Kangasalan pääkirjastossa sijaitsevan Taidetila Terran ensi vuoden näyttelykalenteri on lukkoon lyöty. Tuttuun tapaan luvassa on niin teemallisesti kuin toteutustavallisestikin monenlaisia näyttelyitä.
Siurolainen Jussi Mäkelä tuo Terraan ensi syksynä kokoelman pastisseja ja väritutkielmia. Näyttely kantaa nimeä ”Kuinka keskustella kuolleen taiteilijan kanssa?”.
Pastississa taiteilijan oman kädenjäljen näkyminen ei ole tavoitteena. Mäkelä ei sovella teokseen omia tulkintojaan, vaan hänen teoksensa ovat toisintoja tutkimuksen kohteesta: jäljitelmiä olematta kuitenkaan väärennöksiä.
– Oman kädenjäljen näkymistä teoksissa ei tietenkään voi kokonaan välttää, kun oma tyylini on kuitenkin aika erilainen: pastissini ovat ilmaisultaan ja muodoltaan alkuperäisiä teoksia minimalistisempia. Osin toki myös siksi, että tutkin teoksissani materiaaleja, en muotoja.
Pastissien lisäksi Mäkelä maalaa yksivärisiä maalauksia, joita hän tarkastelee Goethen väriteoriaan peilaten.
– Maalaan vain värejä, joita Goethe käsittelee teoriassaan. Koetan kuitenkin olla maalamatta teoksia ”teoriaan pakottaen”, eli en lue väriin liittyvää kuvailua ennen maalauksen valmistumista, vaan maalaan aina oman versioni väristä. Sitä sitten fiilistelen ja vertaan tuntemuksiani siihen, mitä Goethe on väristä kirjoittanut.
Mistä näyttelysi nimi tulee?
– Tutkin vuonna 1986 kuolleen saksalaisen Joseph Beuysin taidetta ja ajattelua. Yksi Beuysin tunnetuimmista performansseista on nimeltään ”Kuinka selittää kuvia kuolleelle jänikselle”… Eli siis näyttelyni nimi on oikeastaan pastissi sekin, joskin se viittaa myös hermeneuttiseen dialogiin, jota käyn Beuysin kanssa hänen teoksiaan tulkitsemalla.
Musta on epäväri
Pälkäneläisen Joonas Ennalan kesäkuussa Terrassa pidettävä näyttely kertoo ihmisistä, ihmisen kehityksestä ja tunteista. Mustavalkoiset työt kuvailevat voimakkailla ja jopa pelkistetyillä viivoilla erinäisiä tunnetiloja ja kehitysvaiheita.
Mistä näyttelyn nimi ”Musta ei ole väri” tulee?
– Tykkään maalata mustalla. Musta on epäväri, varjo. Ääriviivat ja tarinan kirjaimet ovat mustia, Ennala kertoo.
Kuurona Etiopiassa
Kangasalalainen Kristian Isotalopuolestaan tuo Terraan näyttelyn, jonka teemana on kuurous. Ajatus projektista rakentui Isotalon mukaan monista eri palasista. Olin kuvannut kaksi dokumenttielokuvaa Etiopiassa, joiden aikana idea valokuvausprojektista syntyi vähitellen. Halusin kokeilla videokuvauksen sijaan jotain ”hallitumpaa” ja tässä tapauksessa valokuvaamista.
Kuvillaan Isotalo haluaa kertoa ihmisille, millaista on olla kuuro lapsi kehitysmaassa. Näyttely koostuu Precious me -valokuvaushankkeesta, jonka Isotalo järjesti kesällä 2014 yhdessä vaimonsa, Minna Isotalon kanssa Hosainan kuurojen koululla, Etiopiassa.
Hanke oli osa I´m precious -projektia, jonka tavoite oli kehittää lasten minäkuvaa, valmistaa oppilaita koulun jälkeiseen elämään ja auttaa heitä kohtaamaan sekä käsittelemään ikäviä asioita.
Precious me -kuvien lisäksi näyttely tulee sisältämään valokuvia koulusta ja sen arjesta.
Millaisiin lapsiin Isotalo sitten Etiopiassa tutustui?
– Hosainan kuurojen koululla on paljon tarinoita joka lähtöön, on iloisia, surullisia, traagisia ja inspiroivia, esimerkiksi Abraham ja hänen tarinansa. Abraham on todella lahjakas juoksija, jonka ennätys sadalla metrillä on 10:40. Mutta koska hän on kuuro, joutuu hän lähdössä antamaan muille kilpailijoille tasoitusta. Hän ei voi kuulla lähtölaukausta, vaan joutuu katsomaan, milloin toiset kilpailijat lähtevät liikkeelle. Lisäksi hänen harjoitusolosuhteensa ovat huonot. Hän harjoittelee vain kaksi kertaa viikossa ja ruokavalio on yksipuolista. Minne hänen rahkeensa riittäisivätkään jos hän pystyisi harjoittelemaan ja kilpailemaan kunnolla? Isotalo pohtii.
