Sote-vastustus: Kouhia edusti Kangasalaa kehyskuntien vieraillessa eduskunnassa

”Ei tunnu oikeudenmukaiselta, että hyvin asiansa hoitaneet häviävät”

Viime päivinä eduskunnassa on puhuttu pääasiassa taloudesta ja ulkopolitiikasta, Kreikasta ja Venäjästä. Kangasalan valtuuston puheenjohtaja Raimo Kouhia ei usko, että mikään vakuuskeskustelu peittää alleen tärkeitä kotimaan kysymyksiä – kuten sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämistä koskevan uudistuksen.

– Ei se voi niin mennä. Se, ettei asiasta puhuta nyt aktiivisesti, johtuu käynnissä olevista valiokuntakäsittelyistä, hän arvioi.

Valiokunnissa pohditaan lähiviikkoina, voisiko hallituksen kynäilemää lakiluonnosta viedä eduskunnan päätettäväksi asti. Erityisen painava on perustuslakivaliokunnan mielipide.

Tampereen kehyskunnat eivät ole tyytyneet seuraamaan sivusta tilanteen kehittymistä. Kangasalan, Nokian, Ylöjärven, Lempäälän, Pirkkalan, Oriveden ja Vesilahden kuntien edustajat ampaisivat Helsinkiin esittämään sote-kannanottonsa kansanedustajille.

Nokian Jari Haapaniemi, Ylöjärven Leena Joensivu ja Kangasalan Raimo Kouhia jalkautuivat eduskuntatalolle viemään tulikivenkatkuisia terveisiä omista kunnistaan, jotka sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämislaki uhkaa panna maksajan rooliin. Kuva: Matti Pulkkinen.

Kunnat vastustavat sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiluonnosta, koska katsovat sen ajavan sote-asioissa hyvin toimivat kunnat ahdinkoon.

– Ei tunnu oikeudenmukaiselta, että hyvin asiansa hoitaneet kunnat häviävät. Ylimääräisellä maksuosuudella ei saada mitään lisää, eikä mikään siirtymäsäännös muuta lopputulosta miksikään, Kouhia korostaa.

Esimerkiksi Kangasalle sote-uudistuksen toteutuminen esitetyssä muodossa tietäisi noin kahdeksan miljoonan euron lisälaskua vuodessa samalla kun palvelujen järjestäminen siirtyisi pois kunnalta.

Sote-palvelunsa nyt tehokkaasti hoitavia kuntia odottaisivatkin tuntuvat veronkorotukset vailla mitään uutta vastinetta rahoille, päinvastoin.

 

Niin paljon mahtuu luonnokseen

Suurimmat ongelmat suunnitelmassa ovat Kangasalan ja muiden kehyskuntien näkökulmasta perustuslaillisuuteen ja kuntien itsehallintoon; lakiluonnos nähdään puutteellisena ja tulkinnanvaraisena, eikä toiminnallisten ja taloudellisten vaikutusten arviointia ole tiukasta toteutusaikataulusta huolimatta.

Kouhiaa kaihertavat eniten uudistuksen rahoitukseen ja demokratiavajeeseen liittyvät asiat.

– Eduskuntavierailulla meille sanottiin, että rahoitus tulee päätettäväksi vasta myöhemmin. Eihän se voi mennä niinkään, että ensin päätetään toiminnasta ja sitten keksitään, miten se rahoitetaan, hän ihmettelee.

Kangasalan valtuuston puheenjohtajan mukaan kaikki kansanedustajat eivät edes hahmota paikalliseen vaikuttamiseen liittyviä ongelmia.

– Oletetaan, että mukana päätöksenteossa on 58 kuntaa ja jokaisesta yksi edustaja. Jos meidän edustajamme on pienimmän valtuustoryhmän edustaja eikä välttämättä edes varsinainen valtuutettu, millä se Kangasalan kunnan ääni siellä tulee kuuluville?

 

Kaikki yhden puolesta

Tampereen ympäryskuntien luottamushenkilöt kokoontuvat yhteiseen pöytään suunnilleen kerran kuukaudessa. Tällaisessa tapaamisessa päätettiin myös tammikuun lopulla tehdystä eduskuntavierailusta.

– Todettiin, että meidän on toimittava tai annettava virran viedä. Kyllä eduskunnassa silminnähden hämmästyttiin, kun huomasivat meidän tulevan tällaisella volyymilla.

Isolla joukolla haluttiin tehdä viesti ja asian tärkeys selväksi; tulijoita olisi ollut enemmänkin, mutta vierailu jouduttiin sovittelemaan niin pikaisesti, ettei sen sulauttaminen kaikkien kalentereihin ollut enää mahdollista.

– Olen äärettömän tyytyväinen, että viestiä saatiin vietyä eteenpäin. Huolestuttavia olivat kuitenkin ne kommentit, joissa valiteltiin, ettei ”ikinä saada sellaista järjestelmää, joka tyydyttäisi kaikkia”. Totesimmekin, että meidän täytyy jatkaa vielä työtä, Kouhia tuumaa.

Tampereen ympäristökunnat vaativat lakiluonnoksen palauttamista uudelleen valmisteltavaksi. Kouhian mukaan kansanedustajiin ja perustuslakivaliokuntaan tullaan vielä olemaan yhteydessä asian tiimoilta.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?