Isotädin 70 vuoden takaisen kirjeenvaihtoystävän etsiminen – ja vihdoin löytyminen – sai tammikuun lopulla aikaan melkoisen mediamylläkän, johon liittyi aimo annos vanhanaikaista romantiikkaa. Pälkäneläisen Hanna Keinon Facebookissa käynnistämä operaatio osoitti samalla, miten sosiaalinen media parhaimmillaan voi toimia.
Pitkä tarina alkoi, kun aitoolainen koulutyttö Terttu Vehoniemi (myöh. Jonsson) ryhtyi jatkosodan aikaan vuonna 1943, silloin varsin yleiseen tapaan, kirjeenvaihtoon Syvärin rintamalla palvelleen, Heinolasta kotoisin olleen Armas Heinon kanssa. Tertun osoitteen Armas oli saanut rintamakaveriltaan, pälkäneläiseltä sotamies Piekkarilta.
Tertun ja Armaan kirjeet työllistivät kenttäpostia melkoisesti runsaan vuoden ajan. Armas oli sujuvasanainen kirjoittaja, jonka romanttiset kirjeet saivat tytön tunteet pian heräämään. Valokuvia vaihdettiin ja suunniteltiin jopa tapaamista Armaan loman aikana. Tapaaminen osoittautui kuitenkin käytännössä mahdottomaksi, olihan Terttu vasta 15-vuotias, eikä moista touhua katsottu hyvällä kotona, puhumattakaan koulussa Anna Tapion silmien alla.
Tertun tie vei Ruotsiin
Kirjeitä kuitenkin vaihdettiin tiuhaan, kunnes postin tulo rintamalta Tertun suureksi suruksi yhtäkkiä loppui. Armaan lähettämä 28. kirje, joka oli päivätty 15. huhtikuuta 1944, jäi viimeiseksi.
Tertulle ei koskaan selvinnyt, miksi Armas lopetti yhteydenpidon. Viimeisen kirjeen jälkeen hän ei kuullut Armaasta koskaan mitään.
Koulun päättäjäisiä vietettiin kesäkuussa. Terttu jatkoi opintojaan puutarhakoulussa Haminassa ja edelleen Lepaalla. Opintojen jälkeen hän lähti ystävänsä kanssa Ruotsiin suorittamaan työharjoittelua.
Harjoittelujakso Jonssonin puutarhalla osoittautui suomalaistytölle kohtalokkaaksi. Omistajaperheen poika ihastui Terttuun sillä seurauksella, että he avioituivat ja saivat kuusi lasta. Yli 85-vuotias Terttu asuu edelleen Ruotsissa, nyt jo leskeksi jääneenä.
Armaan muisto ei ole koskaan haihtunut Tertun mielestä. Kauniilla käsialalla tekstatut kirjeet ovat edelleen tallessa ja hän on lukenut ne läpi joka ikinen vuosi. Viime vuosiin asti hän piti kirjeet vain omana tietonaan.
Ensimmäinen haku ei tuottanut tulosta
Hanna Keino kuuli äitinsä tädin kirjeistä siinä vaiheessa, kun hän suunnitteli kirjoittavansa Luopioisten veteraanimatrikkeliin artikkelin. Terttu luovutti kirjeet aineistoksi artikkelia varten ehdolla, että ne arkistoidaan myöhemmin maakunta-arkistoon.
– Kun luin kirjeet läpi vuonna 2006, mietin kuka tämä Armas oikein on, ja jos hän vielä elää, mitä hän mahtaa ajatella, jos hänen kirjoittamiaan kirjeitä julkistetaan. Päätin ryhtyä etsimään tietoa hänestä, Keino muistelee.
Keino tarkisti ensin, löytyykö Heinolan seurakunnan arkistosta tietoa 18.11.1922 syntyneestä Armas Heinosta. Ei löytynyt, eikä puhelintiedusteluista saadut samannimisten miesten numerotkaan johtaneet oikeille jäljille.
– Esko Koskenvesa sai selville, että tuntomerkkeihin sopiva mies oli ollut puolisen vuotta kirjoilla Helsingin Yliopistossa, mutta siihen jäljet loppuivat ja asia jäi. Nyt kun matrikkelin julkaisu tuli ajankohtaiseksi, otin kirjeet taas esiin. Ajattelin, että pakkohan tämän arvoituksen on ratketa ja keksin rustata Armaasta hakuilmoituksen Facebookiin, kertoo Keino.
Facebook löysi neulan heinäsuovasta
Sosiaalisen median teho yllätti etsijän totaalisesti. Hän toivoi, että korkeintaan sata ihmistä jakaisi ilmoitusta eteenpäin.
– Kahden ensimmäisen tunnin aikana sitä oli jaettu parisataa kertaa. Seuraavana aamuna jakoja oli yli tuhat ja vuorokaudessa yli 10 000.
Kaikkiaan Keinon ilmoitusta jaettiin lähes 14 000 kertaa. Kun jokainen jako tavoittaa vähintään kymmeniä ihmisiä, voidaan arvioida, että ilmoituksella on ollut satoja tuhansia lukijoita.
