Millaista on olla onnensa kukkuloilla? Pälkäneen Rautajärvellä asuvan Kai Pasin osalta sanonta toteutui kirjaimellisesti pari kuukautta sitten. Vaellukseen ja kiipeilyyn jo parikymppisenä hurahtanut mies teki vapauttavan omatoimimatkan maailman jyhkeimmälle vuoristoalueelle Nepaliin.
– Kun tajusin pitkän haaveilun jälkeen olevani siellä ja näin Mount Everestin huiput, koin mahtavaa onnen tunnetta. Reittini korkeimmalle kohdalle, hieman Everestin perusleiriä korkeammalle päästyäni todellakin huusin sisäistä jippiitä, Pasi kuvailee.
Yksin eteneminen oli rautajärveläiselle tietoinen valinta. Pari vuotta sitten puhjennut ms-tauti on tehnyt Pasin arjen sen verran ailahtelevaksi, että vaelluskumppaneita ei viitsi ottaa mukaan tasapainoilemaan sen kanssa, millaista vauhtia itse milloinkin jaksaa edetä.
– Oppaat ja kantajat osaavat taas kertoa yhtä sun toista alueen kulttuurista ja sen sellaisesta. Saatat kuitenkin vaikkapa joutua ostamaan oppaallesi kengät, kun ei tällä ole niitä ennestään. Ja ryhmän kanssa edetessä on aina painetta. Kun olin huikealla näköalapaikalla ihastelemassa maisemia, opastettu ryhmä pysähtyi mutta vain puoleksi minuutiksi. Ajattelin, että onpa hyvä, kun saan omassa rauhassani nauttia siinä vaikka kuinka kauan.
Tiettömälle taipaleelle
Kai Pasi on alun perin kangasalalainen. Vaelluksesta ja kiipeilystä hän innostui todenteolla vuosituhannen vaihteen jälkeen suoritettuaan Kuusamossa eräopaskoulutuksen.
Kaverin kanssa tuli uurastettua eräilläkin kiipeilyseinämillä ja rinteillä niin Suomen, Norjan kuin Ruotsinkin Lapissa. Alpeillakin kaksikko kävi kertaalleen röyttyämässä.
– Sitten tuli perheytyminen ja ankarampi työelämä. Takaraivoon jäi visio siitä, josko Mount Everestin pääsisi joskus näkemään. Sairastuin vuonna 2012, ja kävely onnistui jossakin vaiheessa vain kahden kepin avulla. Sittemmin tilanne on kohentunut, mutta työelämän jouduin jättämään. Nyt olen osa-aikaisessa työkokeilussa, aiemmin raskaan ajokaluston korjaamoa Pälkäneellä pyörittänyt Pasi valottaa.
– Perhe ja harrastukset ovat alkaneet merkitä entistä enemmän. Olen jotakin matkan varrella kertynyttä materiaa realisoinut sen eteen, että pystyn nauttimaan.
Nepalin-reissua edelsi viimetalvinen hiihtoreissu Halti-tunturille ja viimekesäinen koko perheen vaellusreissu Norjassa. Eteneminen näillä keikoilla oli ajoittain hyvinkin raskasta, mutta syksyn tullen Pasi päätti joka tapauksessa suunnata maailman katolle.
– Ensin lento Kathmanduun, jossa muutaman päivän ajan parantelin jetlagia. Jatko 2800 metrin korkeudessa olevalle Luklan lentokentälle. Melko suoraviivainen laskeutuminen, kun kenttähän on louhittu suoraan vuorenseinämään, Pasi nauraa.
Maanteitä ei seudulla ole, eikä siis ajoneuvoliikennettäkään. Iän kaiken on kaikki tarvittava noihin kyliin tuotu joko jakkihärkien selässä tai ihmisvoimin. Pasi suuntasi vaelluspoluille, joilta ei oikein voi eksyä. Vierellä kun kohoavat korkeimmillaan yli kahdeksaan kilometriin nousevat vuorenhuiput, niin laaksossahan sitä pitää askeltaa.
Tukena olivat varalta Kathmandusta hankitut erinomaiset kartat, kompassi sekä kellosta löytyvä korkeusmittari. Reppu sisälsi maltillisen määrän vaihtovaatteita ja rahaa, makuupussin, hätämajoitekankaan, ruokaa ja lääkkeitä sekä tietenkin vettä. Kantamusten paino oli 14 kilogrammaa.
