Laput silmille ja sitten kävelet outoon huoneeseen. Kun Maarit Stålhammar lähti muutama vuosi sitten kurssittautumaan kuvailutulkiksi, hänet muiden osallistujien kanssa ohjattiin heti sen tosiasian eteen, että vain näkevä voi katsella.
– Siinä tuli hyvin konkreettisesti esille se, miten näkevän ja näkövammaisen maailmat eroavat toisistaan, Stålhammar toteaa.
Kangasalla syntynyt ja varttunut sekä synnyinkunnassaan aikanaan perheenkin perustanut Stålhammar asuu nykyään Ylöjärvellä. Huutijärvellä asuvaa äitiään hän käy yhä auttelemassa viikoittain. Stålhammar on yksi lenkki Suomen sangen harvalukuisessa kuvailutulkkien ketjussa.
– Jatkokoulutuspäivillä käy vuosittain yleensä 12 osallistujaa. Ehkä meitä toimii aktiivisesti joitakin kymmeniä. Itselleni idea tästä toiminnasta tuli, kun vuonna 2010 televisiosta tuli elokuva Postia pappi Jaakobille. Kuuluttaja sanoi, että elokuva on kuvailutulkattu näkövammaisia varten kanavalla se ja se. Kiinnostuin, että mitäs tämä oikein on, Stålhammar kertoo.
Tulkkauskeikkoja hänellä on vuosittain muutama. Puuha on vakavampaa kuin pelkkä harrastus, mutta leipäpuuksikaan siitä ei ole. Työkseen Stålhammar toimii graafisen alan pienyrittäjänä.
Värejä, muotoja ja juonta
Mitä sitten kuvaillaan ja miten, kun tarkoituksena on avata näkevien maailmaa näkövammaisille ja muuttaa visuaalista antia sanalliseksi ilmaisuksi?
Kuvailla voidaan mitä tahansa. Stålhammarin tapauksessa kuvailukeikat tarkoittavat enimmäkseen erinäisiä kulttuuritapahtumia. Ja fyysisesti homma käy niin, että kuvailu puhutaan ennen esitystä ja sen aikana asiakkaan kuulokkeisiin vaikkapa katsomon takana olevasta kopista piuhoja pitkin tai joskus jopa screenin ja äänentoistolaitteiston välityksellä näyttämön alta. Stålhammar on ehtinyt muutaman vuoden sisällä tulkata niin teatteriesityksiä ja konsertteja kuin elokuvia ja taidenäyttelyitäkin.
– Jokaisella kuvailutulkilla on oma käsialansa. Pieniä lainalaisuuksia tuossa touhussa tietysti on, mutta eivät ne ole kovinkaan rajoittavia, hän puntaroi.
– Taideteoksia kuvailtaessa asiakas saattaa jopa päästä koskemaan esineisiin, ja varsinkin yksittäisille asiakkaille voi kuvailun tehdä ihan vierestä ilman laitteistoa toisin kuin vaikkapa teatterissa. Toinen ääripää tavallaan on tanssiesitys. Sehän on liikkeeseen perustuvaa ja dialogitonta eli sinänsä vaikeaa tulkattavaa.
Tauluista ja veistoksista voi kuvailla muun muassa värejä ja muotoja. Elävä esitys hoidetaan yleensä niin, että juuri ennen alkua kerrotaan taustatietoja esimerkiksi esiintyvästä muusikosta ja kuvaillaan tämän ulkoista olemusta. Itse esityksen aikana kuvailut ovat mahdollisimman lyhyitä, jotta kulttuurielämys ei jää selitysten peittämäksi.
– Sanatonta ilmaisuakin täytyy jotenkin pyrkiä kuvailemaan. Jokaista jalannostoa ei tule mainita, mutta juonen kannalta merkittävät tapahtumat dialogin ulkopuoleltakin pitää kuvailla. Jos joku hiipii taloon sisälle päähenkilöiden takaa, hänellä on varmasti jotakin mielessään, ja tämä täytyy välittää näkövammaiselle. Ei kuitenkaan valmiiksi pureskeltuna, eli juonta ei paljasteta etukäteen. Teatterikappaleista teen etukäteen kuvailukäsikirjoituksen, Stålhammar selittää.
Kulttuurille lisäyleisöä
Kuvailutulkkauksen tilaajana voi olla tapahtumajärjestäjä itse tai vaikkapa näkövammaisten yhdistys. Kuvailutulkattuja esityksiä kannattaa kysellä suoraan järjestäjiltä. Toistaiseksi toiminta on melko pääkaupunkikeskeistä, mutta löytyy tarjontaa jo Pirkanmaaltakin.
– Viime keväänä tulkkasin Tampereen Työväen Teatterissa Mielensäpahoittaja-näytelmän. Tampereen Kitarafestivaaleilla olen joitakin konsertteja ollut kuvailutulkkaamassa jo monena vuonna. Kyllähän kulttuuritilaisuuksien saavutettavuus kasvaa, kun näkövammaisillekin annetaan parempi mahdollisuus saada esityksistä jotakin irti. Usein lisäinfo on tarpeen myös näkeville, Stålhammar tuumii.
Hän sanoo nauttivansa suorasta palautteesta. Joskus asiakas sanoo, ettei hän olisi tarvinnut kuvailua erikseen lainkaan. Toisinaan taas joku herkistyy kyyneliin kiitellessään, kuinka juuri kuvailutulkkaus sai esityksen niin eläväksi kokemukseksi.
– Olen saanut tätä kautta tutustua esimerkiksi aivan uusiin soittimiin ja tuttavapiirikin on toki laajentunut entisestään. Aion jatkossakin tehdä näitä keikkoja. Seuraava kuvailu on helmikuun 7. päivänä Tampereella Hällä-näyttämöllä, kun Tanssiteatteri MD esittää Pienen lelukaupan.
