Lotta Svärd oli suomalaisten naisten vapaaehtoisjärjestö. Se perustettiin vuonna 1921 tukemaan suojeluskuntien tekemää maanpuolustustyötä.
Järjestön tavoitteet olivat puhtaasti isänmaalliset. Alusta pitäen järjestön linja oli pysytellä puoluepolitiikan ulkopuolella. Ja lotat toimivat ilman asetta, rintamaoloissakin.
Jo Vapaussodassa keväällä 1918 valkoisen armeijan tukitehtävissä toimi muutamia naisia muun muassa sairaanhoitajina sekä muonitus- ja varustehuollossa. Monilla paikkakunnilla perustettiin lottayhdistyksiä, Pohjois-Hämeessä ensimmäisenä Längelmäen Suojeluskunnan Naisjärjestö vuonna 1919.
Tampereella Suojeluskuntain Naisosasto perustettiin lokakuussa 1919. Aikaa myöten kaikissa Sydän-Hämeenkin pitäjissä oli oma lottayhdistyksensä, pienemmissäkin useita kymmeniä jäseniä.
Valtakunnallinen Lotta Svärd -yhdistys perustettiin vuonna 1921. Silloin oli jo Pohjois-Hämeessäkin perustettu lottien piirijärjestö.
Sääntöjensä mukaan Lotta Svärd -yhdistyksen tarkoituksena oli ”avustaa maan suojeluskuntia terveydenhoidolla, ruuanlaitolla, varustuksia valmistamalla, varoja hankkimalla sekä muilla suojeluskuntien toimintaa edistävillä keinoilla”.
Ennen sotia 1920- ja 1930 -luvuilla lottien varus- ja keräysjaostot huolehtivat sekä lottien että suojeluskuntalaisten varusteiden valmistamisesta ja huollosta. Järjestettiin arpajaisia, ompeluiltoja ja myyjäisiä. Suojeluskuntalaisten harjoitusleirien ja muiden kokoontumisten muonitus oli luonteva lottien tehtävä.
Lotat vapauttivat divisioonia rintamalle
Talvi- ja jatkosodan aikana lottien tehtäväkenttä laajeni. Lähes 100 000 lottaa toimi sotatoimialueella, muun muassa sidontapaikoilla ja kenttäsairaaloissa sekä kaatuneiden evakuointikeskuksissa. Samoin he toimivat moninaisissa kanslia- ja viestintätehtävissä, ilmavalvonnassa ja lottakanttiinien hoitajina.
Lotat vapauttivat monen divisioonan verran eli kymmeniä tuhansia miehiä rintamalle korvaamalla miehet sellaisissa maanpuolustuksen tehtävissä, joissa ei tarvittu tai käytetty aseita.
Kotirintamalla lotat ja muut naiset leipoivat jopa 100 000 leipää lähetettäväksi rintamalle. Näihin talkoisiin osallistuivat myös pikkulotat eli alle 17-vuotiaat lottajärjestön jäsenet. Tärkeä tehtäväkenttä oli myös siirtoväen huolto.
Lotta Svärd oli mittavin naistemme vapaaehtoisjärjestö kautta aikojen. Kun lottajärjestö valvontakomission vaatimuksesta jouduttiin 23.11.1944 lakkauttamaan, sillä oli noin 750 alayhdistystä ja niissä jäseninä kaikkiaan noin 240 000 lottaa ja pikkulottaa.
Marja Junturan lottatie: Kotirintamalta sotasairaalaan
Tuskallisinta oli laittaa arkkuun oman pitäjän tuttuja nuorukaisia
Kuhmalahden Vähästä-Pennosssa vuonna 1920 syntynyt Marja Juntura, o.s. Lahtinen antoi lottalupauksensa vuonna 1939 Kuhmalahdella. Lottiin liittyminen oli hänelle luonnollinen päätös. Olihan perheen isä Kuhmalahden Suojeluskunnan johtotehtävissä ja veljet Toivo ja Arvo suojeluskuntalaisia. Vanhemmat sisaret Rauha, Hilja ja Lahja olivat lottia, samoin myöhemmin nuorempi sisar Helmi.
– Hakeuduin keväällä 1939 toimenlottakurssille Lottaopistoon Tuusulaan. Siellä oli muutaman viikon mittainen peruskurssi, jolla opettelimme sairaanhoidon ja ensiavun aakkosia. Sitten tuli puolen vuoden komennus työharjoitteluun Viipurin sotilassairaalaan. Sama rakennus Viipurin keskustan länsipuolella on edelleen pystyssä ja toimii sairaalana, kertoo Marja.
Sairaanhoitoharjoittelijat asuivat sotilassairaalan lähellä olevassa lottakodissa. Työpäivät sairaalassa olivat pitkiä. Töitä tehtiin ”kantapäät rakoilla”, kuten Marja asian ilmaisee. Työn ja levon ohessa ei juuri jäänyt aikaa harrastuksiin eikä suureen kaupunkiin tutustumiseen.
Sodan uhka oli kesällä ja alkusyksystä 1939 aistittavissa ja sodan syttymistä pelättiin, vaikkei siihen uskottukaan.
– Karjalan Kannaksella linnoitustöissä olleita miehiä joutui myös sairaalaan hoidettaviksi. Olipa joukossa joku tuttu kuhmalahtilainenkin. Sairaalassa hoidimme muun muassa aivokalvontulehdukseen sairastuneita sotilaita. Moni heistä myös kuoli, koska nykyaikaisia lääkkeitä ei silloin vielä ollut.
