Leikkiminen on harjoittelemista tulevaisuutta varten. Lapselle itselleen se on kuitenkin hauskaa puuhaa, josta ei hyötynäkökulmia etsitä.

Metsä täynnä ihmisrobotteja

Vieno, Katariina, Sara ja Peetu tykkäävät talvesta. – No eihän kesällä voi lumiukkoa tehdä. Tai ehkä jos laittaa lunta talteen pakastimeen, Vieno pohtii.

Pupuäiti tarttuu keppiin ja alkaa siivota lattiaa. Seuraavassa hetkessä pupuäiti istuu saunassa, ja keppi onkin vihta. Eikä mene kuin tovi, kun pupusta on kehkeytynyt maailman kovin muusikko, joka hakkaa kitaraksi muuntunut keppiä kuin viimeistä päivää.

– Lasten leikeissä liikutaan todella nopeasti tilanteesta toiseen. Heidän mielikuvituksensa todellakin lentää, Aitoon Pukkivuoren ryhmiksen päivähoitaja Jutta Parikka hymyilee.

Vastaavan päivähoitajan Miia Kangasvierin mukaan mitä taitavampi leikkijä lapsi on, sitä vähemmän hän tarvitsee leikkinsä avuksi leluja tai muita materiaalisia välineitä. Myös ympäristö itsessään, ja lapsen elämänkokemukset, vaikuttavat leikin laatuun.

– Metsä on mahtava leikkipaikka, johon soisin lapsia vietävän enemmänkin. Metsässä on keppejä, käpyjä, lunta ja varpuja, joista kaikista voi kehitellä aivan mitä vaan. Mmetsä kutsuu tutkimaan ja saa lapsen liikkumaan monipuolisesti aivan huomaamatta. Metsä on myös kuntouttava ja rauhoittava ympäristö, niin lapselle kuin aikuisellekin.

Ensi syksynä eskariin menevä Anttu Kostiainen ja kohta nelivuotias Elias Korkiakangas paistavat makkaraa mielikuvitusnuotiolla – keppien päihin on työnnetty kävyt, joita he pitävät puunkarahkan – siis nuotion – yllä.

– Hyvää makkaraa, Anttu toteaa.

– Niin on. Kabanoossia, Elias sanoo.

– Ei robottikoirat syö Kabanossia, vaan robottikoiramakkaraa, Anttu korjaa.

 

Vieno ja lumienkeli.

Kuolema hivuttautuu leikkeihin

Lapsi oppii leikkien kautta yhteistyötaitoja, kokeilee rajojaan, totuttelee erilaisiin sääntöihin ja yhteiskunnan normeihin. Leikin kautta tutustutaan ympäristöön ja jäljitellään todellisia tilanteita, kuten kauppareissua, häitä tai hautajaisia.

Miia Kangasvieri ei ”sotkeennu” lasten omiin leikkeihin muussa kuin siinä tapauksessa, että leikit äityvät turhan rajuiksi. Aikuisten vastuulla on katsoa, että leikit pysyvät turvallisina.

– Toki aikuisten tehtävä on toimia tarpeen tullen toimia leikin rikastuttajina, antaa välineitä, ideoita ja tarjota leikkiin sopiva ympäristö sekä auttaa lapsia mahdollisissa pulmatilanteissa.

– Joskus on kuitenkin tärkeää vain havainnoida lasten leikkejä. Siinä näkee, miten lapsi hahmottaa ympärillään tapahtuvia asioita, millaiset hänen sosiaaliset ja motoriset taitonsa ovat ja onko hän oppinut ja sisäistänyt kehityskaudelleen tärkeitä asioita.

Kuolema, vanhempien ero, onnettomuudet – myös vaikeat asiat tunkeutuvat lasten leikkeihin. Vaikeita tilanteita imitoidessaan lapsi käsittelee ajatuksiaan, tunteitaan ja niiden ilmaisua ilman epäonnistumisen pelkoa.

Vaikeisiin asioihin liittyvissä leikeissä lapsi saattaa myös haluta aikuiselta vastauksia elämän suuriin kysymyksiin.

– Hautajaisleikkien ohessa tyypillisiä ovat kysymykset: Sattuuko kuollutta? Koska ihminen kuolee? Nukkuuko kuollut?, Kangasvieri luettelee.

Jutta Parikan mukaan vaikeista asioista kannattaa puhua yksinkertaisesti, mutta realistisesti.

