä kuolleesta, sitten sanotaan, että kymmenen lasta on kateissa.

Paikalle kerääntyy nopeasti pelastusväkeä palokunnan avuksi, mutta lastenhuoneeseen ei pääse. Sen edessä olevalle pelastusparvekkeelle vievät portaat suoraan pihasta, mutta sekä seinä että portaat ovat tulessa. Palokunta tekee kaiken mitä voi, samoin vapaaehtoiset. Kaikkialle tunkeva sankka savu vaikeuttaa pelastustoimia; kaasunaamareista huolimatta osa paikalla liikkuvista saa savumyrkytyksen.

Kunnan rakennusmestari Kauko Ilonen on kiirehtinyt palopaikalle suoraan Säästöpankin kokouksesta, jonka tieto tulipalosta on keskeyttänyt.

Ilonen kiipeää tikapuita pienten lasten huoneen ikkunaan ja tähystää taskulampun avulla savun läpi. Hän näkee vaaleana häämöttävän pinnasängyn, mutta ei yletä siihen asti, eikä tulikuumaan savun täyttämään huoneeseen voi mennä. Vajasta tuodulla haravalla hän saa vedettyä sängyn ikkunan luo ja nostaa sieltä viimeiseen uneensa nukkuneen lapsen.

Sosiaalilautakunnan puheenjohtaja Yrjö Mäkinen ja lastenkodin johtokunnan puheenjohtaja Elias Heliövaara ovat hekin rientäneet lastenkodille heti viestin saatuaan. Mäkinen näkee, miten samojen lasten, joiden leikkiä hän päivällä seurasi, hiiltyneitä ruumiita kannetaan ulos talosta. Vainajien joukossa on myös Anneli Haapala, jonka hymy oli jättänyt erityisjäljen hänen mieleensä.

Mäkinen hokee mielessään yhä uudestaan samoja tukahduttavia kysymyksiä, joihin kukaan ei vastaa. Miten tämä on mahdollista? Mitä on tehty väärin tai jätetty tekemättä? Miksi kaiken piti tapahtua?

 

 

Se tiedetään, että tulipalon on havainnut yksi lastenhoitajista, joka itsekin yöpukusillaan on ollut lukemassa iltarukousta vanhempien lasten kanssa. Muut aikuiset ovat olleet toisessa rakennuksessa. Palon uskotaan syttyneen talon keskiosassa lämpökeskuksessa tai sen lähellä, mistä avoin portaikko on imaissut tulen ylöspäin kuin hormi.

Hoitaja on pyrkinyt yläkerrassa nukkuvien pikkulasten luo, mutta savun vuoksi hän ei ole päässyt lähellekään. Hän on turhaan yrittänyt päästä puhelimeen hälyttääkseen apua.

Hälytys on voitu tehdä vasta vanhainkodista, minne vanhemmat lapset on saatu suojaan. Siellä he myös viettävät ensimmäiset onnettomuuden jälkeiset viikot.

Ikkunan kautta paennut suunniltaan järkyttynyt poika selittää, että ennen paloa lämpökeskuksessa on mahdollisesti liikkunut joku kynttilän kanssa. Pojan oletusta ei koskaan voida todistaa.

Paloyönä lastenkodin raunioista saadaan ulos neljän lapsen ruumiit, sunnuntaina löydetään kolme ja vasta maanantaina viimeiset kaksi. Kaikki tunnistetaan, ja löytöpaikkojen mukaan varmistetaan lasten henkilöllisyys.

Liekkeihin jäivät Liisa ja kaksi Annelia, kaikki 6-vuotiaita, 5-vuotias Tauno, kahden vanhat Teuvo ja Seppo sekä yksivuotiaat Anne, Matti ja Olavi.

Ponsimaan perheessä ei vietetä sunnuntaina lastenjuhlaa, mutta Juhanin pikkujoulukuuseen sytytetään yhdeksän kynttilää.

Viimeisen tervehdyksen jättäneiden joukossa oli paljon pieniä lapsia.
Kuva Finlandia-katsaus 252/Elonet

 

 

Koko pitäjä ja naapurikunnat, lastensuojeluviranomaiset ja järjestöt tekevät kaikkensa auttaakseen onnettomuuden uhreja. Heti palopäivän jälkeisenä aamuna

kunnanhallitus perustaa toimikunnan, jonka jäsenet ottavat hoitaakseen kaiken lasten hautajaisiin liittyvän ja onnettomuuden jälkiselvittelyt. Lastenkodille virtaa avustuksia. Koko Kangasala on järkytyksen vallassa.

Missään tutkinnassa ei käy ilmi, että lastenkodin henkilökunta tai kukaan viranomainen olisi syyllistynyt virheisiin tai laiminlyönteihin, tai että lastenkodin paloturvallisuudessa tai pelastustoimissa olisi ollut puutteita.

Palon syy ei koskaan selviä.

 

Toisena adventtisunnuntaina Kangasalan kirkkoherra Hannes Pihlamaa siunaa pienet vainajat vieretysten yhteiseen hautaan. Jokaisen valkoisen, röyhelöllä reunustetun arkun kanteen on kiinnitetty ruusu, jonka päälle siunausmullat putoavat. Viimeiseksi leikkikaverit käyvät heittämässä hautaan kukkia ja kirjeitä: hyvästi kaikki, meille tulee ikävä, viekää terveisiä taivaaseen!

On hämärää ja tuulista, ilmassa vihmoo vettä. Eturivissä seisovat lapset painautuvat tiukasti aikuisten helmoihin. Jouluun on enää vajaat kolme viikkoa.

 

”Vaikka olen sotinut kaksi sotaa etulinjassa, nähnyt sodan kaikki kauhut ja havainnut monen miehen kylmenevän vierelläni, niin tämä palo tuntui minusta niin kammottavalta, että en ole sellaista vielä kokenut.”

Lastenkodin johtokunnan puheenjohtaja Elias Heliövaara Kangasalan Sanomissa 4.12.1954.

 

 

Lastenkodin palossa menehtyneiden haudalla on Mauno Juvosen suunnittelema muistomerkki ”Leikkivä lapsi”. Muistomerkki paljastettiin lokakuussa 1956 Kangasalan Vanhalla hautausmaalla.

 

Kangasalan lastenkoti

  • perustettu 1918
  • sijaitsi vuoteen 1928 asti Tiihalan Häkärän talossa
  • Siirtyi Riun kylään Pikonlinnantien varteen entisen Yli-Tanhuanpään tilan päärakennukseen
  • Rakennusta laajennettiin Heikki Tiitolan piirustusten mukaan kaksikerroksiseksi ja kaksisiipiseksi
  • Paikkoja oli enimmillään vuoden 1948 johtosäännön mukaan 48 lapselle
  • Palveli Kangasalan lisäksi naapurikuntia, joilla oli mahdollisuus saada ostopaikkoja sijoitettaville lapsille
  • Peruskorjattiin 1950-luvun alussa, keskuslämmitys rakennettiin vuonna 1950
  • Tuhoutui kivijalkaa myöten 26.11.1954  tulipalossa, joka vaati 9 kuolonuhria
  • Uusi lastenkoti, nykyinen Rikun päiväkoti, rakennettiin samalle paikalle

Lähteet:

  • Kangasalan Sanomat 27.11., 4.12. ja 11.12 1954, 26.11.2004
  • Raitio, Raine: Kangasalan lastenkoti, Kangasalan Joulu 1990
  • Anttila, Olavi: Kangasalan historia. V. 1865–­1975

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?