Venäläinen kansanviisaus toteaa, että enemmistö on vain enemmistö, eikä se tarkoita olemista oikeassa. Tästä huolimatta meidän täytyy tyytyä henkitoreissaan kouristelevaan demokratiaan, koska vaihtoehdot ovat sitäkin huonompia. Kunnallisvaalien äänestysprosentti on laskenut niin alas, että kunnallista demokratiaa ei oikeastaan enää ole. Viime vaaleissa neljä äänioikeutettua kymmenestä jätti äänestämättä. Tästä, ja poliittisista lehmänkaupoista seuraa kuvio jossa kunnallisen enemmistöpäätöksen taustalta löytyy usein vain 18 äänestäjää 100:sta. Tuo luku 18 syntyy, jos puolueen kannatus on 30 % annetuista äänistä.
Nukkuvien mielipidettä emme tiedä. Loput enemmistöpäätöksen vaatimasta kannatuksesta syntyy poliittisesta pelistä, ja useista keskenään kilpailevista ehdotuksista, joista yksi lopulta valitaan. Totta on sekin, että kunnallispoliitikot haluavat pitää päätöksiä tekevän joukon pienenä, ja puolueiden näennäinen jäsendemokratia on vain ikävä hidaste. Miten demokratia toimii silloin, kun ihminen jättää äänioikeutensa käyttämättä, mutta hän aktivoituu, kun naapurustoon suunnitellaan vammaisten asuintaloa? Mitäpä, jos saisimme mielenosoitusoikeuden vasta äänioikeuden käyttämisen jälkeen. Ajatus on vieras, mutta onko oikein, että äänestäjä poimii vain rusinat pullasta.
Tämän ajan kansanvaltaa ja politiikan ongelmia kuvaa hyvin Kangasalan auki revitty budjetti. Virkamiehet tekivät sen mitä oli käsketty, käskijöinä kunnan ylin poliittinen johto, mutta rivivaltuutetut kansalaisten painostamina tyrmäsivät säästösuunnitelmat. Asioista käytiin reipasta julkista keskustelua, ja kuntalaiset esittivät ihan järkeviä vaihtoehtoja. Ongelma on edelleen, että ylin poliittinen johto ei aio muuttaa mielipidettään. Haja-asutusalueisiin ei haluta panostaa. Sahalahtelaista kyläkouluaan puolustavat kuntalaiset vetosivat tonttien myymiseksi koulunsa läheltä. Näin haluttiin taata koulua tarvitsevien lapsien määrä jatkossakin. Tähän on pakko lisätä, että aikoinaan Luopioisten kunta rakensi omakotitaloja avaimet käteen periaatteella uusien asukkaiden saamiseksi kylille. Keinoja siis olisi, mutta todellista poliittista tahtoa ei ole.
Puolueiden vähenevä väki tuottaa kuntatasolla myös seuraavan demokratiaongelman. Fiksua väkeä päätöksentekoon ei tunnu löytyvän, ja käytännössä jokainen halukas otetaan avosylin vastaan, eikä ymmärryksen perään liiemmin huudella. Lähes jokaisessa kunnassa on tämän vuoksi käynnissä jonkinlainen rötösherrajahti, joka on harvainvaltaa räikeimmillään. Valtakunnallisesti olemme saaneet tottua populismiin, ja onhan meillä sellainen puoluekin, mutta kunnissa näitä öykkäreitä löytyy jokaisesta puolueesta.
Kuvio on aina sama; muutama populisti aktivoituu virkamiehiä kiusaamaan tehdyistä päätöksistä, ja hankinnoista. Kuvioon kuuluvat mahtipontiset selvitykset, katteettomat lupaukset alamaisille, ja tökeröt vaihtoehtolaskelmat. Virkamiehet tekevät läjäpäin palkatonta ylityötä korjatakseen näiden hölmöläisten asiattomia väitteitä, ja älyttömiä laskelmia. Joskus nämä totuudentorvet ovat itse kunnalla töissä, ja siellä esimiestensä mieliharmina. Vapaa-ajalla näistä pölkkypäistä kuoriutuu kunnanvaltuutettuja, lautakuntien jäseniä, ja jopa kunnanhallitusten jäseniä. Silloin, kun tämä joukko ponteva aktivoituu, niin siinä ei verolait, hankintalait, tai henkilöiden oma historia päättäjänä paljoa paina. On aivan yleistä, että nämä aktivistit arvostelevat omia päätöksiään edellisiltä vaalikausilta, ja kateissa tuntuu olevan ymmärrys kunnanvaltuuston roolista päätöksenteossa. Heikäläiset eivät ymmärrä, että kunnanvirassa on sama virkavastuu, kuin poliisimiehellä. Ohi tuntuu menevän sekin, että kuntien tilinpäätökset löytyvät netistä tilintarkastajien tarkastamina. Ennen sitä kunnanhallituksen jäsenet ovat tilinpäätöksen allekirjoittaneet, ja siten ottaneet sen vastattavakseen.
Kuntien hallinto ja päätöksenteko kunnissa ovat hoidettavissa maalaisjärjellä, eikä niihin pidä sotkea puoluepolitiikkaa. Kyse on vähien varojen käyttämisestä järkevällä tavalla, ja erimielisyyttä saisi olla vain investointien tärkeysjärjestyksestä. Rautalankamalli valtuutetuille voisi olla seuraava; vaaleissa valtuustoehdokas saa äänestäjiltä kannatusta, ja valtuutettuna hän antaa virkamiehille tehtäviä, joita virkamies hoitaa virkavastuulla. Valtuutetun tulee luottaa siihen, että virkamies on vastuunsa tunteva puolueeton toimija. Tätä täytyy vielä yksinkertaistaa vähälahjaisia sisariamme ja veljiämme varten. Luottamusmiehen tehtävä on luottaa. Virkamiehet eivät ole ongelma. Ongelma on poliittinen harvainvalta.
Paavo Mustonen