Nopeasti alkoi tulla myös vihjeitä, joista ensimmäiset johtivat muun muassa peräkammarin pojan ja Kanadaan muuttaneen metallimiehen jäljille. Ne eivät vielä tärpänneet, mutta parinsadan viestin joukossa oli oikeaan suuntaankin vieviä.
– Eräs nainen kirjoitti, että hänen äidillään on ollut Armas Heino –niminen kummisetä, jolla on Etelä-Suomessa mahdollisesti lääkärinä työskentelevä tytär. Hän tiesi kertoa vielä joko etu- tai sukunimen, en muista kumman. Aloin googlettamaan ja löysin henkilön, joka täsmäsi vihjeeseen ja laitoin sähköpostia.
Sähköpostiin tulleesta vastauksesta ilmeni, että Armaan tytär oli löytynyt.
Tapaaminen jäi vain haaveeksi
– Selvisi, että Armaalla on poikakin. Molemmat lapset ovat olleet tosi hämmentyneitä, mutta iloisia tällaisesta paljastuksesta isänsä nuoruusvuosilta. Sain tyttäreltä sähköpostilla tietoa Armaan sodan jälkeisistä elämänvaiheista.
Armas avioitui pian sodan jälkeen ja muutti Kuopioon, jossa hän perusti oman uutistoimiston. Elämäntyönsä hän teki toimittajana ja kirjoitti paljon muun muassa urheilujuttuja Ilta-Sanomiin.
– Ikäväkseni sain kuulla, että viime vuoden maaliskuussa hän oli nukkunut pois. Harmittaa ihan hirveästi, etten löytänyt häntä silloin 2006. Silloin he olisivat hyvin voineet vielä tavata Tertun kanssa, Keino harmittelee.
– Ajattelin kuitenkin, että ehkä tämän tarinan oli tarkoitus jäädä nuoren tytön ja sotapojan kirjerakkaudeksi. Se lehti ei kääntynyt, että kahdeksankymppiset olisivat kohdanneet.
Keinon elämä oli Armasta etsivän Facebook-päivityksen jälkeen viikon verran yhtä hullunmyllyä. Vihjeiden lisäksi alkoi tulla toimittajien yhteydenottoja, kun mediat kiinnostuivat aiheesta. Juttuja ovat kärkkyneet niin Yle kuin monet lehdetkin.
– Kun sain tiedon Armaan löytymisestä, tein siitä kirjoituksen siskoni kanssa pitämääni Maitolaiturin Kyllikit –blogiin ja linkitin sen Facebookiin. Yhtäkkiä blogilla oli vuorokauden aikana yli 13 000 lukijaa ja vielä seuraavanakin päivänä 8000, Keino hämmästelee.
Sisarentytär löytyi Kuhmalahdelta
Armaan etsintätoimet tuottivat vielä viime viikonvaihteessa sivujuonteen, kun Sirkku Sipponen Kuhmalahden Pohjasta otti Hanna Keinoon yhteyttä ja kertoi olevansa Armas Heinon siskon tytär.
Sipponen on syntynyt Längelmäellä, jonne hänen äitinsä tuli aikoinaan maatalon emännäksi. Hän itse lähti aikuistuttuaan Tampereelle ja avioitui siellä Kari Sipposen kanssa. Miehen kotitalon jäätyä Pohjassa tyhjilleen, he muuttivat 25 vuotta sitten sinne asumaan.
Tarinoista pitävänä ja itsekin kirjoittamista harrastavana hän ihastui enonsa ja tämän kaukaisen ihailijan tarinaan ja päätti kertoa Keinolle asuvansa naapurikunnassa.
—Se on kaunis, koskettava tarina ja mietin, kuinka pienestä on ollut kiinni, ettei asia tullut jo enoni eläessä puheeksi jossain kahvipöytäkeskustelussa. Joskus asioiden vain kuuluu mennä toisin, ja ehkä asia olisi muuttunut liian simppeliksi, jos he olisivat tavanneet. Nyt nuoruuden haavekuva jäi elämään, eikä kohtaaminen ikäihmisinä arkipäiväistänyt sitä, Sirkku Sipponen tunnelmoi.
Hän uskoo, että eno, joka oli charmantti herrasmies, olisi kuitenkin ilomielin suostunut tapaamiseen. Sipposella oli erityinen suhde enoonsa, sillä he olivat tiiviisti kirjeenvaihdossa enon toisen vaimon kuoleman jälkeen.
Viehtymys tarinoihin ja kirjoittamiseen on kulkenut suvussa pitkään, sillä Armaan tavoin hänen äitinsäkin – siis Sirkku Sipposen mummu – oli toimittaja. Mummun keräämät leikekansiot ovat olleet Sipposen vintillä arkistoituna.
—Nyt innostuin ottamaan ne jälleen olohuoneen pöydälle ja olen tunnelmoinut niiden parissa. Löysin sieltä myös kuvan Armaasta lähtemässä sotaväkeen vuonna -41 ja kuvan vierestä mummun pojalleen kirjoittaman runon.
Hän aikoo etsiä lisää enoaan koskevaa materiaalia keväiseen tapaamiseen, johon Hanna Keino on kutsunut myös hänen serkkunsa eli Armaan lapset.
