Hento olento tanssahteli edessäni kauniisti taustalla soljuvan musiikin tahtiin. Sen vaaleanvihreä läpikuultava mekko liehui sen ympärillä. Ja kun se levitti siipensä, ilmoille tulvahti kesän tuoksu ja päivänkakkaran terälehtiä leijaili hiljalleen kohti maata.
Pomo keskeytti keijun tanssin tarttumalla minua olasta. Silloin keiju hypähti säikähdyksestä ja karkasi pöydän alle piiloon.
Koko kokoushuone tuijotti minua, enkä voinut käsittää miksi. Edessämme oli juuri tanssinut ihka oikea keiju! Mutta silti jokainen tuijotti minua.
Pomo ei hellittänyt otettaan olastani, vaan katsoi minua silmiin ja pudisti hitaasti päätään. Sitten hän talutti minut ulos ja voin vaikka vannoa, ettei kukaan taaskaan huomannut keijua, joka ryntäsi pöydän alta mukaamme.
Työterveyslääkäri katseli minua hyvin surullisena ja antoi lähetteen psykiatrille. Psykiatri kuunteli tarkkaavaisena, kun kerroin keijusta. Ja koko ajan, minne vain meninkin, keiju istui olallani. Se supisi korvaani ajatuksiaan ja tuntojaan ja pikkuhiljaa niistä tuli omiani.
Minut lähetettiin jonkinlaiseen sairaalaan, mutta kukaan siellä kanssani olevista ei ollut selväjärkinen. Kukaan ei nähnyt keijuakaan ja suosittelin jokaiselle silmälaseja. Olihan keiju hyvin pieni.
Joskus keiju oli myös ilkeä. Silloin kun se yhtäkkiä kävi kiinni korvalehteeni, eikä päästänyt irti, minä suutuin sille. Silloin hoitajat laittoivat minut yöksi pehmustettuun huoneeseen.
Se oli kamalin yö ikinä. Koko yön keiju hyppeli seinillä ja ilkkui minua. Vaikka huusin sille, se ei suostunut jättämään minua rauhaan.
Äiti tuli katsomaan minua joka tiistai. Mutta hän oli aina etäinen ja pelkäsi minua. Ihmettelin miksi, enhän minä ollut vaarallinen, vaan keiju! Eikä kukaan auttanut minua sen häätämisessä.
Äiti olikin sitten ainut joka kävi. Ihan kuin olisin sairastanut ruttoa, kaikki vanhat ystäväni unohtivat minut. Soitin kerran Mintulle, mutta hän sanoi, ettei halua puhua. Silloin minä itkin. Ja keiju istui olallani, eikä lähtenyt.
Lopulta äitikin lähti, jätti käymättä. Kukaan ei kertonut mihin hän meni, tai miksi, mutta äiti ei enää tullut. Ja yhä vain keiju istui olallani. Se alkoi inhottavaksi, kertoi kuinka kaikki vihasivat minua. Se kertoi minulle, että kaikki muut olivat hylänneet minut, mutta se ei koskaan tekisi niin.
Ja keiju jäi.