Reittisuunnitelma muuttui
Mount Everestille ei täksi vuodeksi ole myönnetty yhtään vuoren huipulle yltävää kiipeilylupaa. Niinpä runsaassa viidessä kilometrissä oleva perusleirikin on enimmäkseen tyhjillään. Toki sinne asti tehdään jonkin verran opastettuja ryhmämatkoja, ja jotkut vaeltavat Pasin tavoin yksikseenkin.
– Ikivanhoille kauppareiteille syntyneitä kyliä on niin taajassa, että ei tarvitse olla huippukuntoinen jaksaakseen edetä vaadittavia päivämatkoja majoituspaikkojen välillä. Yöpyminen maksaa vain 80 senttiä yöltä, jos sitoutuu ostamaan myös ateriansa sieltä, Pasi kertoo.
Sekä aikataulu että budjetti osoittautuivat sen verran kireiksi, että alkuperäistä reittisuunnitelmaansa Pasi joutui muuttamaan. Olennaisinta oli kuitenkin, että hän pääsi vaeltamaan korkeimpaan niistä pisteistä, jotka tavoitteina olivatkin.
– Vähällä se toki oli. Sairastuin vuoristotautiin, ja se alkoi olla erittäin pahana juuri kun olin saavuttanut korkeimman määränpääni eli Kalapathar-näköalapaikan. Päätä oli jo jonkin aikaa särkenyt, ja sitten alkoi tulla verisiä ysköksiä. Normaalit vuoristotautiin tarkoitetut lääkkeet eivät sovi minulle sulfa-allergiani takia, joten mukana oli Viagraa, jolla lääkitsin keuhkoödeemaa ja jaksoin omin voimin lähteä tulemaan reittiä alaspäin.
Yksi päivä kadoksissa
Paluumatka oli suht tuskaista, kun kuume nousi entisestään, toinen jalka alkoi kipeytyä kunnolla eikä yskä tuntunut helpottavan yhtään. Pasi kuitenkin korostaa, ettei hän henkensä kaupalla matkaa tehnyt vaan homma oli kontrollissa. Muu olisikin ollut tyhmää. Yksi päivä tosin on häipynyt muistista.
– Siitä ei ole kertynyt edes päiväkirjamerkintöjä, vaikka kirjoittelin muuten tarkasti ylös asiat päivittäin. Kathmandussakin olin vielä sangen kipeä mutta en malttanut olla tekemättä pientä moottoripyöräretkeä erään kaverin kanssa, johon olin siellä menomatkalla tutustunut.
Nepalin-seikkailunsa jatkeeksi Pasi jäi kuukaudeksi Thaimaahan. Muutenkin vapaammaksi ohjelmaltaan sovittu oleskelu muuttui vielä selkeämmäksi lepolomaksi matkalaisen oltua todella heikossa hapessa ja helteen murjoessa miestä vahvasti.
– Lähinnä nukkumista ja syömistä sekä toipumisen jälkeen toki ahkeraa kuntosalitreenausta. Snorklailtua tuli jonkin verran, ja paikalle Suomesta lentäneen kaverini kanssa kävimme tutustumassa kiipeilypaikkoihin. Päiväsaikaan kiipeily oli kuitenkin mahdotonta, sillä helle pisti sormenpäät hikoamaan välittömästi niin paljon, ettei otteissa ollut minkäänlaista pitoa.
Pasi sanoo reissun kasvattaneen häntä henkisesti hyvinkin paljon. Hän kertoo omaksuneensa jonkin verran buddhalaista suhtautumistapaa elämään ja sen ongelmiin.
– Kokonaisvaltainen epävarmuus kasvattaa. Toki jos esimerkiksi vuoristotauti pitää kokea, se on parasta kokea juuri Everestillä. Siellä kaikki osaavat auttaa, ja äärimmäisessä tapauksessa on mahdollista tilata pelastushelikopteri. Perussairauteni takia joudun usein kotioloissakin tsemppaamaan rajusti itseäni, että jaksan olla aktiivinen edes viisi tuntia vuorokaudessa.
Seuraavaksi Pasi suunnittelee tekevänsä hiihtovaelluksen jonnekin todella kauas. Täytyy vain ensin hieman harjoitella lisää kotimaassa.
