Metsä on aina ollut kirjailija, luontokartoittaja Anni Kytömäen turvapaikka. Siellä hän on samoillut lapsesta lähtien, kokenut ilonsa ja surunsa ennen kuin on jakanut ne lajitoveriensa kanssa.
Finlandia-palkintoehdokkaana olleessa Kultarinta-esikoisromaanissaan Kytömäki kuvailee vastaavia tunteita kirjan keskeisen henkilön Mallan kautta.
– Haluan kannustaa ihmisiä löytämään oman voimapaikkansa. Tilan, jossa saa olla oma itsensä, ja jonka jälkeen maailma tuntuu taas vähän paremmalta paikalta elää, Kytömäki sanoo.
Kriitikko Matti Mäkelä kuvaa Helsingin Sanomissa Kultarintaa ”luonnonsuojelijasukupolven vihreäksi metsäraamatuksi”. Lähes poikkeuksetta kirjaa kuvanneet kriitikot ovat kehuneet romaanin asiantuntevaa ja vivahteikasta luontokuvausta.
Yllättäen Kytömäki kertoo, ettei hän itse yleensä pidä romaanien luontokuvauksista.
– En jaksa lukea niitä lainkaan. Kyllästyn sellaisissa kohdissa, joissa esimerkiksi kuvaillaan monta sivua auringonlaskun kauneutta.
Kultarinnassa luontokuvausten merkitys onkin itseisarvon sijaan viedä juonta eteenpäin, tai heijastaa henkilöiden päänsisäisiä maailmoja.
Nuori kirjailija
Kultarinta sijoittuu 1900-luvun alkuvuosikymmenten Suomeen. Päähenkilöinä ovat luonnontutkija, toisinajattelija Erik Stenfors ja hänen tyttärensä Malla. Sekä isä ja tytär ovat heikompien puolella; he puolustavat henkeen ja vereen niin köyhiä ihmisiä kuin eläimiäkin.
Anni Kytömäeltä kysytään usein, miten nuori ihminen kykenee kuvailemaan niin uskottavasti ja monisyisesti vuosikymmeniä sitten eläneitä ihmisiä.
– Olen sitä mieltä, ettei iällä ole merkitystä vaan sillä, kykeneekö ihminen samastumaan toiseen ihmiseen. Minulle on aina ollut helppoa mennä toisten ihmisten nahkoihin. Kuvittelen, että jos olisin sellainen ja sellainen ihminen, niin miten reagoisin siihen ja siihen asiaan, Kytömäki kuvailee.
Kultarinnan tapahtumia ja ihmisiä kuvatessaan Kytömäki käytti hyväkseen niin mielikuvitustaan kuin olemassa olevia faktoja. Erik Stenforsin esikuvana toimi Suomen ensimmäinen luonnonsuojeluvalvoja Rolf Palmgren (1880-1944).
– Luonnonsuojelulla on Suomessa pitkät juuret. Aina on ollut ihmisiä, jotka luonnon tuhoamisen sijaan ovat ymmärtäneet sen säilyttämisen merkityksen.
Ihmisten uskottavuuden ohella Kytömäelle olikin tärkeä ujuttaa teokseen sanomaa ihmisen ja luonnon elintärkeästä riippuvuussuhteesta.
– Pidän kirjoista, jotka pyrkivät tekemään maailmasta vähän parempaa paikkaa elää. Kirjoittaessa minulle ei riitä, että toisiinsa rakastuva pääpari saatetaan kirjan lopussa yhteen. Pitää olla syvempää sanomaa.
Monen vuoden urakka
Oli vähällä, ettei Kultarinnasta tullut vallan toisenlainen kirja.
Idea teokseen syntyi vuonna 2005, kun Kytömäki voitti Pirkanmaan kirjoituskilpailun.
– Tuolloin aloin uskoa, että minulla on jonkinlaisia kirjallisia kykyjä, Kytömäki sanoo hymyillen.
Kolme vuotta meni teosta ideoidessa, ja vuonna 2008 alkoi kirjoittaminen. Aluksi Kytömäen oli vaikea luopua täydellisyyden tavoittelusta.
– Ennen tapanani oli kirjoittaa lause kerralla siten, että pääsin eteenpäin vasta kun edellinen lause oli mielestäni täysin valmis. Mutta 600-sivuista kirjaa ei oikein voinut kirjoittaa sillä tavalla, joten loin aluksi rakenteen, ja vasta sitten viilasin.
Kirjan julkaisi lopulta Gummerus. Sitä ennen teos oli kuitenkin toisella kustantajalla, jonka kanssa Kytömäki kävi keskusteluja vuoden verran.
– Kustantaja olisi halunnut tehdä teoksesta puolet ohuemman, ja nostaa keskiöön rakkaustarinan. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että kirjasta katoaisi paljon tärkeitä teemoja, jos suostuisin tällaiseen ratkaisuun.
Niinpä Kytömäki lähetti teoksen eteenpäin. Seuraavana päivänä Gummerukselta soitettiin, ja vielä samalla viikolla allekirjoitettiin kustannussopimus.
