Tulipa jälleen mieleen vanhat hyvät ajat jolloin Pälkäneelläkin oli omat poliisit, Valtosen Pekka ja Suomisen Olli.
Kun olimme vuonna 2006 viettämässä 70-vuotispäiviäni Raumalla ja ajoimme sitten koko perhe heinäkuisessa kesäyössä kotiin, huomasin välähdyksen jota aluksi luulin salamaksi. Eihän se sitä tietenkään ollut, mutta jollain lailla harmistustani lievensi kun Olli Suominen soitti minulle kotiin ja ilmeisesti naurussa suin kertoi että ”hei, meillä on täällä sun kuvas”.
Samanlaisen kodikkuuden tunteen koin äskettäin Pälkänettä suuremmalla paikkakunnalla, Etelä-Ranskassa sijaitsevassa Nimesissä, jossa meillä on ollut lähes kaksi vuosikymmentä pieni loma-asunto. Elokuussa olin ajanut Münchenistä Sveitsin kautta Nimesiin, ja keskellä Sveitsiä pitkässä tunnelissa välähti jälleen. Kameran asettaminen tunneliin osoitti tietysti kekseliäisyyttä sveitsiläisiltä, sitähän ei mikään GPS tunnistaisi.
Sveitsin poliisin asiaa koskeva kirje oli ilmeisesti kiertänyt melkoisesti koska vasta nyt, kun tulin pariksi viikoksi tänne etelään minua odotti kutsu Nimesin poliisiin. Tämä vierailu oli mitä miellyttävin, alkaen siitä että poliisiaseman edessä oli oma parkkipaikka jossa runsaasti tilaa – sellainen on aina herkkua tällaisessa Rooman valtakunnan aikaisessa kaupungissa jossa kudut kapeita ja mutkaisia.
Kun sitten sisällä näytin kirjettä alkoikin heti tapahtua: vaikka puhun jonkin verran ranskaakin, etsittiin miellyttävän naispoliisin lisäksi englannin kielen taitoinen siviilipukuinen naishenkilö paikalle ja niin me sitten kolmistaan ryhdyimme selvittämään sveitsiläisen lähettämiä papereita – tässä auttoi kyllä myös minun saksan kielen taitoni. Hyvin pian alkoi ranskalaisten suusta kuulua huudahduksia: ”Sont-ils fous, ces Suisses – ovatko ne hulluja, nuo sveitsiläiset”!
Itse liikenne tapahtumassa ei ollut sen kummempaa, olin ajanut tunnelissa ylinopeutta ja sitä en tietenkään kiistänyt. Mutta kun sveitsiläiset halusivat henkilötietojeni lisäksi selvityksen lähes kaksikymmentä vuotta sitten kuolleiden vanhempien ja vaimonikin henkilötiedoista, nousi ranskalaistenkin ”tukka pystyyn”.
Kun tulimme seikkaperäisin kysymyksiin tuloistani ja omaisuudesta, veti tuo ranskalainen virkailija nurkat suoraksi. Hän veti kaiken ylle vain viivan, ”nehän kysyy vain palkkaa, ei eläkettä” ja omaisuutenne ei kuulu sveitsiläisille, ”ettehän te ole mikään rikollinen”.
Kun sitten olimme saaneet Sveitsiin lähetettävät paperit kuntoon, olikin aika aloittaa miellyttävä rupattelu. Sain kuulla niin englannin kielen opiskelun tarinan kuin kazakstanilaisen tyttären adoption. Ja minä kiitin heitä heidän vaivoistaan ja he taas minua siitä että olivat saaneet päivän rutiineihin hiukan vaihtelua.
Kyllä meidän pitäisi saada Pälkäneellekin takaisin omat poliisimme!
Kai Krohn
Salmentaka
kai.krohn@nic.fi