Marja-lotan harjoittelujakso Viipurissa päättyi vuoden 1939 syyskuussa ja hän palasi Kuhmalahdelle kotitalon töihin ja kotirintaman lottatoimiin.
Koko Talvisodan ajan hän toimi sairaanhoitajalottana evakkosairaalassa Puntarin Ala-Hinkkalassa. Siellä hoidettiin kaikenikäisiä sairastuneita siirtolaisia. Johtajana toimi Kuhmalahden kunnan sairaanhoitaja. Ajoittain siellä kävi myös lääkäri.
Kun Talvisodan rauha 13. maaliskuuta 1940 tuli, siirtolaiset iloitsivat, että pääsevät kotiin. Mutta toiveet muuttuivat kohta suruksi, kun kuultiin, että kotiseudut jäivät ison naapurimaan haltuun.
– Henkisesti vaativin tehtäväni Talvisodan kuukausina oli toimia sairaanhoitajan apuna kaatuneiden kuhmalahtilaisten vastaanottajana. Siirsimme vainajat rintamalla tehdyistä puulaatikoista oikeisiin arkkuihin. Vainajat ja heidän asusteensa oli jo kaatuneiden kokoamiskeskuksissa siistitty. Vaikka olinkin nähnyt kuolemaa Viipurin sairaalassa, oli tuskallista siirtää osin tuttuja nuoria miehiä arkkuihin, muistelee Marja-lotta.
Opiskelu oli työtä sotasairaalassa
Vuosina 1941–1944 Marja Lahtinen opiskeli Oulun sairaanhoitokoulussa. Nämä vuodet olivat Jatkosodan aikaa.
– Opiskeluaikani Oulussa oli käytännössä lähes pelkästään käytännön työtä sotasairaalassa. Eipä meille ehditty sairaanhoidon teoriaa ja perusteita juuri opettaa, mutta käytännön työtä opimme sen enemmän. Oppilaat saattoivat joutua myös vastuunalaisiin tehtäviin. Minäkin olin välillä suuren Kinkomaan sairaalan vastaavana yöylihoitajana, kertoo Marja.
Sotasairaalassa tehtiin paljon suuriakin leikkauksia. Voitiin leikata murskaantunut ja kuolioon mennyt jalka kokonaan pois. Joskus saattoi sähkökin katketa kesken leikkauksen. Tuli kiire saada aggregaatti toimimaan.
Sairaanhoitajaksi valmistuttuaan Marja sai komennuksen sotasairaalana toimivaan Porin yleiseen sairaalaan. Junneliuksen palatsissa sijaitsi upseerien sotasairaala ja siellä hän toimi ainoana hoitajana.
Sittemmin hän toimi sairaalan ns. kuriosastolla eli joistakin rikkeistä tuomittujen osastolla, sielläkin ainoana sairaanhoitajana. Työkiertoon sattui myös toiminta sairaanhoitajana keuhkotautiparantolassa Siilinjärvellä.
Terveyssisareksi ja kätilöksi Lappiin
Sotien jälkeen Marja Lahtinen kävi terveyssisarkurssin ja kätilökoulutuksen Helsingissä, yhteensä noin kaksi vuotta. Hän halusi ja pääsi töihin Lappiin, ensin Posiolle ja sitten Suomen pohjoisimpaan kuntaan Utsjoelle.
Utsjoen Mantojärvellä oli sairasmaja, jossa oli synnytyshuone ja kahden hengen potilashuone. Henkilökuntaa oli kaksi: terveyssisar Marja ja emännöitsijä.
– Siellä hoidin synnytykset ja helpommin hoidettavat sairaudet ja loukkaantumiset. Lähimpään sairaalaan oli monen tunnin matka, ensin veneellä tai porolla ja sen jälkeen autolla.
Lahtinen viihtyi Utsjoella.
– Oli hyvä vene ja hyvät verkot, joilla kelpasi kalastella. Oli oma sauna joen rantatörmällä. Tosin veden kantaminen rannasta saunalle oli raskasta. Ruokavesi haettiin puolen kilometrin päästä. Sähköä ei ollut, mutta virtaa lamppuihin ja laitteisiin saatiin aggregaatilla.
Sittemmin Marja avioitui Rajavartioston palveluksessa olleen yliluutnantti Viljo Junturan kanssa, mutta jo vuonna 1965 Marja jäi leskeksi. Rovaniemen kaupunginkätilönä hän toimi 20 vuotta.
Muutama vuosi sitten Marja muutti kotitanhuville Kuhmalahdelle Helmi-sisaren asuinkumppaniksi. Hän jäi kotiinsa yksin, sillä rakas sisko siirtyi viime elokuussa ajasta iäisyyteen.
Nyt on aikaa muistella pitkän elämän monivivahteisia vaiheita ja kertoilla niistä talossa usein poikkeaville sukulaisille ja ystäville. Mutta kaipuu Lappiin jäi.
Tarinatuokiomme lopuksi Marja palaa lotta-asiaan:
– On todella ikävää, että Lotta Svärd jouduttiin aikanaan muka ”fasistisena järjestönä” lakkauttamaan. Lottatoiminta oli merkittävää työtä isänmaamme hyväksi. Se oli ihmisten ja yhteiskunnan palvelemista. Ja lisäksi se oli mahdottoman antoisaa ja mukavaa.
Markku Rauhalahti
