Pekka Laineen muistelmia odotettiin pitkään

Vesiensuojelu liittyi sekä Pekka Laineen työhön teollisuusjohtajana että vapaa-aikaan. Muistelmissaan hän kertoo, miten kaipaus raikkaaseen suomalaiseen järviluontoon heräsi erityisesti Puolassa ja Saksassa vietettyinä vuosina.

On kulunut jo yli 20 vuotta aikaa siitä, kun konsernijohtaja, paperiteollisuuden ja teollisuusjohtamisen mahtimies Pekka Laine sai ensimmäisen kerran ajatuksen muistelmien kirjoittamisesta.

Idean heitti hänen ystävänsä ja työtoverinsa, Yhtyneitten Paperitehtaitten pitkäaikainen toimitusjohtaja Niilo Hakkarainen, jonka oma muistelmakirja Oravanpyörässä oli silloin juuri ilmestynyt.

Laine ei kuitenkaan ryhtynyt kirjoittamaan vielä 1990-luvun alkupuolella, jolloin hän oli vasta juuri ja juuri irtautunut työelämästä. Osaltaan päätökseen vaikuttivat Hakkaraisen muistelmat. Laine halusi odottaa ja etäännyttää itseään tietyistä tapahtumista: ”liian lähellä olevia asioita on hyvin vaikea käsitellä objektiivisesti”, hän kirjoittaa syksyn lopulla ilmestyneessä muistelmakirjassaan Minusta tuli Musta-Pekka.

Kirja syntyi lopulta sanelusta kirjoittamalla.

– Siihen oli yksi selvä syy, että lopulta päätin tehdä muistelmat: niin moni on sitä toivonut, Pekka Laine kertoo.

Laine viettää eläkepäiviään Liisa-vaimonsa kanssa Pälkäneellä Yleeninkärjessä Mallasveden rannalla. Saman järven, jonka rannalta hänen teollisuusjohtajan uransa lähti 1970-luvulla kovaan nousukiitoon. Silloin se vain tapahtui vastarannalla Valkeakoskella.

 

Pitkän linjan paperimies

Pekka Laineen muistelmateos ilmestyi viime vuoden lopulla. Kirjaa saa ostaa Valkeakosken kirjakaupasta.

Pekka Laineen nimi ei unohdu koskaan suomalaisen paperiteollisuuden historiasta. Hän ehti työskennellä muun muassa Suomen Paperitehtaitten yhdistys Finnpapin markkinointipäällikkönä ja ulkoministeriön kaupallisena sihteerinä Varsovassa ennen tuloaan Valkeakoskelle Paperituotteen yksikönjohtajaksi vuonna 1974.

Paperituotteen ajalta on peräisin lempinimi Musta-Pekka, jonka Laine sai tultuaan tunnetuksi tiukoista otteistaan ja työntekijöiden valvonnan tehostamisesta.

Paperialan tehomieheltä ei puuttunut omia innovaatioita ja suunnittelutaitoa, mutta hän oli vaativa myös alaisiaan kohtaan. Hän katsoi, että tuotannon tehokkuuden perustana oli jokaisen yksittäisen työntekijän panos ja sitoutuminen työhön.

Myöhemmin hänestä tuli osaaja monella muullakin teollisuuden alalla, ennen kaikkea johtamisen osaaja, mutta tietty paperimiehen leima jäi häneen pysyvästi.

Ehkä juuri nuoruudesta asti ominainen tiukkuus ja tinkimättömyys olivat osaltaan kehittämässä Laineesta sitä yli puoluerajojen ja teollisuusalojen luotettua yrityssaneeraajaa, jonka piti lähteä aina sinne, missä oli vaikeinta.

Muistelmissaan hän kertoo vaikutusvaltaisten henkilöiden kohtaamisista sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. 1980-luvulla hän pääsi tapaamaan muun muassa paavi Johannes Paavali II:n sekä Norjan prinsessa Sonjan – mutta muistelmien lukija kokee sittenkin hauskimmat hetket Juuso Waldenin ja muun Yhtyneitten vaikuttajapiirin seurassa. Laine oli Waldenin lähipiiriä, luottomies – ja tehtävät sen mukaisia.

 

Suojelija isolla S:llä

77-vuotias eläkeläinen Pekka Laine tunnetaan sekä kotipaikkakunnallaan että koko maassa muistakin kuin teollisuusjohtajan ansioistaan. 1990-luvulta asti hän on tehnyt uutteraa työtä muistisairauksien hoidon kehittämiseksi ja sairastuneiden elämänlaadun parantamiseksi.

Taistelu muistisairaiden puolesta alkoi, kun lähipiirissä ilmeni monia vaikeita sairaustapauksia. Ja Laine on ollut siinä yhtä tinkimätön, tehokas ja kansainvälisesti suuntautunut kuin muissakin toimissaan. Hän ajoi sekä monitieteellisen muistisairaustutkimuksen laatimista että kansallisen muistiohjelman aikaansaamista. Muistiohjelma valmistui vuonna 2012, mutta se ei tyydyttänyt täysin Lainetta.

Ilman jämäkkää jatkotyötä ohjelma jää vain paperiksi, jossa on hyviä aikeita, mutta ei eväitä esitettyjen tavoitteiden saavuttamiseen, hän kirjoittaa muistelmissaan.

Vaikka Laineen muistisairaustyö on ollut niin mittavaa, että siitä on syntynyt suorastaan uusi ura, häneltä on liiennyt aikaa myös toiselle tärkeälle harrastukselle: luonnon ja erityisesti järviluonnon suojelulle. Hän osti vuonna 1975 Kukkialta saaren, jossa perhe pääsi viettämään juhannustakin jo samana kesänä, ja saman tien alkoi järven suojelu monessa eri vaiheessa.

Nykyään Laine hoitaa kotirantojaan Iltasmäessä ja seuraa huolestuneena matalien lahtien rehevöitymistä. Hän on innokas kalamies, joten luontoa tulee seurattua konkreettisesti omin käsin ja silmin, omasta veneestä.

Ja kuten kaikkia muitakin projekteja hoitaessaan, Laine kääntää kaikki kivet ja rakentaa perustuksista lähtien. Herkän luonnon puolesta toimiessaankin hän on Suojelija isolla S:llä.