– Jos sanoo, että kuolema on syvää unta, herkempi lapsi saattaa säikähtää ja alkaa pelätä nukkumaanmenoa. Rehellinen kannattaa olla, muttei karun rehellinen. Riittää, että vastaa juuri siihen kysymykseen, mitä lapsi on kysynyt, lapsentasoisesti.

 

Äiti on aina nainen

Pukkivuoren ryhmiksen lähimetsässä vaeltelee jos jonkinlaisia robotteja. On krokotiilirobotti, robottityttö ja aimo liuta robottikoiria.

Yhden robottikoiran vastuulla on suuri tehtävä: huolehtia hätätilanteista, kuten tulipalojen sammuttamisesta, tai etsiä kadonneita ihmisiä tai esineitä.

– Onneks tällä robotilla on vesiletku sisällänsä. Sen saa nopeasti esille, kun tulee iso palo, seuraavaksi kuusi vuotta täyttävä Katariina Tuominen kertoo.

Pian metsässä on täysi katastrofitilanne päällä: yksi pikkupupuista on kadonnut. Hätä kestää kuitenkin vain hetken, sillä auttajapupu on tilanteen tasalla. Pikkupupu löytyy eksyneenä ja kylmissään kuusen alta, pääsee lääkärirobotin luo ja virkoaa lääkärin hellässä huomassa.

– Pahemminkin olisi voinut käydä, Katariina tietää. – Olisi voinut seurata kuolema. Onneksi ehdittiin ajoissa paikalle. Kuolema ei ole mukava juttu näin pienelle pupulle. Siinä katoaa kokonaan ja muuttuu näkymättömäksi.

Anttu-pupu makaa pinnasängyssä ja odottaa silityksiä.

– On kivaa, kun minua silitellään ja minä olen vain pieni vauva, Anttu Kostiainen selittää.

Vaikka Antun mielestä myös miehen on lupa vastaanottaa hellyyttä, yhtä asiaa Anttu ei sulata:

– Kotileikeissä poika ei voi olla äiti. Äiti on aina nainen. Voisin olla ehkä isä. Tai isoveli. Mutta mieluummin leikin Turtlesia tai Transformersia.

Katariina sen sijaan suostuisi kotileikissä mihin tahansa rooliin.

– Olen ollut isä, äiti, pikkuveli, isoveli, pikkusisko, isosisko, vauva, koira, kissa, mummo ja kerran pappa, Katariina luettelee. – Miksi en voisi esittää poikaa? Sehän on myös ihminen. Ja on minulla kotona aika poikamaisia vaatteitakin.

 

Elias, Sara, Vieno ja Katariina tietävät, miten nuotio sytytetään mielikuvituksen voimalla.

Leikin loppu?

Viime vuosina on puhuttu lasten mielikuvituksen köyhtymisestä ja leikkitaidon katoamisesta. Esimerkiksi Jukka Laajarinne kirjoittaa teoksessaan Leikkiminen kielletty – kontrolliyhteiskunnan lapset suomalaislasten lopettavan leikkimisen kaksi vuotta muita Pohjoismaiden lapsia aikaisemmin. Laajarinteen mukaan leikin varhainen lopettaminen aiheuttaa sosiaalisia ongelmia ja jopa taipumusta väkivaltaisuuteen,

Mihin ihmeeseen mielikuvitus ja leikkitaidot sitten ovat katoamassa? Syypääksi on väitetty  mitäpä muutakaan kuin televisiota ja muita teknisiä välineitä.

Miia Kangasvierin mukaan on totta, että televisiosarjojen sisällöt näkyvät lasten leikeissä.

– Kyllä täällä paljon leikitään Transformersia ja Turtleseja. Myös esimerkiksi  Duudsonien, Possen, Salattujen elämien ja Teiniäitien aiheet tulevat jo päiväkoti-ikäisten leikkeihin.

– Toisaalta kautta aikojen lapset ovat imitoineet näkemiään ja kokemiaan asioita. Ei haittaa, vaikka leikissä olisi Turtles-kilpikonnia, kunhan mielikuvitus säilyy, eikä leikin ole pakko liiaksi muistuttaa televisio-ohjelmaa. Hyvässä leikissä Turtlesin kaverina saa olla vaikkapa balleriina ja kissanpentu. Eniten olisin kuitenkin huolissani lapsista, joiden mielestä leikkiminen on lapsellista – siis lapsista, jotka joutuvat liian aikaisin mukaan aikuisten maailmaan ja lopettavat leikkimisen kokonaan.

