Talvisota: Kuhmalahden sankarivainajat saivat muistomerkkinsä ensimmäisinä Suomessa

Vehkajärveläiset halusivat patsaan omille pojille

Vehkajärven ja Pajulan kylien sankarivainajat lepäävät aivan lähellä kirkkoa.

Talvisota koetteli pientä Kuhmalahtea ankarasti. Heti sodan alussa Tolvajärven, Ägläjärven ja Ristisalmen taisteluissa kaatui monta paikkakunnan miestä.

Suomalaisille oli itsestäänselvyys, että isänmaan puolesta henkensä antaneet tuotiin kotiin ja haudattiin kotiseurakuntansa multiin; niinpä ensimmäiset sankarihaudat kaivettiin kirkkojen pihoihin jo ennen joulua 1939. Alussa ne olivat tavallisesti valkoisten puuristien rivejä, jotka myöhemmin korvattiin juhlavin veistoksin ja patsain.

Suomessa ensimmäinen talvisodassa kaatuneiden muistomerkki paljastettiin 14.9.1940 Kuhmalahden Vehkajärven kylässä, Vehkajärven rukoushuonekunnan hautausmaalla. Juhlapuhujana paljastustilaisuudessa oli K. A. Lehtinen, ja tilaisuuden jälkeen kirkkovaltuusto piti juhlakokouksen Vehkajärvellä.

Kirkko ja hautausmaa kuuluivat varmasti Suomen pienimpiin, mutta Ilmari Wirkkalan suunnittelema muistomerkki oli vaikuttava. Kivipaaden kaikilla neljällä sivulla oli isänmaallinen teksti, ja sen juuressa oli kivilaatat niille Vehkajärven ja Pajulan kylien kymmenelle nuorelle miehelle, joiden elämä oli päättynyt sotatalven hankiin veren ja ruudinsavun keskelle.

Patsas saatiin tahdonvoimalla

Vehkajärven sankaripatsaan jokaiseen kylkeen on kaiverrettu teksti.

Kuhmalahdesta tuli edelläkävijä sankaripatsasasiassa ennen kaikkea sen vuoksi, että seurakunta sattui täyttämään 300 vuotta juuri välirauhan vuotena. Juhlavuoden kunniaksi haluttiin saada sankarihautausmaat juhlalliseen ja huoliteltuun asuun.

Muistomerkkien paljastustilaisuudet kuuluivat itsestään selvästi merkkivuoden juhlallisuuksiin. Sunnuntaina 15.9. 1940 Kuhmalahden kirkossa pidettiin juhlajumalanpalvelus ja hautausmaalle patsaanpaljastukseen kerääntyi suuri väkijoukko.

Molempien sankarimuistomerkkien hankinta yhteinen hanke, mutta  Vehkajärven muistomerkki paljastettiin aikaisemmin  –  siitä tuli siis Suomen ensimmäinen.

– Vehkajärven oma muistomerkkihanke oli lähtöisin kansan syvistä riveistä. Kyläläisten tahdolla se ajettiin läpi, vaikka aika oli taloudellisesti vaikea, eikä talousarviorahoista riittänyt kustannusten katteeksi kuin pieni osa. Muistomerkki saatiin aikaan järjestämällä pikarahoitus, jota paikattiin myöhemmin lainalla, kertoo Kuhmalahden Sotaveteraanit ry:n puheenjohtaja Esko Lahtinen.

Vehkajärven rukoushuonekunta oli 1800-luvun alkupuolelta asti ollut tiivis, omaleimainen yhteisö, jolla oli jopa ollut vahva pyrkimys itsenäiseksi seurakunnaksi. Niinpä, kun Kuhmalahdella ryhdyttiin muistomerkkihankkeeseen, rukoushuonekunta halusi saada samanlaisen omille pojille.

Perinne elää Vehkajärvellä

Suomen ensimmäinen talvisodan sankaripatsas sijaitsee Vehkajärven rukoushuonekunnan hautausmaalla.

Vehkajärven rukoushuonekunta on nykyään ainoa lajissaan.

Aikoinaan niitä perustettiin seurakuntien laita-alueille paikkoihin, joista oli vaikea päästä kirkolle. Rukoushuonekunnalla oli omat päättävät hallintoelimet ja verotusoikeus sekä oma tila jumalapalvelusten viettoa ja kirkollisten toimitusten järjestämistä varten.

Vehkajärven ja Pajulan kylät kuuluivat Sahalahden seurakuntaan, kunnes ne kunnallishallinnon kautta liitettiin Kuhmalahteen kuuluviksi. Matka Sahalahden kirkkoon oli ollut kuitenkin vaivalloinen, ja kulmakunnalle alettiin toivoa omaa kirkkoa jo 1700-luvulla.

Vehkajärven rukoushuone valmistui 1841, ja sen vaikutuspiirissä elävä noin 500 hengen yhteisö alkoi yhä selvemmin muodostaa seurakuntaa muistuttavan yhteisön. 1900-luvun alkupuolella vahvistui ajatus oman seurakunnan perustamisesta, varsinkin kun rukoushuonekunta sai omistukseensa niin sanotun Lepoonin talon Kustaava ja August Raukolan testamenttilahjoituksena.

Lepoonin talosta olisi tullut seurakunnan pappila, mutta itsenäistymishanke raukesi.

– Väestöpohja oli seurakunnaksi liian pieni. Verokertymä ei olisi mitenkään kattanut käyttömenoja, Esko Lahtinen arvelee.

Nykyisin tilanne olisi vielä huonompi: Vehkajärven seurakunnassa olisi Lahtisen mukaan jäseniä korkeintaan 150.

Perinteet elävät silti vahvoina.

– Itsenäisyyspäivänä Vehkajärven sankaripatsaalla on aina samat juhlallisuudet kuin kirkonkylässä. Seppele lasketaan kello 9 aamulla, ja kirkonkylässä jumalanpalveluksen jälkeen. Joskus on ollut toisinkin päin, kun jumalanpalvelus on pidetty täällä meillä, kertoo Esko Lahtinen, joka itse on vehkajärveläinen ja toimi kylässä opettajana niin kauan kuin siellä säilyi koulu.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?