Seuraavaksi Sappee kasvaa järven rantaan

Sappeen toimitusjohtaja Jouko Poukkanen kertoo, että seuraavaksi Sappee kasvaa Iso Arajäven rantaan.

Sappeen uudet mökit ovat viime vuosina nousseet pääasiassa pohjoisrinteen puoliväliin. Ski in -alueen mökeiltä avautuu hulppeat maisemat Laipanmaan korpiin. Kesällä alapuolella välkehtii Iso Arajärvi.

Tulevaisuuden suunnitelmien mukaan Sappeen golfkentät levittäytyvät lähes mökkien takapihalle. Jo nykyisin Ski in -alue on keskellä aktiviteetteja. Ovella voi hypätä suksille, sillä vieressä kulkee sekä Mutkamäki että hiihtoladut.

Uudet mökit ovat yksityisten rakentamia, mutta suuri osa niistä on saatu Sappeen vuokramökkivälitykseen. Mökkien omistajat käyttävät niitä omien lomiensa aikaan, mutta antavat ne muuksi ajaksi vuokralle.

Vuokrakysyntää on riittänyt, sillä kaikki perheet tai yritysporukat eivät halua ydinalueelle palveluiden äärelle.

– Ski in -alueella saa halutessaan olla omassa rauhassa, mutta kaikki aktiviteetit ovat silti lähellä, toimitusjohtaja Jouko Poukkanen sanoo.

Alueelta on tullut myyntiin jo osa kolmannesta korttelista. Myös ensimmäisenä rakentuneessa korttelissa on vapaana vielä pari tonttia.

 

Pullonkaulana kunnallistekniikka

Seuraavaksi Sappee kasvaa uudelle alueelle Iso Arajärven rantaan. Ala-aseman alue on talvella hissien äärellä, kesällä runsaskalaisen järven rannassa. Järveen istutetaan vuosittain arvokalaa, muun muassa järvitaimenta ja kirjolohta.

Rantaan saa rakentaa pari tuhatta neliömetriä. Tavoitteena on toteuttaa kerralla isompi, ilmeeltään yhtenäinen kokonaisuus.

– Kun ensimmäiset kohteet tehdään laadukkaasti, se poikii lisäkysyntää alueelle, Jouko Poukkanen tietää.

Sappee hakee ala-aseman hankkeelle yhteistyökumppania, koska kalliita vesijohtoja ja viemäreitä ei kannata rakentaa paria mökkiä varten.

Vesijohtoja ja viemäriputkia vedettiin rannan suuntaan Mutkamäki -rinnettä rakennettaessa. Kunnallistekniikalle kertyy kuitenkin hintaa jätevesipumppaamon vuoksi.

– Yksityisillä maanomistajillakin olisi tontteja, jotka odottavat kunnallistekniikan valmistumista. Nyt pitäisi vain ensin saavuttaa se kriittinen piste, jonka jälkeen laajempi alue alkaa rakentua.

 

Matkailukeskus palaa rakentajaksi

Vuodesta 2008 alkanut taloustaantuma on vähentänyt investointi-intoa vapaa-ajan rakentamiseen. Siksi Sappeen matkailualue on itse lähdössä laittamaan uuden alueen rakentamista alulle.

Vielä vuosituhannen alussa Sappee saattoi keskittyä kehittämään aluetta entistä vetovoimaisemmaksi. Se rakensi tapahtumakeskus Huipun, kesäteatterin sekä uusia rinteitä ja hissejä. Ne toivat alueelle entistä enemmän kävijöitä ympäri vuoden.

Majoitustilan rakentamisesta vastasivat ulkopuoliset kumppanit. Yksityisten huvilat ja YIT:n huoneistohotelli toivat mäelle kymmeniä uusia mökkejä ja huoneistoja.

Taantuman vuoksi Sappee on tekemässä paluuta rakentamisen pariin.

– Tämä on sellaista tasapainoilua mökkien ja hissien välillä. Tarvitsemme lisää majoitustilaa, jos matkailualue aikoo kasvaa. Toisaalta meidän pitäisi kehittää alueelle uusia vetovoimatekijöitä, Jouko Poukkanen kuvaa.

 

Tuolihissi tuo kesälläkin mäelle

Uudella ala-aseman alueella vapaa-aikaa vietetään erämaahenkisen järven rannalla, jylhän Sappeenvuoren juurella. Toisaalta mäellä on tarjolla monenlaista aktiviteettia ja hupia.

Iso Arajärven rannasta on suunniteltu uudenlaista kulkuyhteyttä Sappeenvuoren laelle.

– Hissi- ja rinnesuunnitelmissa on kaavailtu ympärivuorokautiseen käyttöön soveltuvaa tuolihissiä. Sillä pääsisi ala-asemalta ylös, mutta myös mäen päältä rantaan, Jouko Poukkanen kertoo.

Tuolihissi palvelisi kesäisin alamäkiajajia. Lisäksi sillä voisi kulkea esimerkiksi rantaan uimaan.

Sappeen suunnitelmissa on useampikin uusi rinne ja hissi. Piirustuspöydällä on entistä vaativampi rinne kisakäyttöön sekä helppo lastenrinne.

Sappeen kaavassa on varauduttu muun muassa kylpylään (numero 1 kartalla), golflkenttään (2), hotelliin (3), mökkeihin (4) ja palveluihin (5).