 

Pallo on hyvä leikkiväline

Leluissa laatu korvaa Kangasvierin mukaan määrän. Hyvä leikkiväline on monipuolinen, turvallinen ja tukee lapsen kehitystä monelta kantilta.

– Pallo on tästä hyvä esimerkki: Se voi leikissä olla muna, jäätelöpallo tai mitä mielikuvitus ikinä keksii. Sillä voi leikkiä yhdessä tai itsekseen. Heittää, potkia tai mennä vaikka Laiva on lastattu -leikkiä. Pallolla ei ole myöskään ikärajaa, se käy niin taaperolle kuin koululaisellekin.

Sanotaan, että lapsenmielisimmät, uteliaimmat ja myönteisimmät ihmiset elävät pisimpään. Tämän tiesi jo sata vuotta sitten elänyt englantilainen kehitysfilosofi Herbert Spencer, jonka mukaan me emme lopeta leikkimistä sen johdosta, että vanhenemme, vaan me vanhenemme, koska lopetamme leikkimisen.

Jos me aikuiset säilyttäisimme edes osan luovasta lapsenmielisyydestämme, ehkei meidän tarvitsisi olla huolissamme lastemme leikkitaitojen katoamisesta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lapsen leikin kehitys:

- Esineleikki (6kk-2 vuotta). Lapsi alkaa ymmärtää, miten esineitä käytetään.

- Esittävä leikki (2-3 vuotta). Lapsi jäljittelee kokemiaan tilanteita ja toimintoja.

- Roolileikki (3-4 vuotta). Roolia esittävä lapsi erottaa jonkin henkilön tunnusmerkit ja teot osaksi tätä henkilöä ja asettuu tämän rooliin. Roolileikki on varhaislapsuuden tärkein leikin muoto.

- Yhteisleikki (4-5 vuotta). Näissä yhdessä leikittävissä leikeissä harjoitellaan toisen asemaan asettumista, kuuntelemista, huomioonottamista, omanvuoron odottamista sekä rikasta kielellistä ilmaisua.

- Sääntöleikki  (5-6v). Leikin onnistumiseksi aletaan luoda sääntöjä, joihin odotetaan muiden leikkijöiden sitoutuvan. Perinteisiä sääntöleikkejä ovat lautapelit ja pihaleikit (kirkonrotta, pikipata).

 

Lähde: Minna Karjalainen ja Katri Rouhento: Leikki kohtaamispaikkana – erikoistumiskoulutus 2006– 2007

Lapset viihtyvät luonnossa, ongelmana sinne pääsy

Vaikka metsä tai muu luonnonympäristö sijaitsisi lähelläkin päiväkotia, joka kolmannessa Suomen päiväkodissa luontoon ei lähdetä henkilöstön riittämättömyyden tai kielteisten asenteiden vuoksi. Näin todetaan Suomen päiväkotien luontosuhteesta tehdyssä valtakunnallisessa kyselyssä, johon osallistui lähes 800 päiväkotia.

Kyselytutkimuksen toteuttivat filosofian tohtorit Kimmo Saarinen ja Juha Jantunen Etelä-Karjalan Allergia- ja Ympäristöinstituutista yhdessä Lastentarhanopettajaliiton kanssa. Tutkimuksen tavoitteena on kasvattaa luonnossa viihtyviä ja vastustuskyvyltään terveempiä lapsia.

Kyselyn tuloksista ja Etelä-Karjalassa tehtävän pilottihankkeen kokemuksista on tarkoitus koota varhaiskasvatusta tukeva terveysperusteinen toimintamalli ja opas Suomen kaikkien päiväkotien käyttöön.

 

Luonto pitää terveenä

Projektipäällikkö Kimmo Saarisen mukaan turvallisuusmääräykset ja vastuukysymykset nousivat tutkimuksessa usein esiin.

– Matkan pituus tai vaikeus, sopivan luontoympäristön puuttuminen, heikko pukeutuminen ja muut käytännön hankaluudet kuten vaikkapa koirankakkainen metsä pitävät harmittavan usein päiväkotilaiset pois luonnosta, Saarinen kertoo.

Saarisen mukaan lasten luontosuhteen vahvistamiselle olisi kuitenkin vankat terveysperusteet.

– Urbaanissa ympäristössä elävien ihmisten katkennut luontoyhteys on ainakin osittainen syy moniin ympäristö- ja terveysongelmiin. Vahva luontosuhde lapsuudesta asti vahvistaa luontaista immuniteettia ja ”allergiaterveyttä”. Siksi lähimetsät ovat elintärkeitä jokaiselle, Saarinen sanoo.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?