Rauni Tiililäntumpputarina ajoittuu 2000-luvun alkupuolelle, jolloin hän oli tekstiiliopettajana Tampereella Tammerkosken koulussa.
Kaikille seitsemäsluokkalaisille oli yhteisenä aineena puoli vuotta tekstiilityötä ja puoli vuotta teknistä työtä.
Neulomista harjoiteltiin valmistamalla tumput.
– Ne tehtiin paksusta Isoveli-langasta, josta tulee vain kahdeksan silmukkaa puikolle. Neulottiin suorat tumput, ei resoreja eikä muuta ylimääräistä. Aikaa oli vähän, kun puolessa vuodessa piti opettaa neljä eri käsityötapaa, Rauni Tiililä kertoo.
Mutta suorat tumput olivatkin siihen aikaan poikien hittituote, erityisesti vaaleanpunaiset.
– Oli sellainen muotiväri kuin vanha roosa. Varmaan viisitoista poikaa kuudentoista ryhmästä valitsi juuri sen, Tiililä nauraa.
Eräänä syksynä ryhmässä oli poikkeuksellisen levoton poika, joka mieluummin konttaili pöytien alla kuin keskittyi lankaan ja puikkoihin, eikä puolen vuoden aikana syntynyt minkään värisiä tumppuja.
Seuraavana syksynä, kun opetettavana oli uusi ryhmä, poika kuitenkin ilmestyi toistuvasti tunnin lopussa luokan ovelle katsomaan, mitä tunnilla tehtiin. Kun hän näki monella pojalla valmiit tumput, hän tokaisi opettajalle:
–Tee mulle tumput. Vaaleanpunaset.
Opettaja vähän kummasteli pyyntöä varsinkin, kun poika itse ei ollut yrittänytkään tumpuntekoa, kun siihen olisi ollut mahdollisuus.
– Jälkeenpäin tuli mieleeni, että voisin ehkä ilahduttaa nuorta miestä kutomalla hänelle lapaset.
Koulussa pidettiin joulujuhla illalla, ja oppilaat päästettiin silloin kotiin tavallista aikaisemmin.
– Juhlapäivänä viimeisen tunnin jälkeen pyysin pojan luokkaani, ja annoin tumput paperipussissa. Hän ei pussia avannut, kiitti vain ja lähti kotiin valmistautumaan illalla pidettävään juhlaan.
Joulujuhlassa hän huomasi oppilaiden joukossa kädet, jotka riemukkaasti kohosivat korkealle. Niissä oli ne roosat tumput. Koko juhlan ajan poika piti lämpimät tumput käsissään.
Koulun rehtorikin kiinnitti huomiota poikaan ja totesi myöhemmin, että tällä oli ollut koko ajan onnellinen jouluilme – aivan toisenlainen kuin yleensä.
– Pojalla oli ehkä ollut hyvin vähän positiivisia kokemuksia elämässään. Olen vieläkin onnellinen, että kudoin hänelle ne tumput, Rauni Tiililä sanoo.
